Pohjois-Pohjanmaan museo tiernapoika-näyttely

ETUSIVU \| VERKKONÄYTTELYT \| TIERNAPERINNE TALTEEN
	TÄHTI SE KULUKEEPI - TIERNAPOIKANÄYTTELY
	Mysteerinäytelmistä tähtipoikiin Tähtilaulanta herättää pahennusta Tähtipojat ja tapaninpojat Tiernapojat Oulussa Kuningas Herodeksesta Mänkkiin Porvariskodista kuusijuhlaan Jihängit, kypärät ja miekat Tähti eli tierna Ajan aatteita ja poliisivalvontaa Erimielisyyksiä tiernaporukoissa Tiernapojat kirjallisuudessa Tiernaristillä tavataan TIERNAPERINNE TALTEEN	Kuva: PPM / Uuno Laukan kokoelmat
	Mysteerinäytelmistä tähtipoikiin Tähtipoikaperinteen juuret ovat Euroopassa keskiajalla esitetyissä mysteerinäytelmissä. Aluksi näitä raamatun kertomuksiin ja legendoihin pohjautuvia näytelmiä esitettiin kirkoissa osana liturgiaa. Myöhemmin esitykset siirtyivät kirkon ulkopuolelle ja aiheet alkoivat vapautua kirkon rajoituksista. Kansanomaiset piirteet vahvistuivat ja latina vaihtui kansankieliksi. Pohjoismaissa 1600-luvulla näytelmä kehittyi koululaisten eli teinien yksinoikeudeksi. He keräsivät laulukiertueilla rahaa opintoaikojensa hengenpitimiksi sekä kynttilöitä talvi-iltojen valonlähteeksi. Tähtipoikaperinteen raamatullisena taustana on niin sanottu Kuninkaiden kumarrus; itäisen maan tietäjät saapuivat tähden johdattelemina Jerusalemiin kumartamaan syntynyttä juutalaisten kuningasta. Kuningas Herodes sai tiedon asiasta ja lähetti joukkonsa tappamaan kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. (Matt:2)
	Tähtilaulanta herättää pahennusta "Tähtilaulannan" ikää Pohjoismaissa on mahdotonta sanoa, mutta kirjallisia tietoja perinteestä on 1600-luvulta lähtien. Vuodelta 1655 on Tukholmasta tieto, jonka mukaan muutamia koululaisia syytettiin siitä, että nämä joulun tienoissa olivat kierrelleet tähti mukanaan sekä ”apinoineet Kristuksen syntymää ja muita pyhiä asioita”. Varhaisia tietoja tähtipojista Suomessa löytyy Helsingin maistraatin pöytäkirjasta vuodelta 1797: Koska tässä kaupungissa ja sen alueella on juurtunut käytäntöön paha tapa, että joulun, uudenvuodenpäivän ja loppiaisen aikana kaduilla, pihoissa ja taloissa liikkuu valepukuisia henkilöitä tähtien kera sekä ns. joulupukkeja, jotka paitsi sitä, että he monin tavoin vaivaavat ihmisiä ja aiheuttavat heille tarpeettomia kuluja, pelottelevat lapsia ja usein muitakin ja ovat hyödyttömiä aiheuttaen taikauskoisia käsityksiä, ja ovat siis luvattomia, niin muodoin tällaisen ehkäisemiseksi maistraatti katsoo hyväksi kieltää jokaista valepukuista henkilöä, tähtipoikaa ja joulupukkia kiertelemästä ja pihoihin ja taloihin menemästä 20 hopeataalarin sakon uhalla…”
	Tähtipojat ja tapaninpojat Tähtipojat ja tiernapojat ovat kaksi toisistaan poikkeavaa näytelmää, joita yhdistää sama alkuperä. Perinne kattaa koko Suomen. Lounais- ja Etelä-Suomessa puhutaan tähtipojista, Hämeessä tapanipojista, Itä-Suomessa säärnapojista ja Pohjois-Suomessa tiernapojista. Sanat säärna ja tierna ovat väännöksiä ruotsin kielen stjärna eli tähti-sanasta. Kun jaloin juhla, joulu, on tulossa, alkaa Kuopion kaupungissa kulkea talosta taloon monta eri joukkoa ”säärnapoikia” ja näitä kulkee sitte Tammikuun markkinoille saakka, jolloin saavat markkinamiehiltä kalakukkoja ynnä muuta hyvää. (Suomen Museo 1896) Ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen tähtipoika on Johan Ludvig Runeberg (1804-1877), joka vuonna 1810, kuuden vuoden ikäisenä esiintyi tähtipoikaryhmässä syntymäkaupungissaan Pietarsaaressa. Ännu under den sista julen före sin död erinrade han sig lifligt, huru han vid sex års ålder hade ”gått med julstjernan” i sin hemstad, och berättade med sin vanliga glada humor, huru han dervid ”fick pengar uta’ tusan.” (J.E.Strömborg, Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg I, 1880) Tähtipojat esiintyivät ainakin aluksi ruotsiksi, tosin oululaiset tiernapojatkin esittivät aluksi näytelmäänsä ainakin osittain ruotsiksi.
