Oulun kaupunginkirjasto - maakuntakirjasto Oulun kaupunginkirjasto - maakuntakirjasto
Etusivu OUTI Verkkokirjasto Yhteystiedot ja aukioloajat Palvelut Tiedonhaku Tietoa kirjallisuudesta Lapset Nuoret Musiikki

 

 Nyt

 Lukuvinkki

 Musavinkki

 Leffavinkki

 Sivupiiri - kirjoja ja kavereita

 Kirjoja eri aiheista

 Kirjallisuusdiplomi

 KYSY

 Linkkejä

 Kuvia kirjastosta ja tapahtumista




Hae kirjaston sivuilta:

 

 

| Hakemisto A-Ö | Palaute |

 

Tyttökirjoja

 

Ojala, Anu: Aino ja virvatulet (Otava 2009)

Aino näkee toistuvasti painajaista. Hän tietää, että uni yrittää kertoa hänelle jotain, kun taas äiti ja isä ovat sitä mieltä, että unet johtuvat uudesta tallista ja etelään muuttamisesta. Onneksi uudelle tallille tulevat vanhat kaverit Kiia ja Hönö sekä tietenkin Tane, ja pian iloinen Aino saa uusiakin kavereita. Painajaiset kuitenkin pahenevat, ja pian niihin ilmestyy hevonenkin. Ainon on pakko uskoa, että unet yrittävät kertoa hänelle jotakin tärkeää. Tallilla onkin pahantuulinen hevonen Timotei, johon Aino saa yhteyden. Timotei on kipeä ja tarvitsisi eläinlääkärin apua, mutta Timotein omistaja ei usko Ainoa. Kukaan muukaan ei tunnu ottavan Ainon puheita todesta. Osaako hän tulkita unensa viestejä tarpeeksi nopeasti ja oikein? Saako hän Timotein pelastettua? Jatkoa kirjalle Aino – neljän tuulen tyttö (2008).

Saatavuus

 

 

Tihinen, Mimmu: Virkkusen viisitoista valetta (WSOY 2009)

Marjut aloittaa uuden koulun uudella paikkakunnalla. Äidin virheen takia hän menee kouluun viikkoa liian myöhään. Opettajat ihmettelevät moista myöhästymistä, eivätkä muut oppilaatkaan oikein hyväksy uutta tulokasta. Marjut yrittää parhaansa mukaan tutustua luokkakavereihinsa, mutta yritykset päättyvät lähinnä nolosti. Marjut ei halua kertoa huonosta alustaan edes entiseen kouluun jääneelle parhaalle kaverilleen Sannille, varsinkaan kun Sannilla tuntuu kaikki menevän niin hyvin. Niinpä Marjut alkaa valehdella Sannille ja onnistuukin kietomaan itsensä aikamoiseen soppaan.

Saatavuus

 

 

Lukkarila, Päivi: Talliterapiaa (Karisto 2009)

Nanna saa talliinsa kaltoin kohdellun hoitoponin, Felixin. Nanna kuvittelee tekevänsä ponista ratsastuskelpoisen hetkessä, mutta Felix ei ole niin vain kesytettävissä. Felix ei tunnu antautuvan edes Sarikalle, sijaisperheessä asuvalle huligaanille, omalle hengenheimolaiselleen. Sarika alkaa hengailla talleilla, vaikka pitää ratsastusta eläinrääkkäyksenä. Kun Nannan äiti ottaa Sarikan siipiensä suojaan ja tuntuu ymmärtävän tätä ihan liikaa, on Nannan mitta täynnä. Onneksi on hyviäkin uutisia: Nannan hoitoponi Deisi on myytävänä pilkkahintaan. Mutta onko perheellä varaa ylläpitää hevosta, vaikka sen kuinka halvalla saisi ostettua? Jatkoa kirjoille Koitetaan kestää, Nanna! (2007) ja Tyttöystävätesti (2008).

