Palvelut
Tietotekniikkapalvelut ja laitteet
Kokoelma
Lainauspalvelut
Kotipalvelu
Tietopalvelu
Tapahtumat
Tietoa kirjastosta
Kouluyhteistyö
Muiden palvelut kirjastossa
| Hakemisto A-Ö | Palaute |
|
Tietoa kirjastosta
Visio 2015
Vuonna 2015 Oulun kaupunginkirjasto on helposti saavutettava, viihtyisä ja
monikulttuurinen kirjasto, joka toimii osana kansainvälistä kirjastoverkkoa.
Kokoelma on monipuolinen ja uudistuva.
Kirjaston palvelut ja kehitystyö ovat alan huippua. Palvelukulttuuri on
aktiivista ja ottaa huomioon eri asiakasryhmät. Ekologinen ajattelu ohjaa
toimintaa.
Kirjasto on haluttu yhteistyökumppani ja houkutteleva työpaikka, jossa
henkilökunta viihtyy.
Toiminta-ajatus
Oulun kaupunginkirjasto on kaikille avoin kulttuurin, tiedon ja sivistyksen
keskus.
Kirjastotilat ovat esteettömiä, viihtyisiä ja yhteisöllisyyttä tukevia.
Kokoelmillaan ja palveluillaan kirjasto tukee kaikenikäisten ihmisten yhtäläisiä
oikeuksia ja mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen ja virkistäytymiseen.
Kirjaston erityistehtävänä on pohjoispohjalaisen kulttuurin edistäminen.
|