| Hakemisto A-Ö | Palaute |
|
Musiikki fiktiossa
Kaunokirjallisuutta muusikoista, säveltäjistä ja musiikin merkityksestä
elämässä.
Jean Echenoz: Pianossa (2005)
Pianossa on kertomus maailmankuulusta esiintymiskammoisesta pianistista,
joka kuolee väkivaltaisesti. Max Delmarcin kuolema ei kuitenkaan ole
kirjan loppu vaan alku. Pianistin tarina jatkuu kuoleman jälkeen
erikoisella tavalla. Alkoholisoitunut ja naissuhteissaan hieman onneton
Max joutuu kuolemanjälkeisessä elämässä ”keskukseen”, jota voisi
kuvailla eräänlaiseksi hotelliksi tai sairaalaksi.
Keskuksessa Maxin tekemiset punnitaan ja hän syntyy uudelleen
50-luvun amerikkalaisten musikaalitähtien hoivassa. Max tapaa mm. Doris
Dayn, jonka kanssa viettää lemmenyön. Keskuksesta Max pääsee viettämään
uudistuneena ikuista elämää Pariisiin. Siellä hän tapaa
nuoruudenrakastettunsa ja kohtaa entisen elämänsä uusin silmin. Poissa
ovat niin esiintymiskammo kuin alkoholismikin. Ikuinen elämä ei siitä
huolimatta vaikutakaan taivaalta vaan joltain aivan muulta…
|
 |
| Terry Pratchett: Elävää musiikkia (2005)
Kiekkomaailma on Terry Pratchettin luoma fantasiamaailma, johon
Elävää musiikkia -teos sijoittuu. Kiekkomaailma –sarja parodioi kaikkea
mahdollista maan ja taivaan välillä hullun hauskalla ja omintakeisella
tyylillä.
Tässä kirjassa Kuolema on lähtenyt etsimään unohdusta murheisiinsa
muukalaislegioonasta. Viikatteenheiluttajan sijaiseksi haetaan Kuoleman
tyttärentytär Susan. Susan kuitenkin unohtaa hommansa kun tapaa
kiharatukkaisen kitaristin, joka soittaa bändissä. Bändin ovat
perustaneet peikko, kääpiö ja bardi-nuorukainen. Koskettimissa vierailee
maagisen tapahtuman johdosta orangiksi muuttunut kirjastonhoitaja.
Edessä on vauhdikas ja villi keikkakiertue Kiekkomaailmassa!
|

|
| Einar Már Guðmundsson: Beatles-manifesti (2005)
Beatles-manifesti on kertomus rockmusiikista ja 1960-luvun
Islannista. Se kertoo nuorista tytöistä ja pojista ja heidän elämästään
kuumimman Beatles-huuman aikaan. Päähenkilö on kommunistilehden
lähettipoika Jóhann Pétursson, jonka elämän täyttävät koulu, tytöt ja
rock.
Jóhann ajautuu ystävineen ongelmiin erilaisten kolttosten ja
tempausten seurauksena. Lisäksi hänen pitäisi saada valloitettua
ihastuksensa Helga-neiti. Vanhemmat ovat paikalla, mutta eivät
varsinaisesti läsnä nuorten elämässä. Kirjailija kuvaa nuorten elämää
huumorilla höystettynä vaikka tapahtumat ovat paikoitellen traagisia.
|
 |
| Staffan Bruun: Kadonnut Beatles-nauha ( 2008)
Kadonnut Beatles-nauha on Burt Kobbat –sarjan yhdeksäs dekkari. Kirja
kertoo kadonneesta Beatlesin kappaleesta, joka syntyi 1960-luvulla Ringo
Starrin ja Paul McCartneyn risteillessä tyttöystävineen Karibialla. Nyt
tuo kappale, nimeltään Struggling Love, putkahtaa esiin vanhalla
BASF-nauhalla.
