Lamb of God: Resolution

Vuodesta 1994 groove-metallia mättänyt Lamb of God on ehtinyt urallaan jo seitsemänteen studiolevyyn Resolutioniin ja todistaa samalla sen, että metallissa vanha kikka on usein parempi kuin pussillinen uusia. Resolutionilla on helposti aistittavissa, että nyt asialla ovat miehet, eivätkä pojat. Bändi on jättänyt studiossa turhan pro tools-kikkailun poikasille ja päättänyt keskittyä olennaiseen, eli meininki on selvä: nyt vedetään turpaan niin, että tukka lähtee. Resolution on todiste siitä, että metallissa usein yksinkertainen on kaunista, sillä levy on täynnä niin tiukkaa riffittelyä ja rumputulitusta, että sillä taltutetaan pahimpienkin räyhähenkien metallintarve.
 

Doors: L.A. Woman : [40th anniversary]

Legendaarisen The Doorsin vuonna 1971 ilmestynyt L.A. Woman jäi bändin viimeiseksi studioalbumiksi, sillä vain muutama kuukausi levyn ilmestymisen jälkeen vokalisti Jim Morrison kuoli. 40 vuotta on kulunut tämän Doorsin blues-henkisimmän levyn julkaisusta, jonka johdosta bändin faneja hellitään massiivisella uudelleenjulkaisulla. Mukana on mm. ylimääräisiä biisejä, sekä eri versioita jo julkaistuista biiseistä. Kaikki tämä on kuulostaa uudelleen masteroinnin ansiosta paremmalta kuin koskaan. Sanotaan, että The Doors ei kuole koskaan. Tämän levyn perusteella tuohon lauseeseen on helppo yhtyä.
 

Skrillex: Bangarang

Vuonna 1988 syntynyt Sonny James Moore tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Skrillex. Useammankin Grammy-ehdokkuuden urallaan napannutta Skrillexiä pidetään seuraavana isona nimenä, joka tulee breikkaamaan lopullisesti musiikkimaailman huipulle. Uudella EP-levyllään Bangarang Skrillex yhdistelee Dubstepiä ja Electo housea tyylikkäästi. Jos Skrillex ei ole sinulle aiemmin tuttu, niin pian mies tulee sitä olemaan. Bangarangin avulla voit tarkistaa onko kaikki hypetys ansaittua.
 

Lacuna Coil: Dark adrenaline

Italialainen goottisävyinen metallibändi on puurtanut jo pitkään, mutta bändin uran kuudennella studioalbumilla Dark adrenaline lopullinen läpimurto maailmanmarkkinoilla on lähempänä kuin koskaan. USA:n albumilistoilla sijalla 15. debytoinut levy on bändille tuttuun tapaan täynnä tarttuvia kertosäkeitä ja rankkoja riffejä. Bändin helmasyntinä on pidetty pientä kasvottomuutta. Se, onko Lacuna Coil pystynyt ravistamaan tuon viittauksen harteiltaan, on tarkastettavissa Dark Adrenalinen avulla.
 

Korn: The path of totality

Pomppumetallin parissa uransa aloittanut, mutta sittemmin musiikkityyliänsä tiuhaan tahtiin vaihdellut USA:lainen Korn on ehtinyt urallaan jo 10:een studioalbumiin. Uudella The path of totality-levyllä Vokalisti Jonathan Davis ja kumppanit ovat päättäneet heittäytyä yhteistyöhön elektronisen musiikin ja erityisesti Dubstepin tämän päivän nousevien kykyjen, kuten Skrillexin, Kill the Noisen ja Noisian kanssa. Aluksi levyltä löytyvät säksätys hämää pitkän linjan Korn-fania, mutta kaiken elektroniikan alta löytyy energinen bändi, joka on selvästi innostunut kokeilemaan jälleen kerran jotain uutta, bändille ominaisen tarttuvien melodioiden ja energisyyden tästä kärsimättä.

Mastodon: The Hunter

Vuonna 2000 perustettu USA:lainen metalliorkesteri ja useasti Suomessakin keikkailemassa käynyt Mastodon, on tullut tunnetuksi siitä, että bändiä on vaikea sijoittaa mihinkään metallimusiikin genreen. Bändin tavaramerkiksi onkin muodostunut pitkät kappaleet, joissa vaikeat tahtilajit ja mutkikkaat kitarariffit seuraavat toisiaan.
Viidennellä albumillaan The Hunter, Mastodon on hionut musiikkiansa hieman helpompaan ja melodisempaan suuntaan säilyttäen samalla omaperäisyytensä. Kriitikoiden rakastama Mastodon on monien mielestä seuraava metallin jättiläinen. The Hunterin avulla voit tarkistaa onko tuo kaikki hype pelkkää turhaa hehkutusta, vai onko Mastodon todellakin yksi potentiaalinen Metallican manttelinperijä.

Gallagher, Noel: Noel Gallagher's High Flying Birds

Oasiksen entinen kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Noel Gallagher tekee paluun hiljaiselosta uuden bändinsä Noel Gallagher's High Flying Birdsin kanssa ja yllättäen bändi kuulostaa melkoisesti Noelin ex-bändiltä, tosin sillä erolla, että lauluvastuu on täysin Noelilla.
Uudella albumillaan Noel Gallagher nostaa hattua monille Brittirokin suuruuksille, kuten Beatlesille, The Wholle ja Kinksille. Mikäli pidit Oasiksesta, tulet kaikella todennäköisyydellä pitämään myös Noel Gallagher's High Flying Birdsistä.

