Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen
Oulun kaupungin 400–vuotisjuhlassa
8.4.2005

Oulun tulevaisuus on henkisessä avartumisessa

Oulu, syntymäkaupunkini, perustettiin Suomen ollessa Ruotsin valtakunnan kiinteä osa. Silloin oli tärkeätä, että valtakunnan eri osat saivat kilpailla samoilla ehdoilla. Rannikkokaupunkina Oulu on alusta pitäen kurkottanut rohkeasti maailmalle. Tämä vahva henki on nostanut Oulun tämän päivän asemaan, kansainväliseksi huippubrändiksi osaamisen ja teknologian keskuksena.

Oulun osaaminen nojaa vahvaan perinteeseen sivistyskaupunkina. Yliopistoon valmistava triviaalikoulu aloitti toimintansa Oulussa 1682. Tuon koulun oppilaita oli sittemmin mm. J.V. Snellman, jonka syntymän 200-vuotisjuhlia vietetään ensi vuonna myös täällä Oulussa. Hänen sivistyskäsitteeseensä kuului opillisen koulutuksen lisäksi liikuntaa, terveyttä, hyviä tapoja, yritteliäisyyttä ja talouden tasapainoa.

Yliopisto tuli Ouluun vasta lähes 300 vuotta myöhemmin 1958. Kunnianhimoinen, nuori ylipisto ja sen opettajat ottivat 1980- luvulla yhdessä kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa vastaan sen haasteen, jonka alueen elinkeinoelämä esitti. Tarvittiin jotakin uutta taantuvan kehityksen suunnan muuttamiseksi. Perustettiin Teknologiakylä ja Oulu julistettiin Teknologiakaupungiksi. Silloisella kaupunginjohtajalla Ilmo Paanasella oli visio ja kaupunginvaltuustolla luottamusta siihen, että oltiin oikealla tiellä.

Tavoitteiden asettaminen korkealle kannusti ja kannatti. Tänään Oulu on maailmalla tunnettu langattoman viestinnän osaamisen keskus. Tähän ei olisi päästy ilman sitä avointa ja luottamuksellista yhteistyöilmapiiriä, josta Oulu ja Oulun seutu ovat tulleet tunnetuiksi.

Kaupungit ovat alueellisten, kansallisten ja kansainvälisten verkostojen solmukohtia. Näin on ollut kaupunkien historiassa ja näin tullee olemaan myös tulevaisuudessa. Monet näistä verkostoista ylittävät maiden rajat. Globalisaatio, Euroopan yhdentymiskehitys, muutokset Venäjällä ja lähialueilla ovat tuoneet aluekehitykseen ja ylikansallisiin verkostoihin uusia ulottuvuuksia koko Euroopassa ja erityisesti Suomessa.

Talouden kehitystä leimaa integraation lisäksi siirtyminen teollisesta ja julkisen sektorin investointivetoisesta kasvusta uuteen osaamisperusteiseen ja innovaatiovetoiseen kehitykseen. Oulukin kasvoi vahvasti julkisen sektorin vetämänä 1970- ja 80-luvuilla, mutta perinteisen teollisuuden ja julkisen sektorin rinnalle on osaamistaloudessa noussut huipputeknologia, erityisesti informaatio- ja hyvinvointiteknologia.

Alueellinen kehittäminen on vaihtunut vahvasti keskusjohtoisesta rationalistisesta suunnittelusta alhaalta-ylös rakentuvaksi strategiseksi, ohjelmaperusteiseksi ja verkostomaiseksi kehittämiseksi. Ideana on tänä päivänä koota alueen kunnat, oppilaitokset, tutkimusyksiköt, elinkeinoelämä ja muut toimijat yhteiseen verkostoon sekä yhdessä määritellä koko seudun kehittämisen strategiset painopisteet ja niitä toteuttavat keskeiset kärkihankkeet.

Oulu on toiminut mallina huippuosaamisen voimavarojen kokoamisessa – osaamiskeskusohjelman toimintamallit on johdettu Oulun seudun toimintamalleista. Kaupunkiseudun elinvoimaa tulee kuitenkin käsitellä laajana kokonaisuutena, johon osaamisen vahvistamisen lisäksi kuuluu hyvinvointipalvelujen kehittäminen sekä muiden elinkeinojen ja ympäristön kehittäminen. Näiden periaatteiden pohjalta toimii täällä kasvusopimus ja sen taustalla aluekeskusohjelma, joka perustuu alueen omiin lähtökohtiin ja on paikallisten toimijoiden valmistelema.

Globaalissa kehityksessä kansakunnilla tulee olla vahva visio ja strategia menestyksensä eväiksi. Suomella ei ole etuinaan erinomaista sijaintia, miellyttävää ilmastoa, maailmankielenä puhuttavaa kieltä, runsaita luonnonvaroja, energiaomavaraisuutta tai halpoja tuotantokustannuksia. Meidän etumme on tasa-arvoinen koulutus- ja hyvinvointiyhteiskunta, jossa kaikki potentiaaliset voimavarat otetaan käyttöön. Kansallinen etumme edellyttää, että osaamme kohdentaa yhteiset panokset tehokkaimmalla mahdollisella tavalla sekä korkeimpaan tieteelliseen tutkimukseen, koulutukseen ja osaamisen elinikäiseen kehittämiseen että perinteisiin kädentaitoihin ja palveluihin. Samalla tavalla pohjoismaisen hyvinvointimallin turvaaminen ja kehittäminen on kansallisen strategian kysymys. Aluekehityksen perusedellytykset ratkaistaan suuren aluepolitiikan kansallisina kysymyksinä, alueiden ja keskushallinnon yhteisymmärrykseen ja yhteistyöhön perustuen.