Nuori nainen tapetaan Kööpenhaminassa ja nauha löytyy hänen
käsilaukustaan. Sankaritoimittaja Burt Kobbat joutuu uuden
ystävättärensä kanssa selvittelemään niin nauhan aitoutta kuin sitä
kuumeisesti tavoittelevien roistojen taustoja. Matka vie Lontooseen ja
aina Alabamaan saakka. Kadonnut Beatles-nauha vilisee viitteitä
Beatlesiin ja yhtyeestä kiinnostuneet saavatkin tästä varmasti lisäarvoa
tarinaan.
|
 |
| Richard Powers: Laulut joita lauloimme (2008)
Mitä tapahtuu kun ”värisokeassa” perheessä kasvaneet kahden eri
kulttuurin lapset törmäävät yhteiskunnan ennakkoluuloihin? Laulut joita
lauloimme on eeppinen kuvaus Stromin musikaalisen perheen kohtalosta
toisen maailmansodan jälkeen.
Valkoisen Saksasta tulleen juutalaismiehen ja mustan naisen perheen
vanhin lapsi Jonahia on siunattu uskomattoman kauniilla lauluäänellä.
Veljensä Josephin säestämänä he valloittavat ns. klassisen valkoisen
musiikin linnakkeet rotuennakkoluuloja kuohuvassa Amerikassa. Stromin
perhe joutuu kuitenkin lopulta kohtaamaan ennakkoluulot omakohtaisesti.
Perheen ainoa tytär Ruth valitsee radikaalin tien liittymällä Mustat
Pantterit –järjestöön.
Laulamisen ja musiikin kuvaus teoksessa on rikasta ja eläväistä.
Kirjailija itse on ollut lied-laulaja, joten hän tietää, mistä
kirjoittaa. Laulut joita lauloimme on myös teos rotusorron historiasta
Amerikassa maailmansotien jälkeen.
alkuun |

|
| Thomas Bernhard: Betoni (2008)
Betoni kertoo kirjoittamisen vaikeudesta. Itävaltalainen Rudolf on
musiikkitieteilijä, jonka tarkoituksena on kirjoittaa tutkimus
lempisäveltä-jästään Felix Mendelssohn Bartholdysta. Hän on kerännyt
aineistoa työtään varten jo kymmenen vuotta. Työstä ei kuitenkaan tahdo
tulla mitään. Suhde siskoon, yhteiskuntaan ja ihmisenä olemiseen
aiheuttaa Rudolfille ylitsepääsemättömiä paineita. Aina kun kirjoitustyö
on tarkoitus aloittaa, eteen tulee esteitä tai hän löytää tekosyitä sen
keskeyttämiseen.
Rudolf on varakas, hänen ei olisi pakko kirjoittaa. Kirjoittaminen on
hänelle syy, jonka varjolla hän voi erakoitua taloonsa.
Erakoitumisestaan huolimatta, Rudolf tekee matkoja Mallorcalle. Hän on
käynyt siellä jo 30 vuoden ajan ja viimeiset kymmenen vuotta samassa
hotellissa. Aina Rudolf on maininnut hotellinsa henkilökunnalle
kirjoittavansa tutkimusta. Vieläkään tutkimus ei kuitenkaan ole
valmistunut, mutta toivo sen valmistumisesta, tai oikeammin
aloittamisesta, elää hänen unelmissaan edelleen.
|
 |
| Eduard Mörike: Mozartin matka Pragiin (1856)
Mozartin matka Pragiin on pienoisromaani, joka kuvaa yhtä vuorokautta
kuuluisan säveltäjän Wolfgang Amadeus Mozartin elämässä. Sen aikana
Mozart matkaa vaimonsa Konstanzen kanssa Wienistä Prahaan, missä
esitetään hänen uuden oopperansa Don Giovannin (Don Juan) kantaesitys.