Spears, Britney: B in the mix : The remixes Vol. 2

Entinen teinipopin prinsessa Britney Spears täyttää joulukuussa 2011 30 vuotta. Ehkäpä juuri tämän takia viime lokakuussa Helsingissä keikkaillut Spears on antanut kolmen viimeisen studioalbuminsa Blackout, Circus ja Femme fatalen hittibiisit eri tuottajien käsiin remiksattavaksi.
Remiksaukset eivät radikaalisti muuta Spearsin kieltämättä tarttuvia biisejä, vaan biisit tunnistaa alkuperäisiksi varsin helposti. Tosin on pakko tunnustaa, että biisien käsittelyssä on kappaleisiin saatu vielä enemmän tanssittavuutta. B in the mix Vol. 2 on ihan kiva välityö Britneyn uralla ja se kietoo näppärästi samaan pakettiin Neiti Spearsin tuoreimmat hitit.

Kingston Wall: The Essential Kingston Wall

Kingston Wall oli Helsinkiläinen rockyhtye, joka yhdisteli musiikissaan progressiivisia ja psykedelisiä sävyjä, toimien samalla suurena vaikuttajana tuleville Suomirokin suuruuksille, kuten esim. Von Hertzen Brothersille. Lyhyeksi jääneen uransa aikana bändi, jonka esikuvina voidaan pitää mm. Jimi Hendrixiä, Creamia, Led Zeppeliniä ja Pink Floydia, ehti julkaista vain kolme studioalbumia. Kingston Wall oli jo telakalla, kun bändin nokkamies Pete Walli kuoli vuonna 1995, ollessaan vain 26-vuotias. The Essential Kingston Wall onkin mainio muistokirjoitus tälle loistavalle kitaristille.

Evanescence: Evanescence

Yhdysvaltalainen Evanescence ei päästä fanejaan helpolla, sillä jo 6 vuotta on ehtinyt kulua bändin edellisestä studioalbumista The Open roadista. Uudella bändin nimeä kantavalla albumillaan bändi on kuitenkin yhdessä tuottaja Nick Raskulineczin kanssa onnistunut kasaamaan varsin mainion paketin tarttuvaa ja radioystävällistä goottisävyin kuorrutettua rockia. Vokalisti Amy Leen lyriikat käsittelevät yhä tuskaa, rakkautta, kaipuuta ja menetyksiä, mutta kun paketti on näin hyvin kasassa, voivat myös varsin synkät lyriikat olla tarttuvan pop-henkisen kertosäkeen perustana. Evanescence on palannut ja tarjoaa sopivaa kuunneltavaa pimeneviin iltoihin.

Poison: Double dose Ultimate hits

25-vuotis juhlavuottaan viettävä hard rockpumppu Poison on noussut uudelleen parrasvaloihin ei vähiten nokkamies Bret Michaelsin reality tv-sarjan myötä. Double dose tarjoaa kaikki bändin vanhat hitit, kuten Every rose has it's thorn, Unskinny Bop ja Talk dirty to me. Double dose on aikamatka aikaan jolloin tukat olivat isoja ja housut spandexia. Ilman tätä bändiä Reckless Love tuskin kuulostaisi samalta.

Colbie Caillat: All of you

Suomessa vielä varsin vähälle huomiolle jääneen amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Colbie Caillatin kolmas albumi All of you nousi kotimaassaan albumilistan kuudenneksi, jatkaen laulajattaren tavaramerkiksi tulleella linjalla aurinkoisia hyvinkin akustisissa sävyissä liikkuvia harmittomia poplauluja. Mikäli Colbie ei ole vielä sinulle tuttu, niin tämän albumin myötä on helppo palata viime kesän aurinkoisiin tunnelmiin.

Joss Stone: LP1

Lapsitähtenä pinnalle noussut, nyt 24-vuotias brittilaulaja Joss Stone aloitti uransa soulin parissa, mutta uudella levyllään laulajatar suuntaa selkeästi popimpaan ilmaisuun. Musiikkiin on otettu sävyjä myös rokista, kantrista ja bluesista. Eurytmics-mies Dave Stewartin tuottama paketti on tyylikäs pop-albumi yhdeltä tämän päivän parhaalta poplaulajalta.

Sepultura: Kairos

Elokuussa Oulussakin vieraillut legendaarinen Brasilialainen metallipumppu Sepultura palaa perusasioiden pariin uudella levyllään Kairos. Hyvinkin 90-luvun hengessä kulkevan thrash-metallilevyn biisit rakentuvat kitaristi Andreas Kisserin tapporiffien ympärille, jonka päälle vokalisti Derrick Green ärjyy sanomansa vakuuttavasti. Bändin pari edellistä levyä olivat hieman tyhjänpäiväisiä, mutta tällä levyllä Sepultura ei tunne armoa, vaan mättää turpaan ja lujaa.

Poisonblack: Drive

Oulun kaupunginkirjastossa ennakkokuuntelussa ollut Oulun omien poikien viides albumi määrittelee Poisonblackin yhä tiukemmin rokkihenkiseksi hevibändiksi goottihevin sijaan. Suomen albumilistalla kolmantena debytoinut albumi on tiukka osoitus Ville Laihialan sävelkynän terävyydestä.

Kate Bush: Director's cut

Kriitikoiden rakastaman Kate Bushin uutukainen Director's cut sisältää biisejä naisen albumeilta The Sensual world ja The Red shoes. Bushin muokkaamat kappaleet sisältävät uudet lauluosuudet ja uusia instrumentaaliosuuksia. Kappaleissa on kuitenkin säilytetty osia vanhoista nauhoituksista tarjoten kiehtovan muotokuvan yhä kehittyvästä artistista. Director's cut on parhaimmillaan kuunneltuna kuulokkeilla, jolloin Kate Bushin magia pääsee oikeuksiinsa.