Maakuntien menestyksen edellytys on, että niiden keskukset, niin maakuntakeskukset kuin niitä pienemmätkin aluekeskukset menestyvät. Maakuntien kehittämisstrategioiden tulee tunnistaa tämä kehitysdynamiikka ja tukea sitä niillä kehitys- ja rahoitusinstrumenteilla, joita on käytettävissä kansallisesti ja EU– ohjelmien kautta. Keskeistä on tukea alueiden omiin vahvuuksiin perustuvia erikoistumisstrategioita osaamispanosten oikealla kohdentamisella; yliopistot ja ammattikorkeakoulut ja erityisesti niiden muodostamat verkostot ovat tässä avainasemassa.

Epätietoisuutta alueiden kehittämisen ydintavoitteista ei pitäisi olla millään taholla. Valtioneuvoston aluepoliittinen tavoitepäätös on linjannut jo edellisillä hallituskausilla käynnistetyn uuden aluepolitiikan strategian selkeästi: "hallitus kehittää monikeskuksista, kilpailukykyiseen pääkaupunkiseutuun ja aluekeskusten verkostoon perustuvaa aluerakennetta, joka pitää kaikki maakunnat elinvoimaisena ja mahdollistaa nykyistä tasaisemman taloudellisen kasvun koko maassa. Jokaisessa maakunnassa on oltava vähintään yksi kaupunkiseutu, joka tarjoaa kilpailukykyisen sijaintipaikan erityyppisille yrityksille ja monipuoliset paikalliset työmarkkinat. Lisäksi maakunnissa on oltava hyvin menestyviä pienempiä kaupunkiseutuja, vahvoja kuntakeskuksia ja maaseutualueita, joiden yritykset ovat tehokkaasti verkottuneet sekä maakunnan sisällä että sen ulkopuolelle."

Aluekeskus- ja kaupunkipolitiikalla pyritään parantamaan kaupunkiseutujen valmiuksia vastata toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Merkittävin muutos on ollut siirtyminen alueiden ja kaupunkien väliseen avoimeen ja globaaliin kilpailuun. Alueet menestyvät vahvuuksiensa ja erityispiirteidensä varassa, jolloin osaaminen, profiili, erikoistuminen ja työnjako ratkaisevat. Kilpailukyvyn parantaminen tarkoittaa alueiden tekemistä houkuttelevaksi pääomalle, tiedolle, työpaikkoja luoville yrityksille ja osaavalle työvoimalle. Näiden kovien tekijöiden lisäksi alueiden kehittämiseen vaikuttaa yhä vahvemmin luova ilmapiiri ja sosiaalinen pääoma.

Suomalaisen kaupunkipolitiikan toimintamalli on luonut erinomaisia valmiuksia Euroopan Unionin tulevan rakennerahastokauden kansallisen aluepolitiikan linjaamiseen. Euroopan komission viime kesänä tekemien ehdotusten perusteella myös rakennerahastopolitiikalta edellytetään lähivuosina voimakkaampia panostuksia innovaatiojärjestelmiin ja osaamisen vahvistamiseen. Komissio ehdottaa, että alueellisesti merkittävien kaupunkiseutujen roolia tulee vahvistaa. Ehdotusten mukaan erityisesti Euroopan aluekehitysrahaston varoista toteutettavissa kilpailukyky -tavoitetta tukevissa toimenpideohjelmissa tulee ottaa huomioon kaupunkipoliittiset toimet. Kaupunkien roolia esitetään myös vahvistettavaksi niin ohjelmoinnissa kuin ohjelmien toimeenpanossa. Merkittävä osa EU:n tulevan rahoitus- kauden 2007-2013 Suomeen tulevista rakennerahastovaroista tulisi osoittaa suoraan aluekeskuksille aluepoliittisen perustein.

Suomen kannalta komission linjaukset unionin tulevaksi rakennerahastopolitiikaksi ovat myönteisiä. Suomalainen vastaus maailmanlaajuisen talouskilpailun haasteeseen on ollut osaamisen eli koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan vahvistaminen. Moniin muihin unionimaihin verrattuna Suomella on vahva perusta käynnistää osaamisperustaisen talouden kilpailukykyä kohentavia kehittämisohjelmia. Aluekeskuspolitiikkaa voidaan perustellusti pitää suomalaiseen maastoon sovitettuna kaupunkipolitiikkana, ja se on luonut hyvän kansallisen valmiuden komission suunnittelemalle rakennepolitiikalle. Tämä on otettava keskeiseksi lähtökohdaksi tulevan rakennerahastokauden kansallisen strategian laadinnassa.

Alueellisen kehityksen erityishaasteet kohdistuvat elinkeinorakenteeltaan alkutuotantoon, teollisuuteen tai julkiseen sektoriin erikoistuneille ja usein saavutettavuudeltaan heikoille seuduille. Monien kaupunkiseutujen ja maaseudun alueiden väestön ikärakenne on vääristynyt.

Muuttoliikkeen trendi on viime vuosina kääntynyt hajakeskittymisen suuntaan. 1990-luvun lopulla voimakkaasti kasvaneiden suurten kaupunkiseutujen kasvu on hidastunut ja niiden rinnalle on noussut keskivahvoja maakuntakeskuksia ja suurten kaupunkiseutujen läheisiä pienempiä kaupunkiseutuja ja maaseutumaisia seutuja.

