Koulut Oulussa

Vesa Valkama (s.1963) on kotoisin Oulusta ja on opiskellut Oulun konservatoriossa. Hänellä on teorianopettajan loppututkinto. Jazz-piano oli opiskeluvuosina vähintään yhtä tärkeä kuin teoria-aineet. 

Oululainen säveltäjä 

Valkama asuu aivan Oulun keskustassa ja haastattelut hänen kanssaan järjestetään Ainolan puiston kahvilassa, jossa Valkama ilmeisesti pistäytyy kesäisin päivittäin. Hän tuntuu viihtyvän Oulussa opettajan virassaan, joka on paitsi haastava ja monipuolinen myös aika tärkeä Oulun kaupungin musiikkielämässä. Muutoinkin Oulu on hänen kaupunkinsa, sillä täällä voi "aloittaa keskustelun bussipysäkillä kenen kanssa tahansa – kunhan tekee sen oikealla tavalla".

Säveltäminen on Suomessa ollut perinteisesti Helsinki-keskeistä. Säveltäjälle Oulu tarjoaa Valkaman mukaan sen edun, että täällä eivät perinteet estä uuden luomista.

Itseoppinut säveltäjä - uudistuva säveltäjä

Varsinaisen säveltäjänopin Valkama on omaksunut varsin itsenäisesti, osin jo opiskeluvuosina, osin niiden jälkeen. Hänen säveltäjäpersoonaansa on jäänyt hallitsevaksi piirteeksi jatkuva uuden etsiminen. Kun hän oli omaksunut säveltäjille yleensä opetettavat perusasiat, hän ei lopettanut etsintää, vaan alkoi sulauttaa sävellysprosessiinsa yhä uusia kerroksia ja näkökulmia. Samalla hän on pyrkinyt eroon sävellystekniikoiden rutinoivasta vaikutuksesta ja kutsuu niitä "kainalosauvoiksi". Jokaisessa Valkaman teoksessa ilmaisu on mahdollisimman ainutkertaista ja sävelkieltä uudistavaa - tämä on Valkaman itse itselleen asettama vaatimus. Näistä lähtökohdista tarkasti rajattujen tilausteosten laatiminen on mahdotonta ja lyhyenkin teoksen valmistaminen saattaa kestää kauan.

Säveltäjän työ - ehdoton ammattitaidon vaatimus

Pitkä etsintä ja työ sävellyksen opettajana ovat antaneet Valkamalle ammattimaisen näkemyksen säveltämisestä prosessina. Vaivattomasti hän määrittelee termin säveltäminen ja luettelee sen anatomian: melodia, rytmi, soinnutus, kontrapunkti, orkestrointi, soitintuntemus, dynamiikka, efektit, eri osien ajoitukset, aikakäsitys ja dramaturgia. Yhtä helposti hän muodostaa vahvan näkemyksen siitä, kuinka näitä eri alueita opiskellaan ensin erikseen ja sitten syvällisessä, kokonaisvaltaisessa yhtenäisprosessissa.

Sävellyksen ulottuvuuksia on Valkaman mukaan neljä: vertikaali- (harmonia-), horisontaali- (musiikillinen kerronta), syvyys- (tila ja kerroksellisuus) ja aikaulottuvuus (osien suhteet ja dramaturgia). Musiikin tulee hänen mukaansa myös käsitellä inhimillisiä emootioita. Valkaman mukaan näitä neljää ulottuvuutta opetellaan käyttämään ensin yhtä erikseen tutkien ja sitten yhä syvemmin ne yhdeksi prosessiksi yhdistäen.

Valkaman ajattelussa matemaattis-arkkitehtoninen ja luova, inspiroiva, assosioiva kenttä ovat molemmat yhtä tärkeitä.