	Tiernapojat Oulussa Ensimmäinen tiedossa oleva maininta Oulun tiernapojista on Oulun Wiikko-Sanomissa 11.1.1873. Uutisen perusteella voidaan todeta, että tuolloin tiernapojat olivat Oulussa jo tuttu ja vakiintunut, joskin paheksuttu, ilmiö. ”-Niinsanotut ”tierna-pojat” owat tänäkin talwena, kuten tawallisesti ennenkin joulujuhlina, ahkerasti pyörineet ihmisten owilla temppujansa näyttelemäsä. Tuota tapaa emme juuri tahtoisikaan moittia, kuin waan heidän käytöksensä muutoin olis semmoinen kuin sen olla pitäisi. Mutta kuin kuulee mitä ilweitä, niinpä häwittömyyksiäkin, he kuljeskellessaan harjoittawat, niin olisipa suotawa, että heidän retkeilemisensä wasta tulisi estetyksi ja joulujuhlain pyhyys ja puhtaus ainakin sille suunnalle suojelukseen otetuksi.”
	Tiernapoikia Oulun kadulla vuonna 1919. Kuva: PPM
	Kuningas Herodeksesta Mänkkiin Kuningas Herodes: "koko valakopaitasej ja nokinaamasen tiarnapoikaroikan pahaviruununen ittevaltijas.” Herodes matkustaa Muriaanein kuninkaan luo, ja käskee rukoilemaan edessään. Hän myös lähettää palvelijansa Knihdin Beetlehemiin tappamaan kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. Muriaanein kuningas: Näytelmän toiseksi tärkein henkilö. Hän joutuu nöyrtymään Herodeksen edessä ja kumartamaan tälle. Knihti: Herodeksen palvelija, ratsumies joka suorittaa Herodeksen määräämän verityön ja saa palkinnoksi kultaa, hopeaa ja verisen ristin rintaansa. Knihdin tehtävä on kerätä kypäräänsä yleisöltä pyytämänsä ”lantit”. Mänkki: Tähdenpyörittäjä. Näytelmässä hän kertoo ilosanoman Beetlehemissä syntyneestä poikalapsesta. Esityksen päätteeksi Mänkki pyytää tähteensä kynttilänpätkää. Oulun tiernapojissa esiintyjien määrä on vakiintunut neljään. Vielä vuosisadan alussa saattoi joukossa olla viidentenä mukana kyttyräselkäinen vikkeläkinttu ”kyppä Kiinaanmaalta”. *”Saako tulla laulamaan…?”*
	”Herodes, hän se ajoi hevoisillaan ja ratsuillaan…”	”Katsokaatte nyt tuota Murijaanein kuningasta, kuinka sen pitää rukoileman Herodesta…”
	”Husaari olen minä sodassa ja urhoollinen sotamies…”	”Kiitos olkohon, kiitos olkohon, teidän lahjainne edestä!”