Saatavuus

 

 

Hogan, Mary: Ihan kivat kasvot (Karisto 2009)

Hayley asuu Kaliforniassa ja on 16-vuotias. Hän on myös reilusti ylipainoinen. Hayley on kaikkien kaveri, hyvä ystävä ja kiva tyttö. Mutta ei kenenkään tyttöystävä. Äiti yrittää raahata häntä painonvartijoihin. Siinä missä muut tytöt saavat lahjaksi bikineitä, Hayley saa vaa’an. Kesäksi Hayley lähetetään Italiaan. Eikä edes läskileirille, vaan ihan vain lomalle! Italiassa Hayley oppii pitämään itsestään ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ja tuntuu hänestä pitävän joku toinenkin…

Saatavuus

 

 

Benway, Robin: Bonusraita (WSOY 2009)

Audrey jättää poikaystävänsä Evanin. Se on Audreyn elämän suurin virhe, sillä tapahtuman jälkeen Evan kirjoittaa sydänsuruistaan riipaisevan rakkauslaulun. Laulusta tulee hitti ja se nousee soittolistojen kärkeen. Koko Amerikka saa kuulla Audreyn ja Evanin tarinan, eivätkä ihmiset jätä Audreytä rauhaan enää missään. Välit parhaaseen ystävään meinaavat rikkoutua, eikä eräs oikeasti kiinnostava poika välittäisi tulla tunnetuksi Audreyn uutena poikaystävänä. Audreytä pidetään syypäänä eroon, mutta menikö tilanne sittenkään ihan niin? Hän päättää oikaista väärät käsitykset ja lopettaa koko hullunmyllyn.

Saatavuus

 

 

Lehtinen, Tuija: Missä olet, Sara? (Otava 2009)

Pinja saa alituiseen kuulla muistuttavansa siskopuoltaan Saraa, joka katosi kauan aikaa sitten omille teilleen. Yhdennäköisyydestä tarpeeksi kuultuaan Pinja päättää selvittää minne Sara oikein on mennyt ja mitä hänestä on tullut. Hän ryhtyy selvittämään Saran arvoitusta Mona Lisan ja muiden Saran vanhojen tuttujen kautta. Mitä kauheaa siskon punk-kuoren alle oikein kätkeytyy, kun kukaan ei tunnu haluavan muistella menneitä? Pinjakin alkaa pukeutua mustiin. Äiti pelkää selvästi hänen muuttuvan samanlaiseksi kuin Sara aikoinaan. Jollakin tavalla Pinja onkin muuttumassa. Mutta haluaako hän olla kuin Sara? Monien mutkien kautta hän pääsee pikkuhiljaa Saran jäljille ja oppii tuntemaan siskopuolensa paremmin. Lue myös kirjat sara@crazymail.com (1998), Nottingham, kesällä kello 6 (1999) ja Sara ja levottomat jalat (2001).

Saatavuus

 

 

Jacobsson, Ritta: Afrodite ja kuolema (Nemo 2009)

Eräänä iltana Afroditen luokkakaveri ja naapuri Mikaela katoaa. Muutaman päivän kuluttua hän löytyy kuolleena. Afrodite alkaa tutkia tapausta. Miten asiaan liittyy naapurin Linuksen koira Tinkeli, joka jää auton alle samana iltana kuin Mikaela katoaa? Isäkin tuntuu muuttuneen. Hän vaikuttaa stressaantuneelta ja vaisulta, eikä enää tahdo viettää aikaansa Afroditen kanssa. Autossakin näkyy epäilyttävä lommo, jonka olemassaoloa isä ei suostu myöntämään. Ei kai hän ole ajanut Tinkelin päältä ja tappanut Mikaelaa? Vai onko tappaja sittenkin Linuksen isä? Vai jopa Mikaelan uusi isäpuoli? Vyyhti kiristyy ja Afrodite ehtii epäillä kaikkia lähipiirinsä ihmisiä ja joutuu itsekin vaaraan yrittäessään ratkaista illan tapahtumien kulkua.