Matkalla Mozart varastaa pomeranssipuun hedelmän erään linnan
puutarhasta ja jää varkaudesta kiinni. Kun varkaan henkilöllisyys
selviää, saa pariskunta tapauksen anteeksi ja heidät kutsutaan vieraiksi
kihlajaisjuhliin linnaan. Juhlissa Mozartin vaimo innostuu kertomaan
tarinoita miehestään. Romaani antaa mainion kuvan Mozartista, hänen
juhlimisestaan, tuhlailustaan, mutta myös pinnan alla kytevästä
synkemmästä puolesta.
|
 |
| Margriet de Moor: Kreutzersonaatti (2001)
Kreutzersonaatti kertoo kahden miehen, musiikkikriitikon ja
musiikkitieteilijän, kohtaamisesta. Marius van Vlooten on tunnettu
musiikkikriitikko. Hänen menneisyydestään löytyy ankea tragedia. Marius
rakastui nuorukaisena antropologian opiskelija Inesiin ja ampui
onnettomasti päättyneen rakkaustarinan loppuhuipennukseksi kuulan
kalloonsa. Henkensä sijasta hän menettikin näkönsä. Toipilasaikana van
Vlooten löytää musiikin ja alkaa kuunnella sitä uusin korvin. Hänestä
tulee musiikkikriitikko.
Kirjan minäkertoja, musiikkitieteilijä, törmää van
Vlooteniin lentokentällä matkalla musiikin mestarikurssille. Kertoja
kertoo kirjassa van Vlootenin nuoruudentragediasta, heidän
keskusteluistaan ja pääsee seuraamaan musiikkikriitikon rakastumista
viulisti Suzanne Flieriin. Musiikkitieteilijän ja van Vlootenin
tavatessa vuosien päästä uudelleen Marius van Vlootenin on ollut
naimisissa Suzannen kanssa jo vuosia ja kokenut avioliitossaan kovia.
Hän on käynyt läpi tunteiden kirjon niin rakkautta, intohimoa,
pettymyksiä kuin mustasukkaisuuttakin.
alkuun |
 |
| Deborah Spungen: Nancy (1983)
Nancy on tositapahtumiin perustuva kertomus maailman varmasti
kuuluisimman punk-yhtyeen Sex Pistolsin basistin Sid Viciousin
tyttöystävästä Nancy Spungenista. Nancyn äiti, Deborah Spungen, halusi
kertoa todellisen tarinan tyttärensä kamppailusta julkisuuskuvan
ulkopuolelta. Julkisuudessa Nancya pidettiin lähinnä narkomaanina ja
bändärinä, joka osaltaan edisti myös Viciousin ajautumista huumeiden
maailmaan ja lopulta kuolemaan.
Nancyn elämä oli vaikeaa jo pienestä asti, hän oli aggressiivinen ja
väkivaltainen eikä pystynyt luomaan läheisiä suhteita muihin ihmisiin.
Vaikka Nancy oli älykäs ja menestyi koulussa, ei koulunkäynnistä tullut
mitään. Nykytiedon valossa Nancy kärsi todennäköisesti jonkinasteisesta
skitsofreniasta, mutta tautia ei tuolloin tunnistettu.
Nancyn raju elämä päättyi väkivaltaisesti eikä hänen kuolemaansa
johtaneista tapahtumista tiedetä varmuudella totuutta vieläkään.
|
 |
| Peter Høeg: Hiljainen tyttö (2006)
Hiljaisen tytön päähenkilö on Bachia rakastava maailmankuulu klovni
Kasper Krone. Kronella on kyky mieltää ja kuulla ympäristö ja ihmiset
sävelinä ja sointuina. Tapahtumat sijoittuvat maanjäristyksen
runtelemaan Kööpenhaminaan, joka on joutunut tulvan valtaan. Krone etsii
kirjassa sattumalta luokseen eksynyttä pikkutyttöä KlaraMariaa ja
entistä tyttöystäväänsä Stinea.