	Kuvat: PPM / Samuli Paulaharju
	Porvariskodista kuusijuhlaan	Porvaris- ja käsityöläiskodit olivat yleisimmät esiintymispaikat 1900-luvun alussa. Tiernapoikajoukot kiertelivät tuolloin ovelta ovelle. Kuva: PPM / Turkansaaren ulkomuseo / Östen Elfving
	”Osula oli semmonen vakiopaikka ennen ku lähettiin tästä Tuiraan tai sitte kierrettiin vielä kasarmin kautta, oli se vanha sotapesä, se oli tällä puolen rattaa siinä vankilan vieresä. Keltanen kaksikerroksinen talo, siellä sitä käytiin laulamasa.” (Leipurimestari Ossi Okkonen, s. 1919)
	Tiernapojat kävivät laulamassa myös satamassa. Ulkomaalaisissa laivoissa olleet merimiehet olivat aluksi säikähtäneet tällaisia vieraita. Saatettiinpa laulu virittää vaikka keskellä Kasarmintietä työmaaltaan palaaville ihmisille. Kouluilla on ollut tärkeä asema tiernaperinteen säilyttämisessä. Nykyään monet koulujen ryhmät kartuttavat esiintymisillään esimerkiksi luokkaretkirahastoa. Tiernapojat Oulun NMKY:llä. Kuva: PPM / Uuno Laukan kokoelmat Sivun alkuun
	Jihängit, kypärät ja miekat Jihängit = olan yli menevät pahvivyöt Tiernapoikien puvut ja varusteet perustunevat kaartilaisen varusteisiin ja ne olivat enimmäkseen itse tehtyjä. ”Arvon mukainen on tietysti pukukin. Valkean paidan päällä on komeat kulta- ja hopeapaperilla kirjaillut pahvivyöt, päässä samoin laitetut komeat kypärit, kädessä pelottavat miekat, jopa joskus nihdillä läkkilevyistä suomustettu rintahaarniska. Ja mitäpä olisivat sankarit ilman viiksiä. Korkkinoella ne kyllä vain ovat kehitetyt, mutta sitä uljaammin kiverretyt. Jopa on muriaanein kuninkaalla oikein hirvittävän musta koko parta.” (Samuli Paulaharju, Oulun ”tiernapojat”, 1913) Varusteiden tuli olla näyttävät. Jos ne olivat liian hienot, sai olla aina varuillaan etteivät kateelliset sakit hakanneet tai repineet kamppeita palasiksi. Tiernapoikajoukoilla nähtiin monenlaisia miekkoja. Ne saattoivat olla itse puusta tehtyjä ja mahdollisesti tinapaperilla päällystettyjä. Tai sitten olivat joukkueet lainanneet oikeita miekkoja tuttavilta tai jopa poliisilta. Veikko Kallinen muistelee, että 1930-luvulla hänen porukkansa sai miekat ’vuokralle’ Pohjanmaan Jääkäripataljoonasta, hintana oli esiintyminen upseerien pikkujouluissa.
	Oululaiset tiernapojat vuonna 1911-12 Isokatu 5:n pihalla. Muriaanien kuningas: Väinö Huotari, Herodes: Väinö Vesala, Mänkki: Kalle Rinnekangas, Knihti: Aleksanteri Kiiskinen. Kuva: PPM / Samuli Paulaharju
	Tiernapoikajoukkojen välinen kilpailu oli ankaraa, joten pojat uusivat varustuksensa. Kaikille laitettiin uudet valkoiset paidat. Viitat olivat tällöin ensimmäistä kertaa käytössä Oulussa. Parrat hankittiin Bergdahlin kirjakaupasta; Muriaanien kuninkaalla oli musta parta, Herodeksella Kustaa Aadolf-parta ja Knihdillä näävelit (viikset). Knihdillä eli asemiehellä oli Åströmin konepajan läkkipellistä valmistettu kalansuomuhaarniska. Keihäs ja VPK:n kypärä olivat Väinö Huotarin äidin varastoista, samoin kuin oikeat miekat. 4-sakarainen tähti oli uusi ja itse tehty. Näillä varusteillaan pojat löivät laudalta kaikki muut. Porukka esiintyi yhdessä kolmena vuotena, ainoastaan mänkki vaihtui välillä. Palkkiot jaettiin tasan poikien kesken Mänkkiä myöten. Yhden joulun aikana ansiot saattoivat nousta jopa 67 markkaan esiintyjää kohti, mikä vastasi suurinpiirtein työmiehen kuukauden palkkaa. (Lähde: Väinö Huotarin haastattelu)