Saatavuus

 

 

Meripaasi, Helena: Kuonot kohti pohjoista (Otava 2009)

Kymmenvuotias Iri on kasvanut koiralauman keskellä. Hän on asunut koko ikänsä äidin kotimaassa Irlannissa, mutta nyt perhe on muuttamassa Suomeen. Isä ja Iri lähtevät edellä mukanaan osa koirista. Kun isä kunnostaa innoissaan uutta kotia ja kennelrakennusta, Iri ikävöi äitiä ja Irlantiin jäänyttä koiraansa Gravityä. Pian Iri kuitenkin saa ensimmäisen suomalaisen ystävänsä ja pääsee hänen kanssaan koiraleirille. Ja kun äiti vihdoin saapuu perille, on hänellä mukanaan joukko yllätyksiä.

Saatavuus

 

 

Ojanen, Soila: Petos Paketissa (Tammi 2009)

Alina huomaa eräänä päivänä parhaan kaverinsa Karoliinan kadonneen. Karo ei vastaa puhelimeen eikä viesteihin. Onko jotain meneillään, vai lintsaako Karo vain? Alina käy Karon kotona tarkistamassa tilanteen, ja saa varmuuden siitä, että Karolla ei ole kaikki hyvin. Alinan mielessä alkaa kummitella kaikenlaisia ajatuksia Karon kohtalosta. Entä jos hänet on kidnapattu? Tai hän on tehnyt jotakin itselleen? Koulun käytävillä on jo kuukausia pyörinyt outo pakettiralli, jonka keskipisteenä on ollut Karon poikaystävä. Onko Karokin sekaantunut outoon bisnekseen? Lopulta Karon on pakko kertoa jollekin aikuiselle, ettei ole nähnyt ystäväänsä moneen päivään. Vauhdikas äidinkielen lehtori Kirkuva ottaa onneksi ohjat käsiinsä, mutta onko jo liian myöhäistä?

Saatavuus

 

 

Simukka, Salla: Meno-paluu (WSOY 2009)

Moonan isä asuu Berliinissä ja he näkevät toisiaan harvoin. Edellisestä tapaamisesta on jo kaksi vuotta. Niinpä Moona päättää lähteä Berliiniin isänsä ja tämän uuden perheen luokse. Mukaan hän ottaa ystävänsä Tapion. Tapio lähtee mielellään reissuun, kun tilanne kotonakin on rauhoittunut ja äidit ovat taas sovussa keskenään. Molempia hieman epäilyttää vierailun jäykkä ilmapiiri. Joutuuko Tapio seuraamaan sivusta perheongelmia tai riitoja isän kanssa? Moona ei myöskään jaksaisi kaiken muun lisäksi kantaa huolta vielä Tapion viihtyvyydestäkin. Väistämättä tilanne tuntuu ajautuvan umpikujaan ja tunteet leiskuvat, niin Moonan ja hänen perheensä, kuin Moonan ja Tapionkin välillä. Reissun aikana kuitenkin opitaan yhtä sun toista, vaikka sukset välillä menevätkin ristiin. Jatkoa kirjoille Kipinä (2006), Virhemarginaali (2007) ja Takatalvi (2008).

Saatavuus

 

 

Wilenius, Henrik: Saranapuolelta (WSOY 2009)

Jesse ja Aleksi ovat parhaita ystäviä. Heillä on aikomus juhlia Jessen täysi-ikäisyyttä, mutta Jessellä on mieli maassa. Miten kertoa parhaalle ystävälle sydäntä painava salaisuus? Onko Aleksi niin hyvä ystävä, että hyväksyisi Jessen homouden? Syntymäpäivänään Jesse päättää tulla kaapista, mutta tekee sen rytinällä, saranapuolelta, vieden lähes karmitkin mukanaan. Poikien välille tulee iso kupru. Sitähän Jesse epäilikin, pelkäsi pahinta, mutta humalapäissään tulee tehtyä tyhmyyksiä. Eihän ystävyys sentään kaikkea kestä. Vai kestääkö?

Saatavuus