Säveltäjän työ - käsityöammatti

Valkama toteaa tietotekniikan lisänneen liian vähälle materiaalille rakennettujen sävellysten määrää. Tietokoneohjelmat helpottavat säveltämistä, ne laativat transponoinnit automaattisesti ja niiden avulla on helppo kopioida aiheita sektiolta toiselle. Tämä helppous ei tietenkään sinällään ole Valkaman mukaan haitaksi, vaan ymmärryksen puute, joka siitä seuraa. Säveltäjän ammattitaitoon hänen mukaansa kuuluu kynä, paperi ja käsityö, jossa tietokoneohjelman toiminnot eivät ohjaa sävellysprosessia.

Säveltäjän työmoraali

Valkama on etsinnän vuosinaan rakentanut näkemystään säveltäjän työmoraalista ja etsinyt taiteilijaihannetta, joka karttaa nykymusiikin alueella vallitsevaa julkisuusarvoon, sävellyskilpailuihin, apurahoihin ja tilausteoksiin liittyvää kilpailuhenkisyyttä. Hänen mukaansa säveltäjän ilmaisu on aidoimmillaan, kun sitä motivoi kiitollisuus siitä, että ylipäänsä saa omistautua itseilmaisunsa kehittämiselle. Tällöin myös jokapäiväisen elämisen energia suuntautuu oikeaan kohteeseen: sävellysten tekoon.

Monipuolinen opettaja

Vesa Valkama on Oulun konservatoriossa erittäin suosittu ja arvostettu teoria- ja säveltapailuaineiden, vapaan säestyksen, jazz-improvisaation ja sävellyksen opettaja. Nuoren polven säveltäjistä ainakin Tapio Lappalainen, Sakari Raappana, Olli Roman, Sanna Ahvenjärvi ja Antti Myllyoja ovat hänen nykyisiä tai entisiä oppilaitaan. Valkama toimii konservatorion jazz- ja pop-koulutuksen pianonsoiton ja teorianopettajan virassa.

Valkama on julkaissut materiaalia opetuskäyttöön, mm. jazz-etydejä pianolle sekä harmoniaopin ja soitinopin oppikirjoja.

Sävellyksen opettajana Valkama sanoo joskus yhä taistelevansa vanhakantaisia käsityksiä vastaan. Hänen mukaansa säveltämisen opetussuunnitelmien on oltava samalla tavalla pitkälle tähtäykselle rakennettuja kuin soittamisen. Tämä on oppilaidenkin tiedostettava: "reenaamista" ja "raatamista" tarvitaan sekä sävellystekniikoiden että todellisen oman ilmaisun löytämiseksi.

Tyyli

Koska uudistuminen on Valkaman säveltäjäntyössä jatkuvaa, hänen teoksistaan ei voi määrittää yleistä tyyliä. Hänen musiikkiinsa usein liitetty termi "jälkisarjallinen" ei siihen sovellu. Kuten jo aiemmin todettiin, Valkama ei käytä tekniikoita, ei siis myöskään sarjallisuutta.

Valkaman tyylin hallitsevimpia ominaispiirteitä on omintakeinen rytmiikka. Vuoden 1993 jälkeen Valkama on käytännössä irrottanut musiikkinsa kiinteästä pulssiajattelusta ja käyttänyt lähes pelkästään kehittämiään "pätkärytmejä", joita harmonikkataiteilija Veli Kujala leikkimielisesti kutsuu "pölyrytmeiksi".

Pätkärytmit eli "pölyrytmit"

Kymmenisen vuotta sitten Valkamaa alkoi mietityttää, miksi säveltäjän tulisi aina käyttää kokonaisia tahteja. Vaikka niitäkin voi käyttää vaihdellen (esim. 2/4, 6/8 tai vaikkapa 5/16), tuntui tahtiviiva hänestä liian kahlitsevalta, pulsatiiviselta ja iskevältä - "kuin sinikantisen vihkon tasapaksulta ruudukolta".

Osa teoksen Noia (1993) huilustemmasta. 

Muutaman vuoden asiaa pohdittuaan hänen mieleensä alkoi nousta uudenlaisia, vapaampia rytmiaiheita. Niiden kirjoittamiseen hän tarvitsi uuden notaatiojärjestelmän, jonka etsiminen vaati useita kokeilujen vuosia. Notaatio on vihdoin alkanut löytää lopullisen muotonsa viime vuosien harmonikkateoksissa Tyy (1997), 2001: The Accordion Odyssey kahdelle harmonikalle (2001) ja Turtle on Tour, 500 B.C. harmonikalle ja bandoneonille (2003).