	Tähti eli tierna Tiernapoikien varusteista tärkein oli tähti. Sen piti olla pyörivä ja siihen piti pystyä laittamaan kynttilä, mielellään kehikon sisälle. Tähden haarat oli päällystetty paperilla ja tähden keskiöön oli usein pantu uskonnollinen kuva. Haarojen kärkiin laitettiin paperitupsut. Porukan kokoamisen niksejä oli sekin, että yritettiin etsiä sellaisia poikia, joilla oli varusteet valmiina, sillä niiden hankkiminen oli kallista ja aikaa vievää hommaa. ”Jos oli tähti valmiina pääsi se poika sakkiin ilman muuta vaikka laulaisikin sonnivainajan nuotilla” (Opetusneuvos Martti Niemelä, s. 1922)	Kuva: PPM / Uuno Laukan kokoelmat
	Tappeluissa, joihin roikat keskenään väistämättä joutuivat, pyrittiin tuhoamaan vastapuolen tähti. ”Ja sitten tapeltiin. Vetäydyttiin vähitellen puiston suojaan ja siellä tuuheiden kuusten reunustamilla käytävillä kävi hurja tiimellys. Siinä revittiin kruunut; nuo äskeiset ylpeät Herodekset olivat nyt vain vaivaisia olentoja, paidan selukset halki ja kasvot verinaarmuissa. Niittytullilaisten tähti murskattiin. Tapanilan Oskari tempasi sen mänkiltä ja mäjäytti kuusen kylkeen kappaleiksi. –Niittytullin tierna sammui! huusi hän.” (Arvi Järventaus, Taivaallinen puuseppä, 1927)
	Ajan aatteita ja poliisivalvontaa 1900-luvun alussa Venäjän vallan tiukentaessa otettaan, Oulun poliisijärjestykseen kirjattiin määräys, jonka mukaan ”tähtipoikien esiintyminen on sallittu ainoastaan poliisiviranomaisten luvalla”. Venäläisvastaisuus ilmeni tiernapojissa esimerkiksi pilkkalaulun muodossa. Venäjän hävittyä sodan Japania vastaan vuonna 1904, lauloi oululainen tiernapoikajoukko Raatin ravintolassa: ”…ykkönen, yheksäne, nolla ja nelijä kun japaneerit pehmittivät ryssiltä selijän…” Itsenäisyyden alussa poliisi saattoi puuttua laulettavien laulujen sisältöön; Venäjää ylistävät laulut kiellettiin ja ”Keisari Aleksanteri” suositeltiin korvattavaksi tekstillä ”Pohjolan sotasankari Mannerheim”. Tiernapoikanäytelmää sai 1900-luvun alussa esittää vain jouluaaton ja loppiaisen välisenä aikana, mutta useinkaan eivät porukat jaksaneet odotella, vaan aloittivat esiintymiset jo aikaisemmin. ”…meiänki porukka kerran joutu kiinni tuola ja meiät vietiin laitokselle ja sitte vaa – nauruksiha ne pani mutta kyllä ne jotenki niinku kontrolloi ku sehä oli laki ettei saanu olla naamioituneena tuola kavula.” (Onni Tolonen, s. 1922)
	Kuva: PPM / Uuno Laukan kokoelmat	Sotien jälkeen esiintyvien ”roikkain” määrä kasvoi suureksi ja taso laski niin, että luvan myöntämisperusteita kiristettiin. Tiernapoikien piti käydä poliisilaitoksella koelaulussa ja hyväksytyille joukoille annettiin kirjallinen esiintymislupa, jossa mainittiin paitsi esiintyjien nimet, myös esiintymisalue ja luvan voimassaoloaika. ”Kuuluu olevan niin harhaäänisiä Herooteksia ja muita tiernapoikia kululla, että pitäisi pitää jonkinlaista karsintaa, antaa joitakin ”tiploomeja”, jotta ihmiset tottuisivat ottamaan oikeita joukkueita huoneisiinsa ja pojat itse tottuisivat siihen, että mikä katulaulu hyvänsä ei kannata.” (Panu, Kaiku 9.12.1947)
	Vuosina 1966-1968 esiintymisaikeissa olevien tiernapoikien piti saada poliisia varten hyväksyntä kaupungin musiikkilautakunnalta. Vuoden 1969 uusi poliisiasetus salli tiernapoikien kierrellä ilman lupia.