Muuttoliike on suuntautunut jälleen vahvasti kaupunkiseutujen kehyskuntiin. Hallitsemattomana jatkuessaan tämä kehitys uhkaa yhdyskuntien eheyttä ja kestävää kehitystä ja tulee kansakunnalle kalliiksi. Tontti- ja asuntopolitiikasta tehdään väline asukkaista käytävään kilpailuun. Yhä hajautuneempi yhdyskuntarakenne aiheuttaa kustannuksia niiden yhteiskunnalle kuin yksilöillekin. Keskinäisen kilpailun sijasta tarvittaisiin tässäkin kuntien välistä tehokasta kaavoitus-, tontti- ja asuntopolitiikan yhteistyötä. Oulun seutu on näyttänyt vahvaa esimerkkiä koko maalle: seudun kunnat ovat sitoutuneet yhteiseen maankäytön strategiaan maan ensimmäisessä oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa.

x x x

Seudullinen tarkastelu ja seudullinen yhteistyö on aluekehityksessä hyväksytty jo itsestään selväksi toiminnan lähtökohdaksi. Kunnallisten palvelujen järjestämisessä tämä toimintamalli kuitenkin etenee valitettavan nihkeästi. Erityisesti aluekeskuksissa on edetty vahvasti elinkeinopolitiikan seudullisessa toteuttamisessa, mutta palveluyhteistyössä on jumiuduttu selvityksiin ja strategioihin ilman vahvaa visiota ja sitoutumista niiden toimeenpanoon. Jopa edistyksellisillä kaupunkiseuduilla, kuten Oulunkin seudulla myönteisen seudullisen kehityksen ongelmana on sen hitaus.

Hallituksen linjaus palvelurakennehankkeen kehittämisestä kunta- ja palvelurakenneuudistukseksi on merkittävä askel välttämättömään suuntaan. Tässäkin on kuitenkin kysyttävä, onko päättäjillä rohkeutta tarvittavan loikan tekemiseen. Pelkillä mekaanisilla palveluiden aluejakomäärityksillä ei ratkaista kuntarakenteeseemme liittyviä ongelmia. Kysymys on suomalaisen yhteiskunnan kannalta keskeisimmästä kansallisesta reformista, siitä, miten vahvaan itsehallintoon perustuva kuntajärjestelmämme uudistuu ja tehostuu kehittyen samanaikaisesti asukkaiden osallistumisen ja vaikuttamisen lähikanavana. Asian valmistelu edellyttää laajapohjaisuutta, jotta varmistetaan sitoutuminen uudistuksiin.

Kuntauudistuksen tavoitteeksi on asetettava selkeästi kaksiportainen hallintomalli, pyrkimättä luomaan väliin uutta seutuporrasta. Se nakertaisi kunnallista itsehallintoa ja demokratiaa. Se myös keskittäisi huomion hallinnointiin ja veisi niin henkisiä kuin taloudellisiakin resursseja. Seutumalli maksaisi enemmän, koska siinä jätettäisiin tarpeettomia rakenteita jäljelle ja sen lisäksi tarvittaisiin samat porkkanat kuin kuntien yhdistämismallissa.

Valtiollisen ja kunnallisen tason poliittisilta päättäjiltä edellytetään nyt ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Demokratiamme kivijalat ovat kansalaisten valtakirjalla toimiva eduskunta ja kuntalaisten valtakirjalla toimivat kunnanvaltuustot. Ne ohjaavat niin keskushallinnon kuin kuntatason toimintaa.
Alueiden ja niiden kehitykseen vaikuttavan hallinnon kehittämisessä tulisi ensisijaisesti vahvistaa tätä kaksinapaista demokratiaa. Samalla tulee uudistaa ja tehostaa toimintatapoja niin valtionhallinnossa kuin kunnissakin.

Rakenteellisten uudistusten lisäksi tarvitaan valtion ja kuntatason toimintakulttuurin muutosta. Vähemmän sektori- ja reviiriajattelua, enemmän kumppanuutta ja strategisia yhteistyöverkostoja. Vähemmän hallinnointia ja enemmän toimintaa ja dynamiikkaa entistä vahvempien alueiden ja entistä vahvemman Suomen kehittämiseksi.

x x x

Entä Oulun tulevaisuus? Onnistunut rakennemuutos jälkiteolliseen tietoyhteiskuntaan ei sellaisenaan takaa pysyvää menestystä. Sinänsä on hyvä, että riippuvuus luonnonvaroja hyödyntävästä tuotannosta vähenee. Pohjoisten alueiden, Venäjän ja Norjan kehittämismahdollisuudet voivat tietenkin tuoda uutta kasvua Suomen pohjoiseen. Ratkaisevaa on kuitenkin Oulun kehittyminen uutta luovana keskuksena.

Ruotsalainen Åke Andersson kehitti teoksessaan Kreativitet. Storstadens framtid (Luovuus. Suurkaupungin tulevaisuus) jo 1980-luvulla ajatusta monipuolisen urbaanin ympäristön merkityksestä luovuudelle. Amerikkalaisen Richard Floridan näkemykset 2000-luvulla vievät ajatusta pitemmälle: tarvitaan suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta synnyttämään kehityksen kärkiseutuja.

