1. MITEN MATTI A. ASIKAINEN OTTI VALOKUVIA 1950-LUVULLA?
1.1 Kamera
1.2 Valotusmittari
1.3 Valokuvaaminen
1.4 Kemikaliot filmin kehittämistä varten
1.5 Filmin kehittäminen
1.6 Mitä filmille tapahtui kamerassa ja myöhemmin kemikalioiden avulla?

1. MITEN MATTI A. ASIKAINEN OTTI VALOKUVIA 1950-LUVULLA?

1.1 Kamera
Matti A. Asikainen osti 1950-luvun alussa Helsingistä aikansa huippuihin kuuluneen kameran. Se oli tehty Itä-Saksassa Dresdenissä ja oli nimeltään Meister Korelle. Siinä oli maailmankuulu Zeiss Ikonin tehtaan valmistama Tessar -objektiivi (kirjoita sana ”tessar” tuotehakuun = product finder), jonka polttoväli oli 80 mm ja valovoima 2,8. Tämän objektiivin sanotaan olevan loistavan terävyytensä takia ”kamerasi kotkan silmä”. Kameran negatiivin koko oli 6 cm x 6 cm.

Sivun alkuun

1.2 Valotusmittari
Irrallisena valotusmittarina hänellä oli Gossen Sixtomat, jolla sai katsottua hyvin kohteen yleisvalon. Se sai virtansa valosta seleenikennon avulla, eikä tarvinnut pattereita.

Hän asetti valotusmittariin filmin herkkyyden oikealla sivulla olevasta kiekosta. Kun valoon reagoiva valotusmittarin nuoli leikkasi filmin herkkyyteen kytketyn merkkiviivan, hän saattoi katsoa mittarista oikeat valotusajat tietyillä objektiivin aukoilla. Hän asetti tämän tiedon perusteella itse kameraansa kuvaustilanteeseen sopivan objektiivin aukon ja valotusajan.

1.3 Valokuvaaminen
Vaikka kamera oli nykykameroihin verrattuna suuri ja melkoisen raskas, Matti A. Asikainen ei käyttänyt lainkaan kameran jalustaa. Hän otti myös sisäkuvat käsivaralta tai hätätilanteessa tuki kameraa huonekaluihin. Hän otti myös sisäkuvat luonnonvalolla.

1.4 Kemikaliot filmin kehittämistä varten
Hän tilasi kehitteen ja kiinnitteen ainekset valokuvaliikkeistä ja osti keskeytteen raaka-aineen apteekista. Kehite ja kiinnite olivat pulvereita, jotka hän sekoitti veteen valmistajan ohjeen mukaisesti. Hän laimensi keskeytteen väkevästä etikkahaposta noin yhden prosentin väkevyyteen. Valmiit kemikaliot hän laittoi säilytyspulloihin. Ne vanhentuivat pian, joten niillä saattoi kehittää vain muutaman filmin, minkä jälkeen tuli tehdä uudet kemikaliot tilalle.

Kemikalioiden tuli olla lämpötiloiltaan samanlaisia, sillä äkilliset lämpötilamuutokset vaurioittavat filmin pintaa. Lämpötilan hän piti samana pitämällä kemikalioiden säilytyspulloja vesialtaassa ennen käyttöä. Lämpötila oli tarkalleen 20 astetta celsiusta.

1.5 Filmin kehittäminen
Valokuvaaja pujotti kamerassa valottamansa filmin pakeliittisen kehityspurkin spiraaliseen telineeseen täydellisessä pimeydessä.

Hän kaatoi kehitteen kehityspurkkiin ja aluksi liikutteli puolen minuutin ajan filmiä purkissa olevan tapin avulla. Sitten hän kolautti purkkia pöytään, jotta ilmakuplat irtoaisivat filmiltä. Hän liikutteli filmiä puolen minuutin välein. Väliajat tankki oli rauhassa pöydällä. Kehitysaika oli noin 6 minuuttia, jonka jälkeen hän kaatoi kehitteen takaisin pulloonsa.