Beastie Boys: Hot sauce committee part two

Jo veteraani-ikäiset räppärit Mike D, MCA ja Ad-Rock tekevät melkoisen tempun uudella albumillaan Hot sauce committee part two julkaisemalla parhaimman levynsä sitten vuonna 1998 päivänvalon nähneen Hello Nastyn. Melkein viisikymppiset veteraanit eivät välitä pätkääkään päivän musatrendeistä, vaan tekevät juuri sitä mistä he itse pitävät. Levyllä viljellään viittauksia popkulttuuriin siinä määrin, että heikommalla alkaa jo huimata päätä. Nämä papat ovat vanhenneet arvokkaasti ja pesevät yhä valtaosan tämän päivän räppäreistä, tai kuten Beastiet itse asian ilmaisevat: Oh God just look at me / Grandpa´s been rappin since ´83.

Sixx: A.M.: This is gonna hurt

Mötley Crüen basistina tunnetun Nikki Sixxin johtama Sixx: A.M. palaa toisella albumillaan This is gonna hurt bändin debyytiltä tutun hieman Emo-henkisen hard rockin pariin. Tällä kertaa Nikki ei julkaise albumin yhteydessä heroiinipäiväkirjaa, vaan albumi on yhteydessä samannimiseen valokuvakirjaan, jossa mies esittelee taitojaan valokuvaajana. Valokuvakirjaan tutustumatta voi todeta, että ainakin musiikillinen puoli on kunnossa, sillä sen verran tarttuvaa hard rockia Sixx: A.M. tarjoaa.

Doom Unit: The Burden of bloom

Pari vuotta sitten kotimaisten musadiggareiden tietoisuuten hittisinkullaan Killing time noussut Doom Unit palaa toisella albummillaan The Burden of bloom väkevämpänä kuin bändin debyytti Cross the line uskalsi antaa odottaa. Bändi jatkaa tutuksi tulleella Amerikan-meiningillä, jossa kertosäkeet ovat tarttuvia ja raskaasti jyräävät kitarariffit suorastaan houkuttelevat tarttumaan ilmakitaraan. Tässä on bändi, josta kuullaan vielä.

Haloo Helsinki!: III

Helsinkiläinen Haloo Helsinki on ehtinyt lyhyellä urallaan jo kolmanteen albumiin tarjoten pitkälti sitä samaa, mistä orkesteri on tullut tutuksi jo kahdella aiemmalla albumillaan, eli tarttuvaa poprokkia. Bändi on selvästi kehittynyt kovan keikkailun myötä ja ainakin vokalisti Ellille voi povata pitkää uraa suomalaisen popmusiikin saralla. III on albumi, josta löytyy useampikin potentiaalinen festarikesän hittiralli. Lopuksi on pakko lisätä, että bändi ei ole vieläkään päässyt eroon perisynnistään eli varsin lapsellisista lyriikoista. Tosin allekirjoittanut tuskin edustaa bändin musiikin kohderyhmää…

Mustasch: The New sound of the true Best

Radio rokin kuuntelijoille tuttu, vuonna 1998 perustettu ruotsalainen Mustasch on päättänyt tässä vaiheessa uraansa julkaista kokoelman. Levy ei ole kuitenkaan perinteinen kokoelma, sillä albumi sisältää yhden uuden biisin lisäksi 12 uudelleenäänitystä bändin vanhoista hiteistä. Levyllä on biisejä bändin jokaiselta albumilta, joten levy onkin varsin hyvä keino tutustua tähän ruotsalaisen äijärokin lippulaivaan.

Jessie J: Who are you

Englantilaisen laulaja-lauluntekijän debyyttialbumi Who are you esittelee mitä vuoden 2011 R&B-sävyinen pop on. Levy ottaa sävyjä niin vanhasta kuin uudestakin, seisoen kuitenkin tiukasti kiinni tässä hetkessä. Jessie J on tällä hetkellä melkoisessa nosteessa saarivaltakunnassa ja mimmistä povataankin seuraavaa brittiartistia, joka tulee lyömään läpi maailmanlaajuisesti. Jotain naisen laulajanlahjoista kertoo se, että Justin Timberlake pitää Jessietä tämän hetken parhaana laulajana maailmassa.
 

Deicide: To hell with God

”To hell with God!” jyrähtää death metallin legendan Deiciden vokalisti Glen Benton heti albumin avausrallissa. Tätä seuraa 9 muuta ankaraa death metal -rallia, jotka eivät anteeksipyytele, eivätkä halua miellyttää ketään. Deicide tarjoaa juuri sitä mitä yhdeltä death metallin kautta aikojen eniten myyneeltä bändiltä voi odottaakin: mättöä. Tämä ei ole pikkupoikametallia, vaan turpaanvetoa isolla T:llä!
 

Lykke Li: Wounded rhymes

Kovassa nosteessa olevan ruotsalaisen indie-popparin Lykke Lin toinen albumi Wounded rhymes on useissa eri medioissa nostettu mestariteoksen asemaan. Albumi onkin varsin onnistunut kokonaisuus poppis-synkistelyä, tarttuvia melodioita sekä elektronisia sävyjä. Albumi on laulajattaren omien sanojen mukaan romanttinen ylistys Los Angelesille, sisältäen niin kaupungille ominaisen kauneuden kuin synkkyydenkin.
 