Oulun niin kuin muidenkin Suomen kuntien välitön huoli on kuntatalouden kestävyydessä. Se vaatii kuntarakenteiden ennakkoluulotonta kehittämistä. Suurin haaste on kuitenkin sellaisen monipuolisen, urbaanin ympäristön luomisessa, jossa on henkistä avaruutta, tilaa erilaisille ajatuksille ja elämäntavoille. Teknologiakaupunki tarvitsee enemmän humanismia, panostusta kulttuuriin suuren perinteen hengessä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Pikkarainen Oulun kaupungin 400–vuotisjuhlassa
8.4.2005

Arvoisa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen,
arvoisa kaupunginjohtaja Kari Nenonen,
arvoisa kaupunginvaltuusto,
arvoisat kutsuvieraat

Vuonna 1875, eli tasan 130 vuotta sitten meitä oululaisia oli kirjoille merkittynä 6944 henkeä. Jo tuohon aikaan suomalaisen mittapuun mukaan Oulu oli iso kaupunki. Syy siihen, että nyt, Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlan juhlavaltuustossa otan esille tuon nimenomaisen vuoden, on se, että tuolla vuodella on kunnallisen vaikuttamisen ja demokratian kannalta keskeinen merkitys meille oululaisille.
Vuoden 1873 kunnallisasetuksen säätämiseen saakka olivat voimassa merkantilistiset käsitykset kau-punkien ja niiden hallinnon tarkoitusperistä, kuten Kustaa Hautala toteaa Oulun kaupungin historian osassa IV. Tuolloin käsitettiin, että kaupungin tehtävänä oli edistää kauppaa ja teollisuutta. Tämä ajattelu näkyi myös kaupungin hallinnossa, jossa kauppiailla ja käsityöläisillä on keskeinen rooli.
Kaupunkimme väestö oli tuolloin jaettu kolmeen luokkaan:
1. varsinaiset porvarit, jotka porvarisoikeutensa perusteella saivat harjoittaa kauppaa ja käsityötä.
2. talonomistajat
3. muut kaupungin asukkaat.
Tästä kolmikosta porvaristo oli selkeästi tärkein valitessaan kaupungin maistraatin ja tehdessään ehdo-tuksen pormestarista. Myös rahallisista asioista päätettäessä oli porvariston rooli merkittävä. Vastaavasti talonomistajia kuultiin vain silloin, kun oli valmisteilla asia, joka kosketti heidän verottamistaan. Näitä olivat mm. katujen ja siltojen rakentamiset.
Kun uusi kunnallisasetus oli vuonna 1873 tullut hyväksyttyä, sai kaupungin toiminta entistä laajemman sisällön. Nyt keskeisiksi nousivat asukkaiden hyvinvoinnin ja sivistyksellisten päämäärien edistäminen. Samaan kehitykseen liittyi myös se, että joulukuun 8. päivänä 1873 keisarillinen asetus lakkautti porva-riston etuoikeudet ja aiemmin asioista vastanneiden kaupunginvanhinten tilalle tulivat kaupunginvaltuute-tut.
Oulussa kaupunginvaltuusto perustettiin 1. päivänä joulukuuta 1874 ja uusi valtuusto kokoontui ensim-mäiseen istuntoonsa tammikuun 4. päivänä 1875.
Ennen ensimmäistä valtuuston istuntoa oli pidetty vaalit, joissa kaupungin asukkailla oli mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka heitä edustaa. Tosiasiassa nuo vaalit eivät kuitenkaan edustaneet nykyisten kal-taisia vaaleja. Esimerkiksi äänioikeus oli sidottu äänestäjän tuloihin, joten äänet olivat painotettuja ja ne joilla oli vahva talous saivat äänensä voimakkaampana esiin. Näin jatkui käytännössä aina vuoteen 1917, jolloin säädettiin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.
Joka tapauksessa tapaninpäivän jälkeisenä päivänä vuonna 1874 toimitettiin vaali ensimmäisistä valtuu-tetuista, joita valittiin kaikkiaan 24. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kihlakunnantuomari J. W. Lindbohmin ja varapuheenjohtajaksi kauppaneuvos J. S. Hedmanin. Samassa yhteydessä muodostettiin myös lautakuntia, joilla oli tietty vastuu kullakin.
Uuden valtuuston ensimmäisiä tehtäviä oli rahatoimikamarin ja sen ohjesäännön asettaminen. Tämä rahatoimikamari on nykyisestä kielestä hävinnyt mutta itse asiassa sen toimintaa jatkaa vuoden 1927 päätösten mukaan kaupunginhallitus.
Tänä päivänä 8.4 tässä salissa istuu valtuusto, joka jatkaa tuon 130 vuotta sitten aloittaneen valtuuston toimintaa. 130 vuotta sitten todettiin, että valtuuston tehtävänä on asukkaiden hyvinvoinnin ja sivistyksel-listen päämäärien edistäminen. Tänään voimme todeta, että samat tehtävät yhä jatkuvat.
Tänä päivänä me olemme koolla menestyvässä ja moni-ilmeisessä Oulussa. Neljän vuosisadan aikana jokisuiston pienestä kylästä on kasvanut merkittävä toimija niin maassamme kuin sen rajojen ulkopuolel-la. Oman keskeisen osansa siinä työssä, joka tähän päivään on johtanut, on tehnyt myös tässä salissa kokoontunut valtuusto.
Kun edellinen valtuusto päätti juhlavuotemme teemoista, nousivat esiin asiat, jotka jo tähänkin asti ovat ohjanneet toimintaamme:
Oulu 2005 - kehitys kantaa kauas
• vastuuta hyvinvoinnista
• osaaminen vetää puoleensa
• kaukaa viisas Oulu
Nuo lauseet kuvaavat hyvin sitä näkemystä, mikä valtuustolla oli ja yhä on kaupungistamme ja sen asukkaista. Me haluamme tarjota maan kehittyneimmät, kuntalaisten tarpeista nousevat palvelut, viih-tyisän ja aktiivisen elinympäristön sekä mahdollisuuden yrittää ja menestyä.