Hän kaatoi keskeytteen kehityspurkkiin puoleksi minuutiksi, minkä jälkeen hän kaatoi sen takaisin säilytyspulloon. Hän liikutteli filmiä koko keskeytyksen ajan.

Hän kaatoi kiinnitteen kehityspurkkiin 5 – 10 minuutin ajaksi. Hän liikutteli filmiä varovasti koko ajan. Lopuksi hän kaatoi kiinnitteen takaisin säilytyspulloonsa.

Hän laski kehityspurkkiin juoksevaa vettä noin 30 minuuttia huuhtelua varten. Tämän jälkeen hän avasi kehityspurkin ja otti filmin pois spiraalilta. Tämän jälkeen hän kuivasi erittäin varovasti filmin pinnan imupaperilla. Hän laittoi filmin kuivamaan narulle pyykkipojalla ja laittoi sen alareunaan pyykkipojan ja pienen painon pitämään filmin suorassa.

Filmi sai kuivua rauhassa pölyttömässä tilassa useita tunteja ja vaikka seuraavaan päivään saakka.

Hän leikkasi valmiin filmin sopiviin pätkiin ja säilytti niitä silkkipaperisissa suojissa. Suojien päälle hän oli kirjoittanut aiheen nimen. Nämä paperiset suojat hän säilytti pahvisissa rasioissa.

Sivun alkuun

1.6 Mitä filmille tapahtui kamerassa ja myöhemmin kemikalioiden avulla?
Filmi on molemmilta puoliltaan päällystettyä muovia (selluloidia), joka on vain 0.025 mm paksu. Filmin toisella pinnalla on useita pintakerroksia, jotka on ”liimattu” filmin pintaan gelatiinilla, joka on peräisin eläinten kudoksista ja luista. Filmin pinnalla on mikroskooppisen pieniä hopeahaloidikiteitä, jotka ovat filmin ydin. Nämä kiteet on saatu yhdistämällä hopea-nitraattia ja haloidisia suoloja (kloridia, bromidia ja iodidia) ja niitä on jalostettu erittäin valoherkiksi.

Kun valokuvaaja painoi kameran laukaisinta, kameran suljin aukesi säädetyksi sekunnin murto-osaksi ja päästi objektiivin kautta tulevaa valoa vain 6 cm x 6 cm –kokoiselle filmin pätkälle. Valo vaikutti filmin pinnalla oleviin pienenpieniin kiteisiin. Kuvan kirkkaissa osissa suurin osa hopeahaloidikiteistä reagoi valoon ja kuvan tummissa osissa vain vähäinen valomäärä pääsi filmille ja vaikutus kiteisiin oli pieni. Tässä vaiheessa tämä reaktio on vielä näkymätön. Filmi tulee ensin kehittää, ennen kuin filmillä oleva muutos saadaan esiin.

Filmiä kehitettäessä tapahtuu seuraavaa:

1. Filmiä käsitellään ensin kehitteellä, joka muuntaa valottuneet hopea-ionit hopeametalliksi. Kun kehitteen lämpötila, aika ja filmin liikuttelu ovat kaikki kohdallaan, kaikista mahdollisista valottuneista kiteistä tulee puhdasta hopeaa. Valottumattomat kiteet jäävät muuttumattomaksi hopeahaloidiksi.

2. Seuraavassa vaiheessa keskeyte pysäyttää muutosprosessin neutraloimalla kehitteen vaikutuksen. Keskeytys tapahtuu laimeasti happamassa liuoksessa, jolloin emäksinen kehite neutraloituu.

3. Kiinnite poistaa filmin pinnalta kaikki ne hopeahaloidikiteet, jotka eivät ole muuttuneet hopeaksi. Hopea jää jäljelle.

4. Lopuksi huuhtelu poistaa kaikki prosessin aikana käytetyt kemikaalit. Filmi kuivataan, leikataan sopiviksi pätkiksi ja laitetaan säilytyssuojiin.