Kotiteollisuus: Kotiteollisuus

Julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan ykkösenä debytoinut Kotiteollisuus yllättää uudella albumillaan, sillä bändi on oikeasti pyrkinyt uudistamaan hieman jo puuduttavaksi käynyttä möykettänsä. Kotiteollisuus ei ole pyrkinyt kuitenkaan keksimään pyörää uudestaan, sillä bändin omaa nimeä kantava, järjestyksessä orkesterin 11. albumi sisältää myös perinteistä KT-mättöä. Hynynen & kumppanit ovat kuitenkin lähteneet laajentamaan rohkeasti bändin reviiriä, sillä mukaan on tullut melkoisesti pop-sävyjä. Onko tämä muutos onnistunut? Siitä päättää kuulija.
 

Lady Gaga: The Remix

Urallaan vasta yhden varsinaisen levyn The Fame ja tätä albumia laajentaneen The Fame monsterin julkaissut supertähti Lady Gaga julkaisi varsin yllättäen ja ilman suurempaa hypetystä uuden The Remix -albumin. The Remix sisältää 17 tanssiremixiä Lady Gagan jo tutuista hiteistä ja kuten usein remix-levyillä, on myös tälläkin levyllä versioiden taso kirjava. Osa kappaleista muokkaa tuttuja biisejä uusiksi varsin onnistuneesti, kun taas osa versioista on lähes rimanalituksia. Varsinaisia huteja levylle ei kuitenkaan ole osunut kuin pari, joten Lady Gagan The Remix on ainakin tosifaneille lähes pakollinen tutustumisen kohde.
 

John Legend: Wake up!

Amerikkalaisen, usealla Grammy-palkinnolla palkitun, R&B-laulajan John Legendin ja hip hop-bändi The Rootsin yhteisalbumi Wake up! on lähes täysin cover-albumi 60- ja 70-luvun soul-kappaleita, sillä mukaan on eksynyt vain yksi Legendin sävellys. Biisejä ei ole kuitenkaan valittu täysin helpoimmasta päästä. Poislukien albumilta löytyvät Nina Simone- ja Marvin Gaye-rallit, biisit ovat hieman oudompia. Legend ja Roots-iskevät kuitenkin biiseihin kiinni, kuin ne olisivat originaaleja ja onnistuvatkin kuulostamaan varsin mainiolta aikatripiltä Motown Recordsin kulta-aikaan. Levyltä on kuultavissa, että artistit ovat nauttineet yhteistyöstään, sillä niin mainion meiningin ja svengaavan grooven he onnistuvat yhdessä taikomaan kasaan. Tämä on musiikkia ajalta, kun R&B vielä tarkoitti Rhythm and bluesia.

Good Charlotte: Cardiology

Veljesten Benji ja Joel Maddenin johtama Good Charlotte palaa tällä bändin viidennellä studioalbumilla punkpop-juurilleen. Julkisuuden valokeilassa viime vuosina julkkis-tyttöystäviensä siivellä enemmän tai vähemmän paistatelleet Maddenin veljekset ovat hylänneet edellisellä albumilla Good morning revivalilla jyllänneet tanssisävyt sekä synkät emo-vaikutteet. Synkistelyn sijaan bändi palaa juurilleen tarttuvien kertosäkeiden ja punkkipopin maailmaan. Tämä mm. Linkin Parkin tuottajana tunnetuksi tulleen Dan Gilmoren tuottama albumi tarjoaa alusta loppuun sitä, mistä Good Charlotte on tullut tunnetuksi, eli harmittomia ja tarttuvia punkpop-ralleja.

Take That: Progress

Robbie is back! Englantilaisen popmusiikin vuoden 2010 ehkäpä suurin uutinen oli se, että Robbie Williams palasi takaisin Take Thatin riveihin. Paluun johdosta on tämä entinen poikabändi jo ehtinyt julkistaa massiiviset kiertuesuunnitelmat vuodelle 2011, sekä julkaista uuden studioalbumin nimeltä Progress. Kuten sopi arvata, on Robbien rooli bändissä huomattavasti suurempi kuin aiemmin. Samalla myös Take Thatin musiikillinen linja on liukunut kohti Herra Williamsin soolotuotantoa, sillä balladien sijaan Progress on ladattu täyteen sykkiviä biittejä ja selkeästi tässä päivässä kiinni olevia sovitusratkaisuja. Levy oli julkaisuviikollaan Englannin listaykkönen myyden yli 600 000 kappaletta eli ainakin britteihin tämä linjan muutos on uponnut.

AC/DC: Iron Man 2

Hittileffan Iron Man 2 soundtrack on melkoinen rokkipläjäys, sillä levyltä ei löydy muuta kuin Australialaisen rokkiveteraani  AC/DC:n musiikkia. Levylle on valittu oikeaoppisesti biisejä yhtyeen molempien vokalistien,  Bon Scottin ja Brian Johnsonin, aikakausilta. Iron Man 2 ei ole kuitenkaan mikään pelkkä greatest hits-albumi, sillä megahittien kuten Thunderstruck, TNT ja Highway to hell rinnalle on kaivettu myös hieman oudompia albumiraitoja vuosien varrelta. Iron Man 2:en soundtrack on mainio levy aloittaa tutustuminen tähän monien mielestä kautta aikojen kovimman rokkibändin tuotantoon.