Yksi Oulun kasvun ja kehityksen kulmakivi on ollut, kuten prof. Vahtola on todennut se, että jokaisella vuosisadallaan se on kyennyt luomaan uuden innovaation, jolla se on kurottanut kohti tulevaisuutta. Näi-hin innovaatioihin on usein liittynyt myös tämän salin päätöksiä, joista jotkut ovat päätöksenteon hetkellä tuntuneet ehkä lievästi suureellisilta ja arkeen vähän liittyviltä. Kuitenkin niillä on ollut kauaskantoisia vaikutuksia. Ajatelkaamme esimerkkinä 1980-luvun alun päätöksiä niin teknologiakaupungista kuin ta-loudellista riskinottoa vaatineesta teknologiakylästä.
Joskus on kysytty, mitä tässä oululaisuudessa on ja miten täällä on kyetty luomaan nykyisyys. Ehkä yksi näkökulma on seutumme historiaan ja ihmisluonteeseen kuuluvat piirteet. Tänne ei ole kuulunut tarpee-ton vastakkainasettelu, vaan halu yhteyteen. Joskus kuluneeksikin mainittu laaja konsensus on ollut voimamme. Lisäksi täällä on aina kunnioitettu rehellisyyttä, työtä ja ahkeruutta, jonka juuret osin löytyvät kansankirkkojemme ja herätysliikkeittemme arvomaailmasta.
Tässä juhlavaltuustossa me katsomme jälleen tulevaisuuteen. Tämän päivän päätöksemme, jotka kohta teemme, ovat luonteeltaan mitä suurimassa määrin tulevaisuuteen tähtääviä. Niin juhlapäätös kuin juh-lavuotemme kärkihanke ovat sellaisia, jotka sitoutuvat juhlavuotemme teemoihin. Ne hakevat hyvinvoin-tia ja avaavat ovia tulevaisuuden tekijöille ja innovaatioille. Päätöksillämme me emme katso vain tähän päivään, vaan kauas eteenpäin. Tässä mielessä me seuraamme edeltäjiemme viitoittamaa polkua, joka on kivetty yhteisellä työllä, uskolla tulevaisuuteen ja rohkeudella tehdä päätöksiä.
Tänä päivänä on myös hyvä pohtia millaista Oulua me haluamme rakentaa.
Pari asiaa haluan osaltani nostaa esiin:
1. Menestyvän mutta samalla asukkaistaan huolta kantavan kaupungin tunnusmerkki on se, että yksikään ihminen ei koe jäävänsä ulkopuoliseksi. Me emme ole rakentamassa vain hyvinvoivien Oulua mutta emme myöskään päinvastoin. Me emme on rakentamassa vain nuorten tai van-husten Oulua emmekä vain suomalaisten Oulua. Meidän vastuullamme on kaikkien oululaisten Oulu. Toimintamme kannalta aivan keskeinen kehityksen avain on se, että me huolehdimme sii-tä, että yksikään oululainen ei jää kaupunkimme tarjoamien palvelujen ulkopuolelle ja koe itseään ulkopuoliseksi.
2. Rakentaessamme huomisen Oulun, meidän toimintamme kulmakivi on tasapainoinen ja hyvin hoidettu talous. Tämä vaatii kykyä ja valmiutta tunnistaa ja hyväksyä nykyhetken todellisuus ja samalla näkökykyä, joka ylittää tämän päivän kysymykset ja asenteet. Tämä vaatii joskus rohke-utta ja kykyä riskinottoon sellaisessakin tilanteessa, jossa lopputulos ei ole itsestään selvyys.

Arvoisa valtuusto. Tätä työtä varten meidät on valittu edustamaan oululaisia. Kunnallinen demokratia, joka toteutuu vapaissa vaaleissa, on kallisarvoinen asia. Valtuuston ja sen alaisten lautakuntien ja mui-den toimielinten tulee myös tulevaisuudessa rohkeasti ottaa se valta joka niille on vaaleissa uskottu. Myös vaikeissa, julkisuuden riepottelemissa asioissa oltava kyvykäs itsenäiseen päätöksentekoon. Vain näin toteutuu todellinen demokratia ja kansan ääni julkisessa päätöksenteossa.

Arvoisat läsnäolijat, Oulun kaupunginvaltuuston puolesta minulla on ilo ja kunnia onnitella meitä kaikkia juhlivan kaupungin asukkaita merkkipäivän johdosta.

Kaupunginjohtaja Kari Nenonen
Oulun kaupungin 400–vuotisjuhlassa
8.4.2005

Oulu on asenne

Arvoisa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen,
arvoisa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Pikkarainen,
arvoisa kaupunginvaltuusto,
arvoisat kutsuvieraat ja viranhaltijakollegat,

Tänä päivänä 400 vuottaan juhliva Oulu on ollut koko historiansa ajan pohjoisen luonnollinen keskus ja logistinen solmukohta. Siihen, että Oulusta tuli keskus ja kaupunki, vaikuttivat ratkaisevasti alueen luonnonedellytykset ja maantieteen suomat yhteydet. Tärkein elementti alkuaikoina oli meri, joka loi yhteydet etelään ja muihin kulttuureihin. Yhtä tärkeä oli kuitenkin myös joki, Oulujoki. Se oli runkoväylä monihaaraisille vesistöille, jonka kautta laajat sisämaa-alueet ja niiden asutukset pääsivät yhteyteen meren kanssa.

Oulun kaupankäynnin alkuvaiheet kätkeytyvät historian hämärään. Suomen ulkomaankauppa oli 1200- luvulla lähes täysin Itämeren kauppaa hallinneiden saksalaisten kauppiaiden käsissä. Sitä mukaa kun asutus vahvistui, alkoivat kauppiaat ankkuroida laivojaan myös Oulun vesillä. Jo vuoden 1377 asiakirjoissa mainittiin Owla-niminen kauppapaikka, jonne Novgorodista tehtiin ryöstöretkiä.