	Erimielisyyksiä tiernaporukoissa Tiernaporukan sisällä erimielisyydet saattoivat johtaa henkilövaihdoksiin tai ”irtisanoutumisiin”. Syynä saattoi olla vaikka kovapäisyys roolin oppimisessa. Eino Lipposen pakinassa vuodelta 1953 kerrotaan, kuinka Rahikais-Sakarin porukka hajosi. Rusa-Vilikki selittää: ”Minä en ainaskaan rupija tämmösesä sakisa kulukeen, kun on harijoteltu monta viikkua, niin tua Simppa sotkee koko osasa. Nykki viimesesä paikasa sotki, että aasi on kapaloituna seimesä eikä älynny oikasta, vaikka minä sanon, että oikase… pääsen minä semmoseenki roikkaan, misä ei tartte tyhyjää hävetä.” Riitaa saattoi syntyä myös henkilövalinnoista. Moni aloitti tiernapoikauransa tähdenpyörittäjänä ja kohokohtana oli ylennys Herodeksen osaan. Lauri Pohjola kirjoitti vuonna 1948 kiistasta, joka käytiin osajaosta: ”Jussi pualusti ittijään ruunupään souviin muka sillä, että hällä ov viinimpi ääni ja oikija polliisin sapeli ja että hän on saanu olla aina mänkkinä, tähempyörittäjänä, että ois jo aika saaha ylennystä! Minä taas olin ollut murijaanijen kuninkaana, jonka vuaksi mulloli muka raktiikkaa kuninkaan taksvärkisä!…” Lopulta pojat ratkaisivat asian vetämällä sormikoukkua. Sivun alkuun
	Tiernapojat kirjallisuudessa Oululaisen tiernapoikaperinteen elinvoimaisuudesta kertoo se, että useat oululaiskirjailijat ovat käsitelleet aihetta kirjoissaan, niin muistelmissa kuin romaaneissakin. Ensimmäinen, vuoteen 1882 sijoittuva, maininta on Ilmari Kiannon (1874-1970) muistelmissa ”Papin poika” (1928). Kiannon muistelmissa esiintyy kuningas Herodeksen ja Muriaanien kuninkaan lisäksi kolme itäisen maan tietäjää, kyseessä ei siis ole nykymuodossaan esitettävä versio. Nykyisessä muodossaan tiernapoikanäytelmä on kuvattu V. A. Koskenniemen (1885-1962) muistelmissa Onnen antimet. Teos on julkaistu vuonna 1935, mutta muisto sijoittuu vuoteen 1890. Koskenniemi kertoo, kuinka joka vuosi toistuva, juhlallisen salaperäinen draama teki vaikutuksen hänen lapsenmieleensä. ”Kun pojat tömistellen lunta jaloistaan ja kämmeniinsä puhallellen ilmestyivät pakkas-illasta valkoisissa paidoissaan ja kultaisissa ”jehängeissään” kruunuineen, miekkoineen ja valtavine tähtineen ovellemme, oli kuin koko uusi testamentti ja puolet vanhaa olisi töytäissyt ilmielävänä sisään.” Joissakin teoksissa tiernapojat antavat kerronnalle paikallisväriä. Esimerkiksi Matti Hällin (1913-1988) kirjassa Lassinkallio (1959) tiernapojat kuljettavat juontakin eteenpäin. Arvi Järventauksen (1883-1939) teoksessa Taivaallinen puuseppä (1927) Oulua ei mainita nimeltä ja eri kaupunginosille on annettu peitenimet. Tiernapojat kuitenkin kiinnittävät tarinan tiukasti Ouluun. Myös Teuvo Pakkala (1862-1925) mainitsee tiernapojat sekä ”Oulua soutamassa” -teoksessa vuodelta 1886, että ”Vaaralla” vuodelta 1891.
	Tiernaristillä tavataan
	risti=kadun risteys, kahden risteyksen välinen katuosuus (Jukka Ukkola, ookko nä, Oulun murteen sanakirja)	Kuva: Uuno Laukka / Hammarin Sähkö Oy:n arkisto
	Vanhemmille oululaisille tutun tiernaristin muodostivat Kirkkokadun ja Saaristonkadun risteyksessä ja sen lähellä sijainneet liikeyritykset. Tiernaristi -nimityksen keksi H. W. Snellmanin toimitusjohtaja Rolf Grönlund. Mainoskampanjoissaan eri aloja edustavat liikkeet lupasivat esimerkiksi seuraavaa: ”- - liikkeet auttavat yhteisvoimin Teitä joululahjojen visaisessa valinnassa, - - ”.
	Tiernapoikaesitys tiernaristillä vuonna 1953 Kuva: Uuno Laukka / Hammarin Sähkö Oy:n arkisto	Alkuperäinen mainos: Hammarin Sähkö Oy:n arkisto
	Ensimmäisen kerran tiernaristin avajaisia vietettiin vuonna 1950. Alun perin ”Tähtiliikkeisiin” kuuluivat Antellin konditorialiike, Hammarin sähköliike, kirjakauppa Kirjola sekä rautakauppa H. W. Snellman. Vuosittaisista joulun avajaisista muodostui varsinainen kansanjuhla, ”vuoden tapaus”, jota seuraamassa oli jopa useita tuhansia ihmisiä. Avajaisten yhteydessä liikeyritykset paljastivat jouluiset näyteikkunansa. Alkuperäinen idea hiipui 1970-luvulle tultaessa. Sivun alkuun
	Julkaisija: Arja Keskitalo museolehtori