Oulun kaupunki | City of Oulu    

ULKOMUSEOT  |  POHJOIS-POHJANMAAN MUSEO

ETUSIVU

YHTEYSTIEDOT

AVOINNA

HISTORIA

SIIRTO PIKISAAREEN

TAPETIT

IN ENGLISH

 


 

 


MERIMIEHENKOTIMUSEO
Oulun vanhin puurakennus

Oulun vanhimpaan puurakennukseen on sisustettu merimiehen koti ja vuokralaisen asunto 1880-luvulta. Rakennuksen historiasta ja sen entisistä omistajista, merimiehistä - muun muassa Isak Matilaisesta - ja merimiesten perheiden kotielämästä kerrotaan multimedia-ohjelman avulla.

Merimiehenkotimuseo sijaitsee Oulun vanhimmassa puurakennuksessa, joka tunnetaan myös nimellä Matilan talo. Talossa on aikoinaan toiminut Limingantullin tullitupa ja sen historia juontaa 1700-luvulle. Rakennus sijaitsi alunperin Kirkko- ja Nummikadun kulmassa (nyk. Kirkkokatu 38).


Limingan Osuuskaupan meijerin maitokauppana vuonna 1934.
 

Vuonna 1983 Limingantullin entinen tullitupa purettiin ja kuljetettiin Oulun Pikisaareen uudelleen pystytettäväksi. Rakennus siirtyi Pohjois-Pohjanmaan museon hallintaan ja se sisustettiin 1880-luvun merimiehen kodiksi merimies Isak Matilaisen mukaan. Museossa on esillä oululaiseen merimiehen kotiin 1800-luvun loppupuolella tyypillisesti kuuluneita huonekaluja ja esineitä.



 


Isak Matilaisen perukirja
Alkuperäinen
Oulun maakunta-arkistossa

 

 

Isak Matilainen toimi jungmannina Oulussa rakennetussa parkki Helioksessa vuosina 1858-1860.



Ennen vanhaan merimiesten tyypillisiin matkatuliaisiin kuuluivat Englannista ostetut posliinikoirat. Ikkunalaudalle sijoitettu koirapari viestitti ulkopuolisille talon isännän liikkeistä. Jos perheenpää purjehti merillä, koirat katsoivat ikkunasta ulos. Jos taas isäntä oli kotosalla, koirat tuijottivat sisälle huoneeseen. Koirien asennosta naapurit ja muut kulkijat tiesivät, oliko talon isäntä saanut pestin laivaan vai ei.

Sivun alkuun

 

Muistelu- ja seniorikierrokset
"Muistakko nää köökin ja kamarin?"


Klikkaamalla saat julisteen suurempana

Koululaisopastukset ja Muistakko Nää köökin ja kamarin-muistelukierrokset senioreille

Varaukset ulkomuseoamanuenssi Kaija Niemitalo, puh. 044 7037 188

 


Julkaisija:
Arja Keskitalo
 
Yhteydenotot:
Kaija Niemitalo
ulkomuseoamanuenssi
p. 044-7037 188

04.04.2012 © Pohjois-Pohjanmaan museo  ppm@ouka.fi