Saksalaisten kaupan suurin merkitys pohjoiselle oli se, että he kykenivät välittämään suuria määriä suolaa. Sen ansiosta oli mahdollista säilöä rasvaista lohta, jota saatiin valtavia määriä, ja käyttää sitä kauppatavarana. Laadukkaasti suolatulla puhtaalla kalalla oli katolisen kirkon paastonaikojen ruokana suuri menekki Euroopassa. Ensimmäinen merkittävä vientituote Oulussa oli syntynyt.

Vuonna 1531 määräsi kuningas Kustaa Vaasa Oulun lailliseksi kauppapaikaksi. Kruunu rakennutti satamaan kymmeniä aittoja, jotka vuokrattiin. Oulussa kävi vuosittain 50 – 70 kauppiasta. Oulussa lännen kauppiaat kohtasivat Venäjältä tulleet karjalaiset; virallisissa luetteloissa mainitaan Oulussa käyneen kesässä 20 - 30 Venäjälle alamaista kauppiasta. Oulusta oli tullut kansainvälinen kauppapaikka, kulttuurien kohtaamispaikka, mutta se oli myös Ruotsin ja Novgorodin välisen kamppailun tanner.

Ruotsin kuningashuone näki Oulun strategisen merkityksen koko pohjoisimman Euroopan toiminnallisena keskuksena. Päätös kaupungin perustamisesta vuonna 1605 oli tämän strategisen ajattelun luonnollinen seuraus. Oulun linnan rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1590 ja päätös kaupungin perustamisesta tehtiin siis 1605. Oululla oli jo tuolloin rooli Pohjoisessa Ulottuvuudessa.

Vaikka kaupunki oli perustettu ja niin hallinto kuin kaupankäyntikin oli varmemmalla pohjalla, ei voitu varsinaisesti puhua kaupungin vaurastumisesta. Oululaisilla oli oikeus käydä kauppaa vain pääkaupunkiin Tukholmaan, jonka kauppakomppaniat keräsivät kaupankäynnin hyödyt myydessään pohjoisen tuotteet eteenpäin Euroopan markkinoille.

Vuonna 1735 Kokkolassa kokoontuneet Perämeren rannikkokaupungin sopivat yhteisestä strategiasta tapulikaupunkioikeuksien saamiseksi. Vaikka Oulussa halutaankin muistaa erityisesti oululaiset toimijat hankkeen toteutumisessa, lienee Kokkolan kirkkoherran ja vapaakauppaa lujasti puolustaneen Anders Chydeniuksen toiminta ollut ratkaisevaa. Hän laati kirjasen ”Niiden syiden kumoaminen, joilla koetetaan vastustaa Pohjanmaan ja Länsipohjan sekä Länsi-Norrlannin kaupunkien vapaata purjehdusta”. Kirjanen painettiin vuonna 1765 ja annettiin tuon vuoden valtiopäiväedustajille.

Kuninkaallisen majesteetin määräys Pohjanlahden kauppapakon kumoamisesta julkaistiin joulukuun 3. päivänä 1765. Varsinainen kansainvälistyminen ja kasvu saattoi alkaa. Oulusta kehittyi Suomen toiseksi suurin kaupunki, seuraava pääkaupungin Turun jälkeen.

Kansainvälisen kaupan oikeuksien saaminen ja rohkeus laajentaa varustamotoimintaa yhdistettynä nopeasti kasvavaan ja kannattavaan tervakauppaan, merkitsi Oululle kokonaan uuden aikakauden alkua. Teollistuminen ja kansainvälinen kauppa kulkivat täällä yhtä jalkaa. Kehitystä ei juurikaan häirinnyt edes se, että pääkaupunki vaihtui Tukholmasta Pietariksi. Oulusta lähtevien laivojen ruumat olivat täynnä tervaa ja pikeä, puutavaraa ja edelleen myös lohta, jolle oli avautunut lähes pohjaton markkina ortodoksisen Venäjän kasvavassa pääkaupungissa.

Kaupan avautuminen muutti kaupungin luonnetta monella tavalla. Kaupunki oli entistä kansainvälisempi, sen kaupoissa myytiin aiempaa enemmän eri maiden eksoottisia tuotteita. Kaupallinen ja muukin vetovoima kasvoi. Terva- ja pikikaupan myötä oli luotu alueelle ensimmäinen menestynyt teollinen prosessi, joka perustui alueelliseen sopimusvalmistus- ja alihankintaverkostoon, osittaiseen jatkojalostukseen (piki) ja kansainväliseen jakeluun. Jotakin suhdannekehityksen vahvuudesta kertoo sekin, että kaupungin väkiluku lähes viisinkertaistui vuoden 1805 3345:stä vuoden 1900 16306:een. Tosin kaupungin osuus Pohjois-Suomen (nyk. Oulun ja Lapin läänien alueet) väestöstä kasvoi vain 4 prosentista 6 prosenttiin.

Kehitystä tuki lennättimen saaminen Ouluun vuonna 1860. Puhelin tuli1882, rautatie 1886. Oululaisten yhteydet ulkomaille paranivat monella tavalla. Sanomalehdet – Oulun Wiikkosanomat, Kaiku, Louhi, Uleåborgsbladet ja Kaleva – välittivät tietoa maailman tapahtumista. Myös (lohi)matkailulla ja varuskunnalla oli oma roolinsa kaupungin kansainvälistymisessä.