Pieni KlaraMaria yllätti klovnin, koska hän olikin täysin
"hiljainen". Pian Krone huomaa tällaisia lapsia olevan enemmänkin. Mistä
lapset tulevat ja mihin heitä on tarkoitus käyttää? Krone alkaa
selvittää hiljaisten lasten arvoitusta. Høegin romaani liikkuu
todellisuuden ja unimaailman rajamailla. Se herätti ilmestyessään paljon
keskustelua.
|
 |
| Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä (2002)
Tule risteykseen seitsemältä on kaihoisa kertomus portugalilaisesta
muusikosta Augustosta, joka palaa kotikyläänsä Ajundaan ennen kuin se
vajoaa kokonaan mereen yhdessä miehen menneisyyden kanssa. Matkan
ensimmäinen kohde on kuitenkin musiikkikilpailu, jonka varjolla Augusto
saa houkuteltua fado-yhtyeensä jäsenet mukaansa. Musiikki yhdistää heitä
aivan erityisellä tavalla. Unenomainen road trip etenee Portugalin
kauniissa maisemissa.
Teoksessa mukana soljuva fado on tunteikasta portugalilaista
musiikkia, jonka juuret juontavat 1820-luvulle. Perinteisesti
fado-laulajaa säestetään kitaralla. Tunnettuja fadon tulkitsijoita ovat
mm. Amália Rodrigues, Mariza ja Mísia.
”Mistä hän laulaa? Unohduksesta ja sodasta, suurista ja pienistä
asioista, merestä ja laaksoon kävelleestä naisesta. Hän laulaa
rakkaudesta lauluun ja se on syvintä iloa, puhtainta rakkautta.”
Joel Haahtela sai teoksestaan Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinnon
vuonna 2002.
alkuun |
 |
| Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa (1996)
Syntyjään oululaisen rock-muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä ei
liiemmin esittelyjä kaipaa, sillä niin vaikuttava on tämän yli 20 levyä
ja toistakymmentä kirjaa julkaisseen miehen ura on tähän päivään ollut.
Röyhkän vuonna 1996 ilmestynyt Finlandia-ehdokkaaksi valittu
läpimurtoromaani Kaksi aurinkoa on tarina sota-ajan viihdytysjoukoissa
esiintyvästä yhtyeestä. Yhtyeen materiaali keskittyy aluksi ajan
suosikki-iskelmiin, mutta tämä ei miellytä yhtyeen solistia Tyttiä, joka
suostuttelee yhtyeen esittämään omaa musiikkia. Päätöksen seurauksena
syntyy erikoista ja ennen kuulumatonta musiikkia.
Kaksi aurinkoa on taattua Kauko Röyhkä-laatua, joka tarjoaa
mielenkiintoisen ja paljastavan matkan ihmisen mielen syvyyksiin.
|
 |
| Jussi Sydänmäki: Lucky Dan (2001)
1980-luvulla suosiota nauttineesta Hearthill-yhtyeestä ja sittemmin
sooloalbumeistaan, sekä Soul Tattoosta tutun pitkän linjan muusikon
Jussi Sydänmäen vuonna 2001 ilmestynyt pikku romaani Lucky Dan on tarina
rock-unelmista ja –painajaisista. Eri aikoihin ja paikkoihin sijoittuvan
tarinan perimmäisenä voimana on tarina päähenkilön taistelusta
rakastetun jättämisen ja jätetyksi tulemisen hyväksymisen välillä.
Kirjan kulissina toimii 1990-luvun alun nyt jo nostalginen ja
eksoottisen oloinen Helsinki.
|
 |
| Mason, Daniel: Pianonvirittäjä (2003)
Daniel Masonin vuonna 2003 ilmestynyt esikoisromaani on tarina
1800-luvulla elävästä englantilaisesta pianonvirittäjästä, joka saa
komennuksen Burman viidakoihin, jossa vaikuttaa varsin omalaatuinen
brittiläinen lääkintämajuri. Pianonvirittäjä on hitaasti etenevä
romaani, joka noukkii tarinaansa ajankuvia ja paikallistunnelmia, antaen
samalla varsin autenttisen oloisen tunnelman brittien 1800-luvulla
harjoittamasta kolonialismista. Voipa kirjan tunnelmista hakea myös
jonkinlaisia yhtymäkohtia Joseph Conradin yli sadan vuoden takaiseen
klassikkoon Pimeyden sydän.
