Nuorisomuodin ensireaktio vanhemman väen piirissä oli ns. lättähattukeskustelu. Tämä pukeutumistyyli oli ottanut vaikutteita ruotsalaisesta svingpjatt-tyylistä, joka oli syntynyt jazzin swing-tyylisuunnan kannattajien keskuudessa. Toinen ilmeinen esikuva olivat olleet Englannin teddy-pojat, joiden pukeutumistyyli erosi huomattavasti rock-musiikin kannattajista. On myös oletettu Ranskan ja eritoten Pariisin älymystöpiirien pukeutumistyylien vaikuttaneen lättähattujen ulkoasuun. Vanhempi väki ja tiedotusvälineet alkoivat ns. lättähattukeskustelun jo 1940-luvun lopulla, ja keskustelu jatkui 1950-luvun loppuvuosiin. Seuraava tekstikatkelma kuvaa lättähattujen pukeutumistyyliä:

Lähde: Heiskanen - Mitchell. Lättähatuista punkkareihin. Keuruu 1985. s. 114.

"Näes, kun ministerit ja muut pöpit karjut lässyttää juhlapuheissaan, että tulevaisuus on nousevan polven käsissä, niin ne tarkoittaa silloin meitä. Eiks oo vänkää?" Karin lättähattupiirros vuodelta 1952. Taustan "suurkaupungin sykkeen" mainosvaloissa näkyy lättähattujen yleisesti ihannoimia asioita. Piirros: Kari Suomalainen, julk. HS 19.11.1952.

1950-luvun alkupuolella tytöt olivat "omassa" pukeutumisessa etulyöntiasemassa poikiin verrattuna, sillä he osasivat ommella itse vanhoista vaatteista uuden muodin mukaisia vaatekappaleita. Tytöt tarvitsivat paitapuseroita, babykauluspuseroita ja kimonohihapuseroita. Valkoisen puseron kruunasi ohut värillinen sifonkihuivi eli ns. fritsuliina. Jo ennen farkkuja tytöt käyttivät hiihtohousuja talviajan yleisvaatteena. Sen kanssa sopi käytettäväksi itse ommeltu villajumpperi. Sekä poikien että tyttöjen toivetakki oli nappulallinen ja hupullinen duffelitakki. Harvalla oli kuitenkin varaa oikeaan duffeliin, ja niinpä niidenkin mukaelmia ommeltiin omin käsin vanhoista vaatteista. Vaatteet perittiin yleisesti vanhemmilta sisaruksilta ja luovutettiin aikanaan nuoremmille. Pojat käyttivät myös hiihtohousuja ja villapaitoja. Perinteen mukaan pojille ostettiin ensimmäinen puku rippijuhliin.

Tyttöjen käsityökurssit vuonna 1956. Mm. kursseilla oppimillaan taidolla tytöt voivat ommella itselleen uusinta muorisomuotia jäljitteleviä vaatekappaleita. Kuva: PPM.

Kuvan vitamiinimainoksen tytöllä on oikea tehdasvalmisteinen duffelitakki. Uljaan uuden elintason merkkejä oli myös mm. vitamiin- valmisteiden mainonnan ja kulutuksen kasvu.

Nuoren naisen pukeutumiseen kuului 1950-luvulla housut ja villatakki. Huippumuotikin oli vielä tuona aikana kotimaista tekoa, tässä tapauksessa vaatteet on tehty Suomen Trikoo Oy:n tehtaalla.

Oulun tyttölyseon VB:n oppilaat vuonna 1955. Luokka on tehnyt villajumpperit joiden rintaan on kirjailtu luokan tunnus. Tälläkin pukeutumistyylillä on olemassa selvät ulkomaiset esikuvat. Povekkaita hollywoodtähtösiä nimitettiin jumpperitytöiksi. Kuva: Kaleva.

Tyttöjen alusasuihin kuuluivat 1950-luvulla rintaliivit (mahdollisesti topatut), liivit sukkanauhoineen, saumasukat, pikkuhousut, alushame ja mahdollisesti vielä aluspusero - seitsemän vaatekappaletta jo ennen kuin päästiin varsinaiseen pukeutumiseen.

Naisten alusasuja valmistettiin Suomessa kotimaan kysyntään. Saksalaisen Triumphin liivejä valmisti Suomessa lisenssillä Turkulainen Oy Neulomo Ab. Mainos lupaa vapautta vartalolle, mutta nykyisen käsityksen mukaan tyttöjen asu on melkoisen epämukava.