Valmiissa kehitetyssä filmillä olevassa kuvassa on negatiivinen kuva alkuperäisestä kuvatusta kohteesta. Filmin tummat alueet olivat valokuvatussa kohteessa valoisia ja antoivat eniten valoa. Filmin vaaleat alueet olivat valokuvatussa kohteessa tummia ja ne heijastivat vain vähän valoa ja väin pieni osa kiteistä muuttui hopeaksi – näin filmi on melkein kokonaan läpinäkyvä näistä kohdista.

Jotta voitaisiin tehdä positiivinen kuva, joka näyttää katsottuna normaalilta mustavalkoiselta valokuvalta, se tulee vedostaa toiselle valoherkälle materiaalille, valokuvapaperille.

Sivun alkuun

2. MITEN VALOKUVAAJAN POIKA TEKI NÄYTTELYVALOKUVAT VUONNA 2004?

2.1 Pimiö ja sen laitteet
Valokuvaajan poika Erkki Asikainen teki Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelyä varten valokuvat Marja T. Virtasen valokuvalaboratoriossa hänen ohjauksessaan. Valokuvat tehtiin Matti A. Asikaisen noin 50 vuotta aikaisemmin ottamista, kehittämistä ja säilyttämistä alkuperäisistä negatiiveista.

Valokuvalaboratorio eli pimiö on tila, johon ei pääse ulkopuolista valoa. Huoneessa on punaisia suojavaloja, joiden hämärässä valossa valokuvapaperi säilyy muuttumattomana.

Tärkein laite on suurennuskone, johon on kytketty laitteisto, jolla säädettiin suurennuskoneen valotusaika ja valokuvan jyrkkyys. Filmi asetettiin suurennuskoneen sisälle telineeseen lukittuna. Suurennuskoneen halogeenilamput valaisivat negatiivin suurentuneen terävän kuvan alustalla olevalle kuvan rajaajalle suurennuskoneen objektiivin kautta. Suurennuskonetta voi nostaa ja laskea, jolloin kuva suurenee tai pienenee. Kuva tarkennetaan säätimestä ja terävyys tarkistetaan katsomalla raetarkentimesta suurennettua filmin pintaa.

Valopöydän päällä voitiin tutkia negatiivien kuntoa ja asettaa negatiivi kerrallaan suurennuskoneen filminpidikkeeseen.

Pimiössä oli myös suuri muovinen allas, jonka sisällä oli viisi muovista kemikalioallasta, joiden koko oli 35 cm x 45 cm. Kussakin altaassa oli omat pinsetit, joilla valokuvapaperia käsiteltiin. Kussakin altaassa oli kaksi litraa kemikaliota, jotka olivat kehite, keskeyte, kiinnite, huuhtelun nopeutusaine ja loppukäsittelyyn tarvittu ns. toonausaine.

Valokuvien huuhtelua varten oli suuri huuhteluallas, johon olisi mahtunut 1 m x 1 m –kokoisia valokuvia kerralla 12 kappaletta. Paperit huuhdeltiin pystyasennossa.

Märkien valokuvien kuivaamista varten oli suuri kuivauskaappi, jonka vetohyllyjen päällä valokuvat saivat hitaasti kuivua.

2.2 Valokuvien materiaali
Erkki Asikainen tilasi valokuvanäyttelyä varten valokuvapaperit Ranskasta. Käytetty valokuvapaperi on kuitupohjaista, samettipintaista ja valokuvasta tulee aavistuksen ruskehtava, vaikka itse paperi on vitivalkoista. Tällä paperin valinnalla hän pyrki mahdollisimman lähelle isänsä 1950-luvulla tekemien valokuvien tyyliä. Pyrkimys oli tehdä mahdollisimman teräviä ja sävykkäitä valokuvia. Valokuvapapereiden koko oli 30 cm x 40 cm. Valitun valokuvapaperin jyrkkyyttä saattoi säätää suurennuskoneen avulla. Valittu valokuvapaperi on kartonkivahvaa.

Kuitupaperi koostuu kolmesta laminaattikerroksesta: paperipohjasta, baryyttikerroksesta ja emulsiokerroksesta. Raaka-aineena on yleensä sekoitus lehti- ja havupuiden kemiallisesti valkaistuja sellumassoja. Baryyttikerros koostuu bariumsulfaattikerroksesta ja gelatiinista. Baryyttikerroksen päällä on valoherkkä hopeagelatiiniemulsio.