Rob Zombie: Hellbilly deluxe 2

Myös elokuvamaailmassa kunnostautunut shokkirokkari Rob Zombien uutukainen Hellbilly deluxe 2 on jatko-osa miehen 1998 ilmestyneelle soolodebyytille. Levy liikkuukin varsin samanlaisissa b-luokan elokuvista tutuissa shokkirokkitunnelmissa kuten edeltäjänsä. Albumi on täynnä tarttuvia industrial-sävyisiä rokkimetallirunttauksia, joita kitaravirtuoosi John 5:en kitarointi taitavasti värittää. Levyn biiseistä pitää mainita nimeltä ainakin allekirjoittaneen mielestä vuoden parhaan nimen biisille omaava ralli, eli Werewolf women of the SS.

Ellie Goulding: Lights

Brit Awardseissa vuoden 2010 suurimmaksi naisartistilupaukseksi valittu Ellie Goulding allekirjoitti levytyssopimuksen vasta puoli vuotta sitten, mutta silti naisen debyyttilevy Lights on jo ehtinyt valloittamaan brittien albumilistan kärkipaikan. Persoonallisella lauluäänen omaavan Ellien debyytti on varsin tasainen nippu hittipotentiaalia omaavia biisejä, sillä lähes jokaisen kappaleen voisi julkaista singlenä, sillä niin tarttuvia melodioita on levylle kertynyt. Levyn kappaleet ovat kuitenkin varsin keveitä ja harmittomia, joka voi monia kuuntelijoita hieman häiritä. Lightsia voisi parhaiten kuvata harmittomaksi poplevyksi, jonka voi ottaa vaikka biitsille mukaan auringonottomusiikiksi.

White Stripes: Under the great white northern lights

Jack ja Meg White muodostama duo White Stripes teki vuonna 2007 kiertueen Kanadassa, jolla äänitettiin myös tämä livelevy. Kyseisellä kiertueella duo esiintyi isoilla areenoilla, mutta myös hieman erikoisemmissa keikkapaikoissa, kuten vanhainkoti, keilahalli jne. Bändi soittaa erittäin blues-henkisesti, energisesti ja rosoisesti, mikä vaan lisää bändin viehätysvoimaa ja voisikin sanoa, että White Stripes on livenä parhaimmillaan. Levyn mukana tuleva DVD on myös erittäin onnistunut dokumentti bändin kiertueesta. White Stripes on onnistunut mahdottomassa: Bändi on tehnyt bluesista uudelleen muodikasta musiikkia.

Justin Bieber: My worlds

Teinipop-sensaation Justin Bieberin albumi My worlds yhdistää 16-vuotiaan sydäntenmurskaajan kahden ensimmäisen julkaisun, eli My Worldin Ja My World 2.0:n, parhaat biisit. Tällä USA:n listoilla selvää jälkeä tehneen artistin levyllä vierailee mm. Usher  ja Ludacris. Justin Bieber on selkeästi teinitytöille suunnattua isolla rahalla tehtyä r&b-sävyistä poppia, jossa menopalat ja siirappiset balladit vuorottelevat, eikä Justin todellakaan säästele baby-sanan käyttöä.

Slash: Slash

Guns n' Rosesista ja Velvet Revolverista tutun kitarasankari Slashin ensimmäinen soololevy on varsin mainio rokkipaketti miehen faneille. Yhden laulajan sijaan levyn 14 raidalla vierailee peräti 12 solistia. Mukana on vanhoja rokuja kuten Ozzy, Lemmy ja Iggy Pop, sekä niiden vastapainona poppareita, kuten Black Eyed Peasin Fergie ja Maroon 5:en Adam Levine. Varsin sekalaisesta vokalistijoukosta huolimatta Slash osoittaa kuitenkin taipuvansa kitaroimaan monenlaista musiikkia. Levyä voikin huoleti suositella kaikille rokkifaneille.

Amy MacDonald: A curious thing

Skotlantilaisen laulaja-lauluntekijä Amy MacDonald murtautui musiikkimaailmaan eturiviin vuonna 2007 ilmestyneellä debyytillään This is the life. Yli 3 miljoonaa kappaletta myynyt albumi ylsi listaykköseksi viidessä maassa. Toisella albumillaan Amy on nostanut rimaa ylemmäs, sillä siinä missä debyytti kärsi välillä hieman raakilemaisista sovituksista, on A curious thing huomattavasti tarkemmin mietitty paketti. Kappaleiden taso ei ole tästä kärsinyt, vaan Amy Macdonald on selvästi tekemessä itselleen pitkää uraa musiikkibisneksessä, sillä niin tasokkaita poplaulua tyttö osaa säveltää.

I Walk the line: Language of the lost

Tamperelaisen melodista punkkia soittavan I Walk the linen neljäs albumi jatkaa yhtyeen julkaisujen sarjaa siten, että bändin julkaisujen taso on ollut alusta asti varsin korkea ja bändi on joka levyllään laajentanut musiikillista ilmaisuaan perinteisen punkin ulkopuolelle ottaen vaikutteita milloin mistäkin. Mikäli punk on lähellä sydäntäsi, mutta pidät myös melodioista, niin I Walk the line on ehdottomasti tutustumisen arvoinen yhtye.

Stalingrad Cowgirls: Kiss your heart goodbye

Sallasta lähtöisin oleva tyttötrio Stalingrad Cowgirls jatkaa toisella levyllään ensimmäisen levynsä linjoilla melodisissa punkrock meiningeissä. Meno on ensimmäiseltä levyltä muuttunut ammattimaisemmaksi, mutta vastapainoksi eka levyä hieman vaivannut pieni vakavahenkisyys on poissa ja tilalla on leikkisyys ja rentous.  10 kappaletta ja 35 minuuttia pohjoista tyttöenergiaa = mainio meininki.