Ensimmäiset tyttöjen kauneudenhoitovälineet ja -aineet tulivat myös saataville ja käyttöön. Nuoret tytöt ostivat ensimmäisen huulipunansa yleensä vanhemmilta salaa. Tämä johtui moraalis-eettisestä näkemyksestä, että nuorten neitojen ei sopinut tuhria kasvojaan. Toinen yleinen kosmeettinen aine oli puuteri. Hien hajua alettiin ehkäistä deodoranteilla. mm. Odo-Ro-No -stick, Bak stick ja Mum-rollette -merkkiset deodorantit tulivat nuorison hygienian varmistajiksi.

Suomalainen nuorisomuoti oli alunperin urbaanin pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen ilmiö. Lättähatut ja villamyssymissit olivat leimallisesti kaupunkimainen ilmiö, joka levisi vasta vähitellen ja laimentuneena Sisä-Suomeen ja maalaisnuorten keskuuteen.

James Dean käytti elokuvassa Nuori kapinallinen farmareita. Marlon Brandon ja James Deanin päällä sai alkunsa myös t-paitamuodin voittokulku. Farmareiden käyttöön liittyi jotakin kapinallista, joka yhdessä muun pukeutumisen, muotitanssien ja musiikin kanssa merkitsivät eron tekemistä aikuisten elämäntapaan. 1950-1960-luvuilla käytiin myös vilkasta keskustelua siitä, oliko tyttöjen soveliasta esiintyä farmareissa. Farmareita alkoivat nimittäin poikien lisäksi käyttää myös tytöt. 

Kuva PPM:n vaatteet on mun aatteet, farkut jo yli 140 vuotta -näyttelystä.

Villamyssymissien asuun kuuluivat farmarivaatteet. Kaulassa piti olla sifonkihuivi. Vasemmalla näkyvä nuori mies polttaa piippua. Sekin oli leimallinen piirre muotia seuraaville Helsinkiläisnuorukaisille. Kuva:Lehtikuva Oy.

Suomalaiset 1950-luvun nuoret eivät voineet hankkia ulkomaisia farkkuja kaupasta. Jotkut onnekkaat saivat niitä mm. ulkomaisilta merimiehiltä tai Ruotsin matkoilta. Koska kysyntää oli, alettiin Suomessa valmistaa farmareita muotitietoisen nuorison tarpeisiin.

1950-luvun merkittävimpiä farkkujen valmistajia Suomessa olivat Mattisen teollisuus Oy ja Vaaksa Oy. Vaaksa Oy sai ensimmäiset farmareiden kaavat, kun vuonna 1954 tehtaalle tuli kanadalainen merimies, joka vaihtoi risaiset farmarimalliset työhousunsa tehtaalla ehjiin vaatteisiin. Näistä risaisista housuista teki Leila Anttila ensimmäiset suomalaisten farmareiden eli dongareiden kaavat mallimestarinkirjaansa. Housut olivat suurmenestys ja saivat Väiski-nimen tunnetun sarjakuvahahmon Väiski Vemmelsäären mukaan. Maan vaatekauppiaat yrittivät hankkia vaikeasti saatavia menekkituotteita niin kiihkeästi, että esimerkiksi Mattisen James-farkkuja tuottavan tehtaan ompelijattarien piti työskennellä työrauhan takia lukittujen ovien takana. Uusien muotihousujen nimi vakiintui alusta alkaen farkuiksi. Toinen kutsumanimi oli dongarit. Kangaspulan takia ensimmäisiä farkkuja valmistettiin esim. tavallisesta PMK:n haalarikankaasta.

Toinen 1950-luvun suomalainen farkkuvalmistaja oli Mattisen teollisuus Oy, joka valmisti farkkuja Mattisen mainiot -tuotemerkillä 1950-luvun puolivälissä. Farmareita valmistettiin 1950-luvun puolivälistä eteenpäin useilla merkeillä sekä nuoriso- että työvaateiksi, mutta Mattisen tehtaan vuonna 1958 lanseeraamat James-farmarit olivat aikansa varsinainen hittituote. Englanninkielinen nimi tuli tietenkin James Deanista. Jameksien markkinointiin liittyivät erityisesti nuorisolle ja kauppaedustajille tarkoitetut show-tilaisuudet, joissa tunnetut iskelmälaulajat ja muusikot esiintyivät James-farkuissa tehtaan tunnusten alla. Tilaisuudet saavuttivat suuren suosion nuorison keskuudessa.

Myöhemmin farmareista tuli niin nuorten kuin aikuistenkin yleisesti suosima arkiasu. Voidaankin sanoa, että farkkumuodin mukana pukeutuminen lopulta yhdenmukaistui ja tasa-arvoistui. Farmarimuoti oli 1950-luvulla kotimaisten farkkujen varassa. Ulkomaiset merkkifarkut tulivat Suomen markkinoille vasta 1960-luvulla.

Kuvat PPM:n Vaatteet on mun aatteet, farkut jo yli 140 vuotta -näyttelystä.

seuraava