2.3 Suurennuskoneen käyttö
Lähtökohtana oli, että valokuvien koko oli vakioitu kahteen peruskokoon, joista toinen oli neliö (27 cm x 27 cm) ja toinen suorakaide (27 cm x 37 cm). Mahdollisimman usein pyrittiin tekemään valokuva koko negatiivin alasta ja negatiivihan oli neliö, 6 cm x 6 cm. Negatiivin kuva suureni siis melkein viisinkertaiseksi. Poikkeuksia olivat muutamat muotokuvat, joissa henkilö saatiin vieläkin suuremmaksi tekemällä valokuvasta suorakaide. Oli myös muutama vanhemmalla kameralla otettu valokuva, joissa negatiivi oli noin 6 cm x 9 cm eli suorakaide. Valokuvan koko säädettiin rajaajalla, johon valokuvapaperi kiinnitettiin.

Jokainen valokuva tehtiin yksittäiskappaleena. Suurennuskoneen antaman valon määrä ja jyrkkyys vaihtelivat suuresti negatiivien ominaisuuksien perusteella.

Ensin tuli tehdä yksi tai useampi koevedos pienelle valokuvapaperin suikaleelle, kehittää se ja tarkistaa tulos heti päivänvalossa. Kuitupohjainen valokuvapaperi tummuu selvästi kuivuessaan, joten märän koekuvan piti olla hieman liian vaalea.

Kun valotusaika ja kuvan jyrkkyys oli selvillä, asetettiin valokuvapaperi rajaajaan ja se valotettiin.

2.4 Allastyö ja huuhtelut
Valotettua valokuvapaperia liikuteltiin kaksi minuuttia kehitteessä. Sen jälkeen sitä liikuteltiin keskeytteessä puoli minuuttia. Kiinnitysaika oli viisi minuuttia ja huuhtelun nopeuttajan käyttöaika oli kolme minuuttia. Tämän jälkeen valokuvaa huuhdeltiin 20 minuuttia. Seuraavaksi kuvaa liikuteltiin kaksi minuuttia loppukäsittelyä varten toonausaineessa. Sitten valokuvaa huuhdeltiin taas 30 minuuttia.

Viimeisen kerran huuhdeltu valokuva pyyhittiin varovasti lastalla ja laitettiin kuivamaan yön yli.

Sivun alkuun

2.5 Mitä valokuvapaperille tapahtuu valotettaessa ja kemikalioissa?
Suurennuskoneen lampun avulla valotettiin sen alapuolella rajaajassa ollut valokuvapaperi, jolle syntyy vielä näkymätön, latentti kuva valottuneiden hopeakiteiden avulla. Tällä kertaa negatiivin tummimmat kohdat läpäisivät heikoimmin valoa ja kuvasta tulee niihin kohtiin vaalein. Negatiivin vaaleista kohdista pääsee enemmän valoa läpi ja kuvasta tulee näiltä kohdilta tumma.

Yleensä puhutaan mustavalkoisista valokuvista, vaikka parempi sana olisi harmaasävykuva. Valokuvan äärisävyt ovat musta ja valkoinen, mutta tavoitteena on saada mahdollisimman paljon luonnollisia harmaan välisävyjä esille.

Ohessa on vierekkäin filmin negatiivinen kuva ja siitä pimiössä tuleva positiivinen valokuva, joka yleensä on huomattavasti negatiivia suurempi. Tässä esimerkissä kuvat esitetään samankokoisena, jollaisia ne ovat silloin, kun negatiivi asetetaan suoraan valokuvapaperin päälle.

Valokuvapaperin kehittäminen vastaa filmin kehitystä. Siinäkin on kehite, keskeyte, kiinnite ja vesihuuhtelu, mutta tarvittaessa lisäksi huuhtelun nopeuttaminen ja toonaus. Näiden vaiheiden tarkoituksena on:

1. Kehitteen avulla saadaan valotettu hopeahaloidi muutettua metalliseksi hopeaksi. Kehitteen koostumuksella voidaan vaikuttaa kuvan sävyyn ja säilyvyyteen.

