Tämä sivu on toteutettu tyylitiedostolla. Selaimesi ei tue tyylitiedostoa, mutta voit kuitenkin lukea tarinan.

Oolannin sota Oulussa

Venäjän tsaari Turkin sulttaania vastaan

Venäjän tsaari aloitti vuonna 1853 uskonsodan Turkin sulttaania vastaan. No, ei tsaari itse sotaan lähtenyt, eikä sulttaanikaan tullut henkilökohtaisesti sotarintamaan. Sotimisen rasitus ja hengenvaara tuli alamaisten osaksi. Ei se sodan syykään loppujen lopuksi uskonto ollut, Venäjä vain halusi päästä kulkemaan vapaasti Turkin salmista Välimerelle ja mukavahan se olisi ollut saada vähän uutta aluetta keisarikuntaan.

Liittolaisia Turkin avuksi

Venäjän aikeet pahastuttivat Ranskaa ja Englantia, jotka lähettivät joukkojaan ja laivojaan Turkin avuksi. Varsinainen sotatanner sijaitsi Mustanmeren rannalla Venäjälle kuuluvalla Krimin niemimaalla. Oli uudet aseet ja välineet ja vastapuolen miehiä saatiin hengiltä ennätysmäiseen tahtiin. Saattaisi luulla, että oululaisilla ei olisi mitään tekemistä noinkin kaukaisten tapahtumien kanssa, mutta sota oli nopeaa liikkumaan ja leviämään jo ennen kuin saksalaiset keksivät oman salamasotansa.

Englannin sotalaivasto Raahessa

Toukokuun kolmantenakymmenentenä päivänä vuonna 1854 levisi Oulun kaupunkiin tieto, että englannin sotalaivaston alukset olivat polttaneet Raahessa kaupungin tervahovin, pikiruukin, laivatelakan ja satamassa olleet alukset. Oulussa pyydettiin ympäröivän maaseudun asukkaat avuksi tyhjentämään kaupunkia ja viemään kaupunkilaisten tavaroita maaseudulle.

Kaupungin miespuolista väestöä käskettiin jäämään kaupunkiin vartioimaan talojaan, mutta naiset ja lapset lähtivät kaupungista turvaan maalle. Kaupunki tyhjennettiin kiireesti, lähes sekasortoisesti, kaikesta mahdollisesta tavarasta. Kruunun viljamakasiinin sisältö ja Suomen pankin arvotavarat vietiin muiden tavaroiden ohella maaseudulle sotaa pakoon.

Vihollinen lähestyy Oulua

Vihollinen lähestyi Oulua varovasti. 30. toukokuuta oltiin nähty vihollisen sotalaiva Hailuodon lähellä ja seuraavana päivänä voitiin jo nähdä kaukana Oulun edustan horisontissa neljä vihollisalusta. Kontra-amiraali Honway Plumridge ja yli tuhat merisotilasta ja merimiestä oli lähetetty neljällä uudenaikaisella kuninkaallisen laivaston höyrylaivalla Perämerelle ja Ouluun.

Merimiehiä vangeiksi

Ennen satamaan saapumista englantilaiset kaappasivat merellä oululaisen kuunarin ja pari tervalastissa olevaa pientä jähtiä. Kuunarin miehistön onnistui paeta, mutta jähtien miehet jäivät englantilaisten vangeiksi. Pieni laivasto etsi sataman väylää hyvin varovaisesti, koska tiedettiin, että Oulun vedet olivat hyvin karikkoisia.

Huhu venäläisten linnoituksesta

Toinen syy varovaisuuteen oli se, että ruotsalaiset olivat kertoneet englantilaisille, että Oulussa oli suuri venäläinen linnoitus jota puolusti 12 000 venäläistä sotilasta. Amiraali sai huomata tämän tiedon täysin perättömäksi. Oulussa oli ollut vain 28 kasakkaa ja heidätkin oltiin lähetetty jo ennen englantilaisten saapumista pois kaupungista.

Englantilaisilla suomalainen opas

Myöhemmin paljastui, että englantilaiset olivat päässeet Ouluun asti vain sen takia, että pienistä suomalaisaluksista kaapattujen miesten joukossa oli juoppouden takia viralta pantu ahvenanmaalaissyntyinen luotsi Ananias Michelsson. Hän tunsi hyvin Oulun seudun vedet, koska oli ollut aiemmin alueella luotsina. Hän tarjoutui opastamaan englantilaiset Ouluun. Ilman Michelssonin apua eivät viholliset olisi tulleet lainkaan Ouluun, koska he eivät tunteneet alueen vesiä joista oli poistettu vihollisvaaran ajaksi kaikki väylämerkit.

Englantilaiset Oulussa

Englantilaiset olivat Oulun kaupungin edustalla kesäkuun ensimmäisenä päivänä iltakymmeneltä. Läänin kuvernööri Lavonius johti Oulun porvariston lähetystöä joka meni amiraalin laivalle neuvottelemaan kaupunkinsa kohtalosta. Amiraali ilmoitti, että yksityiset ihmiset ja heidän omaisuutensa jätettäisiin rauhaan. Valtion omaisuus ja laitokset sekä sotilaalliset varustukset tultaisiin sen sijaan hävittämään.

Kymmenen minuuttia sen jälkeen kun amiraali oli ilmoittanut aikeensa, lähti laivoilta yli viisisataa sotilasta ja merimiestä kahdellakymmenelläkahdeksalla veneellä eri puolille kaupunkia. Paikalle jääneet Oululaiset tulivat niin uteliaiksi, että heitä kerääntyi suurin joukoin seuraamaan englantilaisten edesottamuksia. Pokkitörmän kerrotaan olleen mustanaan uteliaita kaupunkilaisia.