|
 |
| Hanif Kureishi: Gabrielin lahja (2002)
Paljon kehuja esikoisromaanillaan Esikaupunkien buddha keränneen
englantilaisen Hanif Kureishin kolmas kirja Gabrielin lahja on kertomus
Gabriel Bunchista ja hänen isästään Rexistä, joka on aikanaan soittanut
bassoa hyvin paljon David Bowien mieleen tuovan rockin puolijumalan
Lester Jonesin bändissä. Nuoren pojan näkökulmasta kerrottu
sympaattinen, mutta varsin sovinnainen tarina on kasvutarina oman tien
löytämisestä. Gabrielin lahja on myös varsin elävä kuvaus Kureishin
tuntemasta Lontoosta ja monista mielenkiintoisista persoonista, jotka
kyseinen metropoli pitää sisällään.
alkuun |
 |
| Anja Kauranen: Tushka (1983)
Anja Kaurasen (nykyään Snellman) toisen romaanin päähenkilö on
tekijänsä oloinen kolmikymppinen kirjailija, joka lähtee Egyptiin
valmistelemaan kirjaansa. Kairossa hän tapaa muita luovia suomalaisia:
boheemin rockmuusikon, ex-radikaalin teatteriohjaajan sekä pariskunnan,
joka on tekemässä elokuvaa. Tämä kirjava ryhmä lähtee etsimään muinaisen
Egyptin kohteita päämääränään myyttinen paikka nimeltä Tushka.
Päähenkilö aloittaa suhteen ”huumeita käyttävän” suomalaisen
rockmuusikon kanssa. Myöhemmin on kerrottu, että hahmon esikuva oli
kitaristi Jukka Orma, kirjailijan nykyinen kumppani. Tuon ajan Sielun
Veljien kitaristia ei hahmosta kuitenkaan juuri tunnista. Pikemminkin on
kyse korkeakulttuurisen kirjallisuuden ja kapinallisen rockin
törmäyksestä.
Kaurasen esikoisteos ”Sonja O. kävi täällä” oli räväkkä ja
suorapuheinen. Tushkassa (1983) hän soveltaa useita kerronnan tyylejä,
viittauksellisuutta ja takautumia, mistä johtuen kirja ei aukea
kertalukemalla.
|
 |
| Ulf Lundell: Vuosi Tommy Cosmon elämässä (1978)
27-vuotias muusikko Tommy Cosmo päättää syksyllä 1976 jättää rockin
ja jäädä sapattivuodelle. Ruotsi potee talouslamaa. Kotimainen rock on
ponnetonta, salvettua. 1960-luvun radikalismin laimentuminen saa
Tommyn tuntemaan, että kaikki ovat kuin unessa. Romaanin alkukielinen
nimi onkin Sömnen, uni.
Symbolisena eleenä Tommy katkaisee kitaransa kielet ja muuttaa
perheineen kauas Tukholmasta laskettelupitäjä Åreen. Maalaiselämä ei
kuitenkaan vastaa Tommyn odotuksia. Yksi hänen uusista ystävistään
osoittautuu taideväärentäjäksi. Tommy ajautuu syrjähyppyyn ja hänen
avioliittonsa rakoilee. Hän palaa Tukholmaan ja kokoaa uudelleen Trassel-yhtyeensä,
jonka uusi alku on menestyksekäs.
Rockmuusikko–kirjailija Ulf Lundellin romaani on vahvasti
omaelämäkerrallinen. Teoksen vahvuuksia ovat tarkka
ajankuvaus ja lennokkaan vahva kieli.
|
 |
alkuun
Takaisin
musiikkiuutisiin
|