2. Keskeyttämisen tarkoituksena on pysäyttää kehittyminen. Keskeytys tapahtuu laimeasti happamassa liuoksessa, jolloin emäksinen kehite neutraloituu. Keskeytteenä käytetään etikka- ja sitruunahappopohjaisia liuoksia.

3. Valotuksen ja kehityksen myötä syntynyt valokuva koostuu metallisesta hopeasta. Kuvan pinnassa on kuitenkin vielä keskeytyksen jälkeen valottumattomia hopeahaloideja, jotka tummuvat välittömästi saadessaan valoa. Ne tulee poistaa, muutoin valokuva menee pilalle. Ongelmana on, että nämä valottumattomat hopeahaloidit eivät liukene huuhteluveteen. Kuvan pinnalta on saatava pois jäljelle jääneet hopeahaloidit muuttamalla ne vesiliukoisiksi. Tämä tapahtuu kiinnitteen avulla. Kiinnitteeseen jää käytön myötä hopeaa.

4. Huuhtelun nopeuttajaa, HCA (Kodak Hypo Clearing Agent), käytetään hajottamaan ja liuottamaan kemikaalit

5. Huuhtelun tarkoituksena on poistaa kehitysprosessissa valokuvapaperille jääneet kemikaalit, etenkin kiinnite.

Sivun alkuun

2.6 Luonnonsuojelunäkökulma
Käytetyt valokuvakemikaalit ovat ongelmajätettä ja ne toimitetaan ongelmajätelaitokselle.

2.7 Loppuvaiheet
Aavistuksen kosteat valokuvat asetettiin yksitellen kuivauspahvien väliin ja pahvien päälle asetettiin suuri paino. Kuvat saivat näin suoristua seuraavaan päivään saakka.

Valmiit valokuvat on kehystetty Pohjois-Pohjanmaan museossa.

2.8 Miksi valokuvat tehtiin pimiössä eikä tietokoneella?
Valokuvat tehtiin historiallisina kuvina tarkoituksellisesti arkistointikelpoisiksi, jolloin ne säilyvät huolellisesti säilytettyinä muuttumattomina vuosikymmeniä myös tuleville sukupolville. Ne on voitu tehdä teräviksi ja sävykkäiksi vuosikymmenien aikana hyväksi hiotuilla menettelytavoilla.

Oikeiden kuitupapereille vedostettujen valokuvien tekeminen oli myös valokuvat ottaneen Matti A. Asikaisen toive ennen hänen kuolemaansa. Hän pyysi tekemään samanlaisia kuvia kuin itsekin aikanaan teki, vaikkakin suurempina. Tämä isän toive pojalleen on nyt toteutunut.

Teksti: Erkki Asikainen, valokuvaajan poika

Sivun alkuun

Linkkejä aihepiiriin:
AGFA http://www.agfa.fi/
Arkistovedos http://www.arkistovedos.fi/
Bergger http://www.bergger.fr/
Durst http://www.durst-online.com/uk/produkte.asp?pid=16&hid=3
Nikon http://www.europe-nikon.com/default.aspx?countryid=16&languageid=16
lford  http://www.interfoto.fi/ilford/index.htm
Kodak http://wwwfi.kodak.com/
Telefoto http://www.telefoto.fi/
http://science.howstuffworks.com/film3.htm
Suomen valokuvahistoriallinen yhdistys ry http://www.svhy.org

Lähteet
Istvan Kecskeméti: Modernit mustavalkopaperit ja niiden prosessointi säilyväksi (päiväämätön moniste)

Näyttely
ONNEN AIKA - UTAJÄRVI 1950-LUVUN ALUSSA
on esillä Pohjois-Pohjanmaan museossa 28.8.-24.10.2004
Näyttelytekstit ovat suomeksi ja englanniksi.

Julkaisija:
museolehtori
Arja Keskitalo
p. 08-558 47159