Oulun tervakaupan kulta-aika päättyi vuoden 1901 kesäkuussa Tervahovin paloon. Kokonaan kauppa loppui vuonna 1914 alkaneeseen I maailmansotaan, maailman poliittiseen murrosvaiheeseen. Uuden vuosisadan alku oli monella tavalla epävarmaa aikaa. Venäjän politiikka oli tiukentunut turvallisuuspoliittisista syistä, tervakaupan hiipuminen heikensi kauppaporvariston asemaa, kieliriidat leimasivat kunnallista elämää, yhteiskunnallinen epävakaus esti kehitystä.

Vuosisadan alun merkittävin teollinen toimija Oulussa oli Veljekset Åströmin nahkatehdas, jonka suurin asiakas oli Venäjän armeija. Sen lisäksi oli elintarvike- ja sahateollisuutta. Teollisuus perustui vahvasti Pohjois-Suomen raaka-aineiden jalostamiseen. Puulaivat ja terva olivat muodostaneet Oulun 1800-luvun vaurauden ja kansainvälisyyden perustan.

Puuhun liittynyt teollinen perinne – ei pelkästään terva vaan myös sahat - hyvät logistiset yhteydet ja laajat, metsäiset takamaat ja kehittyvä puunhankintaverkosto tekivät Oulusta hyvän vaihtoehdon metsäteollisuuden sijaintipaikaksi. Vuonna 1912 yhdistyi useampi saha Uleå-yhtiöksi Ouluun syntyi 1930- luvulla myös kaksi sellutehdasta. Englantilainen yhtiö halusi varmistaa raaka-aineen saannin paperitehtailleen kotimaassa ja perusti sulfiittiselluloosatehtaan Ouluun Toppilaan vuonna 1931. Vuonna 1937 suomalaiset Veitsiluoto Oy ja Kajaanin Puutavara Oy yhdessä Suomen Pankin kanssa päättivät perustaa Oulu Oy:n sellutehtaan Nuottasaareen. Oulun toinen teollinen vaihe oli käynnistynyt, ei tosin oululaisomistuksessa eikä myöskään päätöksenteossa. Tämä näkyi vuosien saatossa myös monella tavalla.

Toppila Oy on vuosien saatossa lopettanut toimintansa, mutta entinen Oulu Oy toimii nyt osana Stora Enso- konsernia ja on 1990-luvulta lähtien ollut yksi maailman moderneimmista ja tehokkaimmista hienopaperi-integraateista. Oululaista teollisuutta täydentämään ja kansainvälisyyttä lisäämään tuli vuonna 1952 perustettu Typpi Oy, nykyinen Kemira Chemicals. Tuotantoteknologia kehittyi automatisoinnin myötä 1900-luvun loppuvuosikymmeninä ja vaikka perinteinen teollisuus kokonaisuutena lisäsi Oulussa tuotantolukujaan, työntekijämäärät vähenivät. Samalla Oulu kuitenkin kasvoi vahvasti hallinto- ja koulukaupunkina, mikä näkyi myös lisääntyvinä palvelutyöpaikkoina.

Yhtenä virikkeenä uuden, työpaikkoja luovan elinkeinopolitiikan hahmottelemiseen oli Aspo Oy:n Oulun tehtaan vihkiäisissä maaliskuussa 1980 esitetty kritiikki kaupungissa olevien mahdollisuuksien käyttämättä jättämisestä. Vielä samassa kuussa asetetun työryhmän ripeä ja ennakkoluuloton valmistelu johti kahta vuotta myöhemmin Pohjoismaiden ensimmäisen teknologiayhtiön perustamiseen ja suomalaisen osaamiskeskusohjelmapolitiikan ensimmäiseen siemeneen. Uusi osaamiseen perustuva teollisuuden ja kansainvälistymisen kausi oli käynnistynyt.

Osaamisen pohja oli Oulussa vahva: Oulusta tuli koulukaupunki jo vuonna 1682, kun kaupunkiin saatiin yliopistoon valmentava Triviaalikoulu. 1800-luvulla vahvistuva ammattikuntalaitos kehittyi kansainvälisesti korkeatasoiseksi, neitojen ja mamsellien kansainvälisyyskasvatus näkyi Sara Wacklinin kuvaamana kieli- ja tanssitaidossa. Syntyi Oulun merikoulu, kauppaoppilaitos, tekninen oppilaitos ja kansakoulu (1874), jotka tukivat sekä yleistä sivistystason kasvua että kansainvälistymistä.

Tärkein oli kuitenkin vuonna 1958 perustettu Oulun yliopisto. Lisäksi vuonna 1973 perustettiin Nokian tutkimusyksikkö ja vuonna 1974 aloitti Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen elektroniikkayksikkö. Yhdessä jo pitkään alueella toimineen teknisen opiston ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen kanssa ne loivat perustan osaamisen kehittymiselle ja tukivat erinomaisella tavalla uusien huipputeknologiayritysten syntymistä alueella.

Tänä päivänä Oulu on Suomen 6. suurin kaupunki 127 000 asukkaallaan. Kaupungin väkiluku yli seitsenkertaistui sadassa vuodessa vuodesta 1900 vuoteen 2000. Väestön keskittyminen maan pohjoisilla alueilla on kiihtynyt; Oulun osuus on jo lähes viidennes Oulun ja Lapin läänien yhteenlasketusta väestöstä. (1900 siis 5,8 %) .

Teknotalouden buumi 1990-luvulla siivitti koko alueen voimakkaaseen kasvuun. Oulun kaupungin ja seudun väestö lisääntyi 2000-luvun vaihteessa nopeammin kuin minkään suomalaisen seutukunnan, työpaikkoja syntyi keskimääräistä ripeämpään tahtiin ja teollisen tuotannon arvon kasvu oli Suomen nopeinta. Kaupunki sai myös lisääntyvää kansainvälistä mainetta. Alettiin puhua Oulu-ilmiöstä.