Neuvotteluja

Englantilaiset ottivat haltuunsa ne talot, jossa kaupungista poistuneet kasakat olivat majailleet. Koska nämä talot liittyivät venäläiseen sotaväkeen, aikoivat englantilaiset hävittää ne polttamalla. Kaupunkilaisten onnistui kuitenkin neuvotella englantilaisten kanssa sopimus, jonka mukaan talot jätettiin polttamatta ja kaupunkilaiset luovuttivat vastapalvelukseksi laivastolle sen tarvitsemaa ruokatäydennystä. Tämä oli hyvä neuvottelutulos, sillä luultavasti tuli olisi levinnyt kasakoiden majoitustaloista paljon laajemmalle alueelle kaupunkiin.

Telakan ja Tervahovin tuho

Englantilaiset polttivat ensin Varjakan telakan ja siellä rakenteilla olevat laivat. Kaupungin alueelle tulleet viholliset poistuivat kaupungista ja sousivat veneensä Linnansaarelle, Pikisaareen, Korkeasaareen, Kokkosaareen ja Vasikkasaareen. Kaikki varastomakasiinit tutkittiin ja niistä vietin laivoille tarpeellisia tavaroita, tämän jälkeen varastot poltettiin maan tasalle. Toppilassa poltettiin siellä olleet neljä laivaa, rannalle varastoidut lankut, laudat ja palkit sekä koko Toppilan Tervahovi kaikkine tervavarastoineen.

Englantilaiset hävittävät omia tavaroitaan

Amiraali Plumridgelle kerrottiin kyllä ennen hävitystä, että satama-alueelle varastoiduista tavaroista osa oli englantilaisten kauppiaiden tilaamia ja jo etukäteen maksamia. Amiraali kohautti tämän kuullessaan olkapäitään ja totesi: ”Ei se auta, se on paha, että englantilaisilla on täällä omaisuutta; he voivat hakea hallitukseltaan korvausta.” – Sodalla ja sotilailla on oma logiikkansa.

Viholliset jättävät kaupungin varuilleen

Vihollinen vaati tihutöidensä jälkeen oululaisia toimittamaan laivoilleen polttopuuta ja elintarvikkeita. Englantilaiset poistuivat Oulun edustalta helluntaisunnuntaina 4. kesäkuuta. Oulussa oltiin tämän jälkeen varuillaan, ettei vihollinen pääsisi enää yllättämään. Kaupunkilaiset asettivat tähystäjät sekä tuomiokirkon torniin että Hailuodon Marjaniemeen. Tämän lisäksi poistettiin kaikki mahdolliset merimerkit ja tukittiin kaupunkiin johtavat laivaväylät.

Kaupunkilaiset palasivat takaisin koteihinsa ja elämä jatkui entiseen mallin. Sekä merimiehiä että laivanlastaajia alkoivat vaivata toimeentulohuolet, sillä laivaliikenteen vähenemisen takia heille ei ollut työtä tarjolla.

Perustetaan uusia sotaväenosastoja

Vanha ruotusotaväki oli ollut hajotettuna koko venäjän vallan ajan, mutta nyt alettiin perustaa uudelleen suomalaisia sotaväenosastoja. Oulun kaupunkiin majoitettiin ruotuväkiosastoja, jotka harjoittelivat kaupungin alueella. Sotaväen läsnäolo alkoi näkyä kaupungissa elokuun lopulla. Koska kaupungissa ei ollut kasarmeja, vuokrattiin kaupungin porvareilta majoituskäyttöön soveltuvia rakennuksia. Kaupungissa oltiin varuillaan uusien hyökkäyksien varalta, ja sotaväen läsnäolo näkyi entistä enemmän kaupungissa vuonna 1855. Kaupungin alueelle tuotiin myös tykkipattereita joiden tarkoitus oli torjua mereltä tulevia hyökkäyksiä.

Englantilaiset taas Pohjanlahdella

Varuillaan oloon oli syytäkin, sillä englantilaiset ilmestyivät Pohjanlahdelle myös vuonna 1855. Vihollislaivasto nousi maihin Hailuotoon, mutta ei lähestynyt enää kaupunkia. Englantilaiset yrittivät nousta maihin Simon pitäjässä, mutta simolaiset ajoivat hyökkääjät takaisin merelle.

Englantilaiset pyrkivät häiritsemään erityisesti Pohjanlahden perukan liikennettä, sillä he olivat huomanneet, että suomalaiset pienet purjelaivat kuljettivat sodan aikana kauppatavaroita Ruotsiin, josta ne voitiin viedä saarron ohi ulkomaille.

Rauha solmitaan

Oulussa vallitsi jännittynyt tunnelma siihen asti, kunnes levisi tieto rauhan tulosta 6.4.1856. Sen jälkeen elämä palautui normaaliksi ja Oulun laivat ja merimiehet purjehtivat taas maailman merille. Eivät oululaiset jaksaneet englantilaisia vihata, sillä englantilaiset olivat tärkeimpiä oululaisen tervan ja puutavaran ostajia.

Sodan jälkeen Oulun porvareiden ja heidän englantilaisten liiketuttaviensa kauppasuhteet palautuivat nopeasti normaaleiksi. Englantilaiset eivät tuhonneet Oulussa mitään, mitä ei olisi voitu rakentaa nopeasti uudelleen, ja sitä paitsi, he tuhosivat myös omia, jo maksamiaan tavaroita. – Sota on sotaa.