Byströmintalon vilkas vuosisata
Artikkelit

Uurastus

Asuminen

Visiitillä

Uudistus

Tänään

Laulukilpailu täytti studion miekoilla ja tähdillä

Esko Suorsa Esko Suorsa pyöritti esityksessä kultaista, nelisakaraista tähteä.

Byströmin kiviosan aulassa tungeksii kymmeniä kruunupäisiä poikia. He kaikki ovat tulleet voittamaan Oulun radioyhdistyksen järjestämän tiernapoikakilpailun. Esko Suorsa, 86, on yksi vuoden 1933 mittelöön osallistuneista laulajista.

”Minun ääni ei ole kovin kummoinen, mutta naapurissa asuneet Sevanderin veljekset, Veikko, Väinö ja Kauno, lauloivat hyvin. Minä menin siinä mukana. Asuimme kaikki tuohon aikaan Koulukadulla ja harjoittelimme esitystä meidän keittiössä.

Pukeuduimme koitosta varten valkoisiin paitoihin ja pahvikoristeisiin, jotka oli värkätty Sevanderien kellarissa. Minä näyttelin Mänkkiä, joten minulla oli kultainen vyö ja kepinnokassa tähti. Toisilla oli puiset miekat. Parta ja viikset piirrettiin noella, jota saatiin poltetusta korkista.

Studiossa järjetettyyn leikkiin osallistui muistaakseni noin 15 joukkuetta. Kaikkiaan paikalla oli siis noin 60 poikaa. Tytöt eivät siihen aikaan esittäneet tiernalauluja.

Iso porukka jaettiin kahteen osaan. Toiset lauloivat aamu- ja toiset iltapäivällä. Minulla kukkuu mielessä, että kisaan olisi ollut jonkinlainen koelaulutilaisuuskin, jossa karsittiin väkeä. Arvovaltainen, ammattilaisista koostuva raati istui kuuntelemassa esityksiä koko päivän.

Meidän porukka ei sijoittunut ihan keulille, mutta pääsimme kyllä viiden–kuuden parhaan joukkoon. Oulunsuun tähtipojat voittivat kisan. Heidän esityksensä lähetettiin koko maan radiokuuntelijoille joulukuun 20. päivänä.

Kuulin, että voittajaryhmällä riitti kisan jälkeen kovasti vientiä. Yksi kaveri kertoi, että pojat saattoivat tienata lauluillan aikana enemmän kuin mitä heidän isänsä ansaitsivat viikossa. Sellainen summa on ollut monelle perheelle iso lisä.”

Lue myös:

- Radioyhdistys perusti tukikohdan Byströmille

AjassaAikajana

Byströmin talon etusivulle