Huippuosaaminen ja teknologian kehittäminen ovat olleet yli 20 vuotta Oulun alueen elinkeinopoliittisen kehittämisen painopiste. Huipputeknologian tuotteistamisessa on tutkimuksella ja verkottumisella merkittävä rooli. Oulun seutu on edelleenkin asukasta kohti mitattuna kaikkein tärkein osaamista tukevan tutkimustoiminnan keskus Suomessa. Tämä takaa toivottavasti sen, että hyvän liikeidean ja hyvän tuotteen omaavalle yrittäjälle on tarjolla asiantuntevat tutkimus- ja testausmahdollisuudet ja yhteistoimintakumppanit välittömässä läheisyydessä tässä Oulun seudulla.

Hyvät kuulijat,

Nyt tapahtuvan globalisaatiokehityksen syvenemistä ei pidä nähdä uhkana Suomelle tai Oululle. Se on suuri mahdollisuus löytää suomalaiselle osaamiselle uusia markkinoita. Erityistä huomiota on vain kiinnitettävä osaamisperustan vahvistamiseen ja hyödyntämiseen. Entistä tärkeämpää on kehittää yliopistolaitostamme. Yliopistojen ja myös kaupunkien on oltava kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja vetovoimaisia. On myös edelleen kehitettävä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Eurooppalainen yhteistyö ei pelkästään riitä. On liittouduttava maailman parhaiden toimijoiden kanssa.

On vahvistettava ja monipuolistettava osaamisperustaa. On identifioitava uusia liiketoiminta- ja tuotannollisia mahdollisuuksia. On myös erikoistuttava kansainvälisesti huippuosaajaksi ja panostettava vahvasti kapeille erikoistumisaloille. Tietotekniikkaa ja langatonta osaamista on hyödynnettävä laaja-alaisesti tuotteissa, palveluissa ja arkielämässä. On panostettava erityisesti osaamispohjaisen yrittäjyyden edistämiseen ja osaamiskeskusten vahvistamiseen. Suomen väestön nopea ikääntymien on osattava muuttaa vahvuudeksi ja uusiksi liiketoimintamahdollisuuksiksi.

Kansainvälisen kilpailun kiristyminen tulee heijastumaan kaikkiin toimialoihin, sillä jatkuva tuottavuuden kohottaminen on edellytys kilpailuaseman säilyttämisellekin. Myös palvelualat ovat kohtaamassa kasvavassa määrin kansainvälistä kilpailua. Kansainvälistyminen tuo kuitenkin myös mahdollisuuksia kaikille aloille kehittää vientitoimintaa, verkottua ja hankkia osaamista globaalisti. Markkinoihin, pääomiin, tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvän taloudellisen ulottuvuuden rinnalla globalisaatioon liittyy myös ylikansallinen poliittinen globalisaatio ja elämäntyylien, kulutustottumusten sekä mieltämistapojen kulttuurinen globalisaatio.
Maapalloistumisen vastavoimana paikallisten yhteisöjen merkitys on kasvamassa. Lokalisaatio heijastuu ihmisten asuinympäristöön asettamien vaatimusten kohoamisena ja erilaisen paikallisen toiminnan kehittymisenä pienyhteisöissä. Ilmiöön liittyy myös väestön ja eri toimintojen keskittyminen paikallistasolla yhä harvempiin keskuksiin ja tuotantorakenteen jäsentymistä niiden ja niitä yhdistävien liikenneverkkojen varaan.

Hyvät kuulijat,

Olen käsitellyt puheessani Oulua 400 vuotta taaksepäin. Tänä aikana Oulusta on kehittynyt pohjoisen Euroopan elinvoimaisin kaupunkiympäristö ja innovaatiokeskus. Tulevaisuuskin tulee olemaan jatkuvaa muutosta: teknologiamurroksia, taantumista, uusia mahdollisuuksia, uhkien välttämistä, heikkouksien parantamista, vahvuuksien kasvattamista. Uuden luomiseksi tarvitaan luovuutta, uskallusta ja kriittistä ennakkoluulottomuutta, yhteistyötä – lokaaleissa (paikallisissa) ja globaaleissa verkostoissa, monikulttuurisuutta, suvaitsevaisuutta – uutta syvempää kansainvälistä näkökulmaa ja elämäntapaa.

Tarvitaan toimivat logistiset järjestelmät, turvallisuutta, miellyttävää asuinympäristöä, virikkeistä vapaa-aikaa, kulttuuri- ja liikuntapalveluja, lasten ja nuorten vahvaa huomioimista. Tarvitaan kestävää kehitystä – tasapainoa taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien kesken. Tarvitaan siis elävää kaupunkia!

Kiitos edeltäneiden sukupolvien voimme tänään juhlia 400- vuotiasta Oulua riemujuhlana, liput liehuen. Eläköön siis vanha Oulu, kauan eläköön tulevaisuuden Oulu!

Käytetyt lähteet:

Oulupolis, Oulun kansainvälisyyden historia (Oulu 1999)
Sara Wacklin, Sata muistelmaa Pohjanmaalta (Oulu 1989)
Maija-Liisa Näsänen, Owla, Oula, Oulu (Oulu 1998)
Kolmea siltaa kuljettiin, Oulun kotiseutulukemisto 2 (Jyväskylä 1991)
Sitra, Suomi uuteen nousuun (Helsinki 2004)
Tilastokeskuksen väestötilastot