Mitä ovat pätkärytmit?

Pätkärytmi on tahdin kaltainen yksikkö, joka pohjautuu perinteisiin rytmihahmoihin trioleihin, kvintoleihin, sekstoleihin jne. Pätkärytmin kestoa ei kuitenkaan lasketa neljäsosina tai muillakaan tasamitoilla, vaan yksi pätkärytmi voi olla kestoltaan esimerkiksi neljä 1/16-kvintolin nuottia. Sen Valkama merkitsee näin:



Merkinnässä esiintyvä kaksoisviiva viittaa kahteen palkkiin, siis 1/16-osiin. Seuraava pätkärytmi saattaa olla pituudeltaan vaikkapa kolme 1/16-septolia:



- ja niin edelleen. Pätkärytmin sisällä voi esiintyä myös sisäjakoja.

Jotta esityksen tempo pysyy oikeana, soittajan tai laulajan on teosta harjoitellessaan hahmotettava poikkeusjakojen suhteet. Tässä piilee vallankumouksellisuus, joka muusikoilta vaatii runsaasti tottumista. Säveltäjälle pätkärytmit tarjoavat huikaisevan värikkäät rytmisen ilmaisun mahdollisuudet ja samalla niille täysin tarkan notaation.

Valkaman teos Rytmiopas I (1988) esittelee pätkärytmit tarkemmin.

Valkaman teoksissa esiintyy usein myös perinteisiä tahtilajeja sisältäviä jaksoja. Tällöin on tavanomaista, että useita poikkeusjakoja esiintyy päällekkäin.

Pätkärytmit ovat musiikkia

Valkama korostaa, että pätkärytmiikka ei ole tekniikkaa tekniikan vuoksi. Se on ennemminkin notaatioon liittyvän käytännön ongelman ratkaisu. Olisi helppo laatia soittamattoman vaikeita pätkärytmejä kirjoittamalla niitä paperille ilman musiikillista ajatusta. Säveltäessään Valkama kuitenkin vie paperille asti vain hänen mielessään soivia, oikeasti olemassa olevia musiikillisia aiheita. Muusikko voi siis luottaa siihen, että rytmit ovat soitettavissa juuri niin kuin ne on nuotinnettu.

Rytminen haaste ja sen voittajat

Kompleksin rytmiikan vuoksi Vesa Valkaman sävellysten vaikeustaso on huomattavasti nykymusiikin normaalia vaikeustasoa korkeampi.

Viime vuosina Vesa Valkama on tehnyt yhteistyötä harmonikkataiteilijoiden Veli ja Susanna Kujalan kanssa. Heille Valkaman rytmikäsitykset ovat avautuneet vuosien työn tuloksena. Duolle kiitollinen Valkama sanoo, että "tuotannostani suuri osa saattaa olla harmonikkaduon parissa, mikäli haluan itse eläessäni kuulla lisää teoksiani oikein soitettuina". Hänen toiveissaan on silti löytää esittäjiä myös orkesteriteoksille. Orkesterin parissa hän sanoo olevansa "eniten kotonaan", sillä se tarjoaa "paljon vaihtoehtoja".

Tuotannosta 

Valkama itse pitää toista sellokonserttoaan (1989) tuotantonsa alkukauden pääteoksena. Oululaislähtöinen sellisti Eeva Rysä ja Radion Sinfoniaorkesteri Jacques Mercier’n johdolla kantanauhoittivat konserton Suomen Yleisradiolle vuonna 1989. 

Yleisesti tuotannostaan ja työnteosta opetuksen lomassa Valkama toteaa, että on ehtinyt valmistaa juuri ne teokset, mitä on halunnutkin. Tähän hän pyrkii jatkossakin niin, ettei sävellä turhia "löysiä" teoksia. 

Näyte teoksesta Tyy (1223 kt)  

Näyte teoksesta Sebastian (970 kt)