Wolfmother: Cosmic egg

Australialainen Wolfmother vaihtoi lähes koko miehistönsä debyyttinsä jälkeen uudeksi. Myllerryksen jälkeen jäljelle jäi ainoastaan nokkamies Andrew Stockdale, sekä nippu hyvin 70-luvun hengessä rokkaavia biisejä. Mikäli Led Zeppelin, Deep Purple ja Black Sabbath ovat musiikkia sinun makuusi, niin tulet todennäköisesti tykkäämään Wolfmotherin autenttisesta retrorokkauksesta.

Pixie Lott: Turn it up

Englannissa suursuosiota nauttiva 19-vuotias Pixie löydettiin tytön omien Myspace-sivujen kautta hieman samoin kuin Lily Allen. Samoin kuin huomattavasti tunnetumpi Lily kirjoittaa myös Pixie itse suurimman osan omasta musiikistaan. Levy on pirteä poppilevy lahjakkaalta nuorelta laulaja-lauluntekijältä. Jos pidät uudesta popista, eikä Pixie Lott ole sinulle ennestään tuttu, niin aloita tutustuminen tästä. Turn it up!

J-Visual[ism] II

J-visual[ism] II on kokoelmalevy, joka esittelee  nipun hieman vähemmälle huomille jääneitä Japanilaisia J-rockbändejä. Mukana on biisejä mm. 9Goats Black Outilta, Vistlipiltä ja DaizyStripperiltä. Musiikki on J-rock –tyyliin varsin tyylistä toiseen poukkoilevaa, mutta pääosin meininki on varsin metallihenkistä. J-Visual[ism] II on mainio levy aloittaa tutustuminen hieman erilaiseen rockmusiikin tyylilajiin eli J-rockiin.

Busta Rhymes: Back to my B.S.

Omalaatuisesta räppäystyylistään tunnetuksi tullut moottoriturpa Busta Rhymes on uudella levyllään melkoisessa iskussa. Huipputuottajien (mm. The Neptunes) kanssa kasattu levy on täynnä vierailevia supertähtiä, kuten John Legend, Akon, Lil Wayne jne ja tällä porukalla onkin kasattu melkoinen hittikavalkaadi tämän päivän valtavirtaräppiä.

Katy Perry: MTV Unplugged

Supersuosittu Katy Perry tarjoaa menestyslevynsä One of the boys hittikappaleet uudelleen sovitetussa akustisessa muodossa ja hitit toimivat vallan mainiosti myös näin esitettynä. Levyn mukana on myös keikan DVD-versio, sekä bonusmateriaalia.

Megadeth: Endgame

Metallin ikuinen vihainen  ei-enää-niin nuorimies Dave Mustaine tykittää tiukkaa tylytystään hieman suuntaan jos toiseenkiin uudella, mainiolla Megadeth-levyllä Endgamella. Vuosien varrella lukuisia kokoonpanomuutoksia läpikäyneen bändin uusin levy on hyvä esimerkki siitä, että mikä se pahan tappaisi. Kitaristeille vinkiksi, että uusi kitaristi Chris Broderick pistää välillä jopa itse Mega-Daven tiukille siitä kumpi soittaa ilkeämmät ja nopeammat soolot.

Paloma Faith: Do you want the truth or something beautiful?

Jos Duffyn Rockferry kuuluu muutaman viime vuoden suosikkilevyihisi kannattaa sinun ehdottomasti tutustua Paloma Faithiin, sillä niin samanhenkistä ja tyylikästä retrosoulia on myös Paloma Faithin musiikki. Kovassa nosteessa olevan Paloman voi bongata myös pienestä roolista Heath Ledgerin viimeiseksi jääneestä elokuvasta The Imaginarium of Doctor Parnassus.

Backstreet Boys: This is us

Viisikosta nelikoksi kutistunut takavuosien teinisuosikki Backstreet Boys suorittaa tyylipuhtaan paluun bändin alkuaikojen ysärihenkiseen poikabändipoppiin. Pari edellistä levyä olivat selvästi suunnattu aikuisempaan makuun, mutta nyt BSB palaa juurilleen ja tarjoaa juuri sitä mistä bändi tuli tutuksi eli häpeämätöntä tanssipoppia ja siirappisia balladeja.

Rihanna: Rated R

Barbadoksen lahja maailman popmusiikille Rihanna julkaisi marraskuussa 2009 neljännen albuminsa Rated R, joka tarjoilee pitkälti sitä mitä jokainen Rihanna-fani toivoikin, eli tanssilattialle kutsuvia biittejä ja niiden vastapainona suuria tunteita pursuavia balladeja. Suurin muutos edelliseen on entistä rohkeammat ja ronskimmat lyriikat, jotka ehkä hieman liian alleviivaavasti pyrkivät osoittamaan, että Rihanna ei ole enää pikku tyttö. Kaiken kaikkiaan Rated R on mainio bilelevy kaikille tämän päivän valtavirtapopin ystäville.

Miike Snow: Miike Snow

Miike Snow on kolmihenkinen ruotsalainen indie electro-pop bändi, jonka takaa löytyvät herrat C. Karlsson, P. Winnberg ja A. Wyatt ovat tehneet aiemmin yhteistyötä mm. Kylie Minoguen, Britney Spearsin ja Madonnan kanssa. Omalla debyyttialbumillaan kolmikko pysyy kuitenkin kaukana teinipoppailusta ja pintaliitohenkisestä tanssipopista keskittyen tyylikkääseen, hieman Vampire Weekend-henkiseen indie konepoppiin.

