Oulun kaupunki | City of Oulu    

  ETUSIVU   |   PERUSNÄYTTELY   |    KOIRAMÄKI   |   II-KERROS   |   III-KERROS

 

I kerros

 
 


Pohjois-Pohjanmaan museon ensimmäisessä kerroksessa ovat esihistoriaa,
kansankulttuuria ja Oulun kaupungin vaiheita esittelevät osastot.
Lisäksi esillä on lähes 20 neliön suuruinen pienoismalli,
joka esittää Oulua vuonna 1938.
 

Vuoden 1938 Ouluun voi tutustua kaupunkia esittävän pienoismallin avulla. Mittakaavaan 1:500 laadittu pienoismalli on lähes 20 neliömetrin suuruinen. Oulu oli vielä ennen sotia puutalovaltainen "pohjolan valkea kaupunki". Mallin on valmistanut mikkeliläinen Malliakopio arkkitehti Kaarina Niskalan tutkimusten pohjalta.


 


harmaahylje

Kuva Pohjois-Suomen esihistoriasta on muuttunut huomattavasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Museon esihistorian osastolla on esillä uusimmat tutkimustulokset niin kivi-, pronssi- kuin rautakaudenkin osalta.
 

 


 

 


Kettu kurkottelee kohti käpälälautaa.

 

Metsästys oli maanviljelyksen tärkeä sivuelinkeino 1950-luvulle saakka. Metsästysosastolla esitellään muun muassa perinteisiä riistanpyydystyskeinoja.

 
Metso ja koppelo.


Tärkeimmät maitotuotteet olivat voi, juusto, piimä ja viili. Lypsylämmintä maitoa saivat vain pienet lapset.
 


 

Kansanomaista kulttuuria esittelevällä osastolla tulevat tutuiksi niin karjanhoito, kansanomainen pukukulttuuri kuin perinteiset rakennustyylit.

 


Lisää kansanomaisesta
puku- ja ruokakulttuurista.

(avaa museon multimedian)

 



Museon kokoelmiin kuuluu Oulun linnaa esittävä pienoismalli, jonka on valmistanut eversti
Ahti Paulaharju
1950-luvulla.

 


Oulun kaupunkihistoria alkaa vuodesta 1605, jolloin Ruotsin kuningas Kaarle IX perusti kaupungin. Oulujoen suulla sijainneen linnan historia on sitäkin vanhempi.

 
Esinelöytöjä Oulun Linnansaaresta.


Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmien esine numero yksi on vuonna 1893 Iin Illinsaaresta löydetty keskiaikainen ehtoollisviinikannu.

 
 


Nils Niilo Naakka kertoo tarinan Oulun linnan rakentamisesta sekä Oulun linnan kuuluisasta vangista, Johannes Messeniuksesta.
(avaa museon multimedian)

 

Sivun alkuun

Vuoden 1882 palo raivosi 15 tuntia tuhoten lukuisia asuinrakennuksia sekä suola- ja viljamakasiineja.
Öljymaalaus (jäljennös),
Hemmu Kesti
1908. PPM:n kokoelmat


Oulun historiaan johdattavalla osastolla esitellään kaupungin rakennushistoriaa. Puukaupungin riesana olivat tulipalot, joista pahimmat sattuivat vuosina 1822 ja 1882.

 
Värjärimestari Imbergin talo valmistui vuonna 1840. Talon kulmassa oleva kellari on Oulun vanhimpia rakennusosia, vuodelta 1656.


 

Åströmin nahkatehtaan tontti pienoismallissa.
Oikealla nahkatehtaan valmistamia jalkineita.

 

 
Ammattikunnat valvoivat käsityöläisten yhteisiä etuja. Oulun ensimmäinen ammattikunta oli suutarien ammattikunta,
joka perustettiin vuonna 1760.
Ammattikunnat lakkautettiin vuoden 1868 elinkeinovapauslain myötä.

Lisää Oulun käsityöläisistä

Perusnäyttelyssä on nähtävissä kultaseppä Juho Pekurin
(1878-1943) työtila. Kuvassa on Pekurin liikkeessä vuonna 1937 valmistunut  kynttelikkö.

 

 
Perusnäyttelyssä on esillä alueen elinkeinojen ja teollisuuslaitosten historiaa:


Oulun Emalitehtaan tuotanto oli laaja: vuoden 1904 kuvastossa oli 150 tuotetta. Tehtaan tuotanto on tunnistettavissa leimasta, jossa on linnan kuva ja kirjaimet UE (Uleåborgs Emaljverk)


Pulkkilan vanhan apteekin kalusto on esillä perusnäyttelyssä. Kalusto oli käytössä 1980-luvun
alkuun saakka.


Suomen ensimmäinen höyrysaha aloitti toimintansa Iin Kestilässä vuonna 1859. Oulussa ja sen läheisyydessä toimi 1800-luvun lopussa neljä höyrysahaa.

Oheisella, vuoden 1936 Harley Davidsonilla taittui Pateniemen sahan "herrojen" matkat eri työmaiden välillä.

Harley Davidson, 1936

 

 
Sivun alkuun 

Julkaisija:
Arja Keskitalo
museolehtori
 
02.03.2012 © Pohjois-Pohjanmaan museo  -  ppm@ouka.fi