Billy Talent: III

Suomessakin melkoista suosiota nauttivan kanadalaisen Billy Talentin kolmas albumi III on varsin tarttuvia kertosäkeitä tihkuva rokkialbumi, jonka uskoisi miellyttävän niin pop- kuin rockfaneja. Bändi lataa biisin toisensa jälkeen täyteen tarttuvia kertosäkeitä, jotka takuulla saavat kuulijan hyräilemään kappaleiden mukana, rokaten samalla melkoisella asenteella. Albumin ainoa ongelma on se, että levy on pumpattu täyteen hittihakuisuutta, jonka takia biiseistä on vaikea nostaa esiin selkeitä ässäraitoja.

Lacuna Coil: Shallow life

Hehkeän Christina Scabbian johtama italialainen Lacuna Coil on varistanut niskastaan kaikki viitteet nu-metalliin ja on tällä hetkellä varsin selkeä goottihenkinen popmetallibändi. Bändi on ollut viime aikoina melkoisessa nosteessa varsinkin USA:ssa, mikä kuuluukin oikeastaan jokaiselta Shallow lifen raidalta, sillä levyltä huokuu periamerikkalaiset isot tuotantoratkaisut. Lacuna Coil voidaan niputtaa tällä hetkellä varsin sujuvasti samaan nippuun esim. Evanescencen kanssa. Muutos entiseen on ollut melkoinen, kun huomioidaan, että vielä muutamia vuosia sitten bändi keikkaili esim. Dark Tranquillityn, In Flamesin ja Sentencedin kanssa.

Sunrise Avenue: Popgasm

Suomalaisen radiorokin yksi suurimmista vientivalteistä pysyy todellakin lestissään. Bändi on kuulijasta riippuen juuri niin hyvä tai ärsyttävä, kuin On the way to wonderland -debyytillään. Tarttuvia kertosäkeitä ja ison maailman tuotantoa on tarjolla, mutta onko persoonallisuutta? Sen päätät sinä.

Petra: Rakas kaupunki

Ex-Tiktak laulaja Petra liikkuu ensimmäisellä soolollaan varsin tutuissa maisemissa, sillä Rakas kaupunki kuulostaa hyvin paljon Tiktakilta. Ero Petran ja ex-bändin välillä syntyy siinä, että kun Tiktak kuulosti varsin pirteältä ja tuoreelta, on Petra taas erittäin ammattitaitoinen, mutta ainakin minun korvaan hieman liian aikuismainen. Levy sisältää kuitenkin useita potentiaalisia hittejä, joten eiköhän tällekin levylle löydy oma fanijoukkonsa.

Green Day: 21st century breakdown

Planeetan suurin (entinen?) punkbändi toistaa uudella levyllään hittilevynsä American Idiotin uudelleen. Onneksi bändin sävelkynä on pysynyt yhä terävänä ja nokkamies Billie Joe Armstrongin lyriikat yhä tiukasti yhteiskuntakriittisinä. Green Day on esimerkki bändistä, joka on onnistunut ikääntymään tyylillä. Musa voi olla radioystävällisempää kuin aiemmin, mutta asenne on yhä punk. Tai kuten Billie Joe sanoo sen suoraan: Do you know your enemy?

Chickenfoot: Chickenfoot

Mitä syntyy kun otetaan 2 kpl entisiä Van Halen-miehiä, 1 kpl Chilipippureita ja 1 kpl kitarasankareita? Vastaus on tietysti Chickenfoot.  Jo veteraani-ikäiset herrat Sammy Hagar, Michael Anthony, Chad Smith ja Joe Satriani tuskin kaipaavat pahemmin esittelyjä, sillä miesten yhteenlaskettu levymyynti aiemmalla urallaan on lähempänä 200 miljoonaa kappaletta. Superbändi Chickenfootin debyytti on kuin tehty avoautolla ajeluun USA:n länsirannikolla, mutta tämä tasokas hard rock-pläjäys toimii kyllä näin Pohjolan perukoillakin.

Kelly Clarkson: All I ever wanted

Kautta aikojen ensimmäisen Amerikan idols-voittajan, Kelly Clarksonin neljäs albumi on mittatilaustyönä hittiradioita varten tehtyä poprokkia.  Kelly on hylännyt edellisellä levyllä olleet Evanescence-henkiset pehmogootti-vaikutteet ja palannut takaisin suurimman hittinsä Since you've been gonen tunnelmiin. Levyn taustajoukoissa vaikuttaa jälleen kerran mm. ruotsalainen hittitehtailija Max Martin, mikä takaa sen, että lähes jokaisen biisin voisi julkaista singlenä menestyksen olevan taattua.

Dream Theater:
Black clouds & silver linings

Progemetallin jättiläinen on palannut! Dream Theaterin kymmenes studioalbumi on nannaa erityisesti kaikille soittajille. Bändi on kyennyt jälleen kerran venyttämään rajojansa. Uutena piirteenä unelmateatterin ulosantiin on tullut örinälaulun selkeästi kasvanut rooli. Levy sisältää vain 6 kappaletta, joista neljä on yli 12 minuuttisia, mikä taitaa olla suorin reitti progemetallin taivaaseen.

Don Johnson Big Band:
Records are forever

Levyt ovat ikuisia, julistaa ahkera Oulussa vierailija DJBP uudella levyllään. Bändi jatkaa tutulla, mutta toimivalla konseptillaan, joka suorastaan pakottaa tanssijalan vipattamaan. Levyn vierailijoina kuullaan aiemmilta levyiltä tuttuun tyyliin mm. Emma Salokoskea, mutta myös Anna Abreu ja Janna Hurmerinta laulavat kumpikin yhdellä biisillä.
 

Chris Cornell: Scream

Ex-Soundgarden ja Audioslave vokalistin kolmas soolo on hämmentävä julkaisu. Yhtenä kautta aikojen parhaana rock-laulajana tunnettu mies on yhdessä supertuottaja Timbalandin kanssa keittänyt kasaan paketin, joka pursuaa Timbalandin tavaramerkiksi muodostuneita MTV-R&B-biittejä ja Cornellin raastavaa tulkintaa. Cornell-faneille tiedoksi, että kitarat loistavat tällä levyllä lähes täysin poissaolollaan. Piti tästä tai ei - tämä on ainakin tekijöidensä historian tietäen mielenkiintoinen julkaisu.
 

Napalm Death: Time waits for no slave

Tämä levy on silkkaa murhaa! Grindcore-esi-isät mättävät yhä kuin viimeistä päivää. Nappis on yhä nopein ja ilkein bändi päällä maan. Levy täynnä tiukkaa tylytystä maailman menosta ja tiukkaakin tiukemmin soitettua mättöheviä. MOSH!
 

Tuomo: Reaches out for you

Usein on sanottu, ettei suomalainen mies pysty tekemään oikeasti svengaavaa musaa. Hän, joka uskaltaa näin väittää, ei ole ainakaan kuullut Tuomo Prättälän toista soololevyä. Tämä albumi on täynnä 70-luvun funk-meininkiä, joka vie takaisin leveälahkeisten housujen ja aikakauden televisiosarjojen maailmaan. Tämä levy svengaa kuin hirvi!
 

Taylor Swift: Fearless

Amerikan listoja koko alkuvuoden hallinneen 19-vuotiaan countrypopin prinsessan toinen varsinainen albumi on helppo reitti tutustua amerikkalaiseen perinnemusiikkiin. Swiftin albumi on täynnä nuoren naisen tilitystä murtuneesta sydämestä ja pettävistä pojista. Swiftistä veikataan seuraavaa Britneytä myös Euroopassa, sillä USA:ssa hän on jo isompi nimi. Älä anna ujeltavien steel-kitaroiden ja banjojen pelottaa, sillä tämä on kuitenkin pohjimmiltaan tarttuvaa lista-poppia.
 

Uniklubi: Syvään valoon

Uniklubin neljäs studioalbumi on varsin pätevä kattaus lauluja, joiden aiheena on lähes poikkeuksetta ihmissuhteet ja rakkaus. Bändi hallitsee tarttuvien balladien tekemisen, eikä rokkauskaan ole orkesterille outo juttu. Kuitenkin bändi kurkottelee välillä liikaa 80-luvulle, kuulostaen välillä lähes Yö-orkesterilta. Omituinen seikka, kun ajatellaan, että bändi koostuu pääosin 80-luvun puolivälissä syntyneistä rokkikukoista.
 

Heaven & Hell: The Devil you know

Kesällä Oulussakin vieraileva jo todella veteraani-ikäinen Heaven & Hell on hyvä osoitus siitä, että ikä on vaan numero. Jos nimet Tony Iommi, Geezer Butler, Ronnie James Dio ja Vinny Appice eivät sano sinulle mitään, et tiedä oikeasti hevistä mitään. Tämä uunituore julkaisu on raskasta, melodista ja eeppistä metallia, joka näyttää nuoremmille miten homma toimii. Kitaristit huomio, jos Metallican James Hetfield on sanonut Tony Iommista, että hän on säveltänyt kaikki heviriffit, joita muut vaan kopioivat, on hevin opiskelu syytä aloittaa tästä.
 

Lily Allen: It's Not Me, It's You

Myspace-prinsessaksi kutsutun englantilaisen nuoren laulaja-lauluntekijän toinen albumi on raikas ja pirteä paketti poppia listapopin ystäville, joiden musiikkimaku on kuitenkin piirun verran valtavirrasta poikkeavaa. It's Not me, It's You on kaksijakoinen levy ns. "fillereitä ja killereitä", eli biisit joko toimivat tai eivät. Oma suosikkibiisi on ehdottomasti George Bushille haistatteleva ”Fuck You”.
 

Mastodon: Crack the Sky

Amerikkalainen Mastodon on orkesteri, jota voi huoleti suositella kaikille rankemman musiikin faneille, jotka haluavat mättöönsä myös koukeroita. Jos sinuun uppoaa sekä Metallica että progeilu a'la Porcupine Tree tai 70-luvun proge-jättiläinen King Crimson, voi Mastodonin eeppinen mättö olla juuri sopivaa musiikkia sinulle. Bändin voi tsekata ensi kesänä peräti kolme kertaa Suomessa, aina Metallican lämppärinä.
 

U2: No Line on the Horizon

Ehkä maailman suurimman rock-bändin uutukainen on monien kehuma, mutta myös monien tyrmäämä perus U2-albumi, tosin sillä erotuksella, ettei levyltä juurikaan löydy rokkausta. Sen sijaan albumi on täynnä keskitempoista U2-tunnelmointia, jonka valopilkku on The Edgen tyylikäs kitarointi. Mies tuntuu olevan kykenevä pelastamaan kitarallaan jopa keskinkertaisen biisin. Tätä voisi suositella taustamusiikiksi päiväuniin, eikä vähiten Bonon lyriikoiden takia.