Museonhoitaja Anneli Syrjänen:
 
TURKANSAARI - MARKKINAPAIKASTA ULKOMUSEOKSI

Turkansaari on 2,5 ha suuruinen Oulujoessa sijaitseva saari, noin 14 km kaupungista itäkaakkoon. Saari on syntynyt roomalaisen rautakauden alkupuolella, lähes kaksituhatta vuotta sitten, jolloin Oulujoen suisto sijaitsi Juuruksen lahden tienoilla. Meri väistyy Oulujoen korkeudella maankohoamisen seurauksena noin 80-85 cm sadassa vuodessa.

Oulujoki oli keskiajalla hiippakuntien välinen rajajoki. Ensimmäinen kirjallinen maininta Oulujoesta rajajokena on vuodelta 1327 peräisin olevassa Oulujoen ja Skellefteån välisen alueen nautintaoikeuksia käsittelevässä asiakirjassa. Pirkkalaisten lapinkäyntioikeuksia selvittelevässä Telgen asiakirjassa vuodelta 1328 mainitaan, että asutuksen oli määrä ulottua Oulujokeen ja Oulujärveen saakka. Piitimeläinen Olaus Quedinger kertoo Tillingenin kirkkoherran Olaus Nikolain vuonna 1346 hiippakuntien rajoista kokoamassa aineistossa muun muassa seuraavaa: " - - - vanhat rajat sanottujen hiippakuntien välillä ovat olleet vanhastaan eräässä vähäisessä saaressa, joka sijaitsee erään joen, jota rahvaanomaisesti sanotaan Ouluksi, suupuolella ja melkein keskellä. Sinne sanotut rajat on merkitty jollakin suurella röykkiöllä, kivikasalla".

Albrekt Mecklenburgilainen määräsi Oulujoen hiippakuntien rajaksi vuonna 1377. Oulujoki pysyi hiippakuntien rajana vuoteen 1407 saakka, jolloin raja siirtyi takaisin Kemiin ja Kaakamoon. Oulujoki oli karjalaisten tärkeä kulkuväylä ja kauppareitti Pohjanlahdelle. Karjalaiset pitivät tiukasti kiinni perinnäisestä oikeudestaan käyttää Oulujokea kulkureittinään, mistä seurasi jatkuvia yhteenottoja paikallisen väestön kanssa. Kemin, Iin ja Limingan talonpoikien valituksessa vuodelta 1490 mainitaan, että hallitus on kieltänyt venäläisiä laskeutumasta Oulujoella Turkansaaren alapuolelle. Tämän kiellon seurauksena Turkan kylästä ja Turkansaaresta kehittyi markkinapaikka ja Turkansaaresta tuli epävirallinen rajapiste Venäjän ja Ruotsin välille.

Oulujoki oli tärkeä kalajoki ja erityisen arvokas lohijoki. Eräs tärkeimmistä lohenpyyntimenetelmistä oli patopyynti. Vanhimmat kirjalliset maininnat Oulujoen lohenkalastuksesta ovat 1500-luvun puolivälistä ja käsittelevät Turkan lohipatoa. Todennäköisesti kalastajia varten Turkansaareen rakennettiin puinen, vaatimaton rukoushuone vuonna 1694.
 

Turkankylän ja Turkansaaren menetettyä merkityksensä kauppapaikkana ja lohenkalastuksen loputtua vähitellen Turkan lohipadolla saari ja siellä oleva kirkko jäivät unohduksiin. Kirkko myytiin ja siirrettiin Oulun Raatinsaareen lohenkalastajien varastoaitaksi vuonna 1814.

Turkansaaren ulkomuseon historia alkaa vuodesta 1922, jolloin Turkansaarta vastapäätä olevan Määtän tilan omistaja tohtori Östen Elfving löysi yli 100 vuotta unohduksissa olleen kirkon. Kirkko siirrettiin takaisin entiselle paikalleen Turkansaareen, jonka tohtori Elfving oli ostanut itselleen Kauppilan suvulta.
 

Tohtori Elfvingin päämääränä oli jo 1920-luvulla ulkomuseon perustaminen Turkansaareen. Östen Elfvingin tyttären Brita Heleniuksen ja hänen miehensä maisteri Arne Heleniuksen lahjoitettua alueen Turkansaaren kirkko- ja museovaltuuskunnalle (perustettu 16.8.1925) perustettiin asioita hoitamaan Turkansaaren Säätiö* vuonna 1961.

Säätiön tarkoituksena oli luoda Turkansaareen ulkomuseoalue, jossa voitaisiin esitellä Oulujokivarren maalaiskulttuuria, rakennuksia, esineistöä ja alueen tyypillisiä elinkeinoja; maa- ja metsätaloutta, uittoa, kalastusta, tervanpolttoa ja tervankuljetusta. Turkansaaren Säätiö luovutti ulkomuseoalueen vuonna 1989 Oulun kaupungille Pohjois-Pohjanmaan museon alaisuuteen.
 

Turkansaaren Säätiö sai vuonna 1983 Metsähallitukselta lahjoituksena (Vaalan) Parttuaisen metsäkämppäkartanon kaikki rakennukset ja niissä olevan esineistön sekä Ala-Potkunjärven uittokämpän.

Rakennuskokonaisuuteen kuuluvat Parttuaisen miehistökämppä, ”teräväpää”, sauna, hevostalli, valjaiden kuivaushuone, kalustovarasto polttopuukatos sekä Ala-Potkunjärven uittokämppä ja käymälä. Lahjakirjan mukaan rakennuskanta tuli sijoittaa Turkansaaren ulkomuseoon perustettavaan metsä- ja uittomuseo-osastoon. Ulkomuseon laajentumistarpeita varten Oulun kaupunki hankki vuonna 1984 omistukseensa metsäisen Siikasaaren (11 ha) Turkansaaren naapurista ja Kuurokankaan alueen mantereen puolelta.

Turkansaaren museoalueen kehittämissuunnitelma valmistui vuonna 1985, jolloin alkoi metsä- ja uittomuseoon tulevien rakennusten siirto ja pystytystyö. Metsä- ja uittomuseo-osasto vihittiin käyttöön vuonna 1996, jolloin valmistui myös Siikasaareen johtava silta. Vuonna 1988 museo sai lahjoituksena Yli-Juuruksen talon päärakennuksen ja kaksikerroksisen aitan. Rakennukset siirrettiin Turkansaareen ja pystytystyö saatiin valmiiksi vuonna 1998.

* Säätiön hallitukseen kuuluivat Oulun hiippakunnan piispa tai hänen määräämänsä, yksi edustaja Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliitosta, yksi Pohjois-pohjanmaan museosta, kaksi Oulujoen kunnanvaltuustosta, kaksi Oulujoen seurakunnan kirkkovaltuustosta, kaksi Oulujoki-seurasta, yksi Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta, yksi Helsingin yliopiston Pohjoispohjalaisesta Osakunnasta ja yksi tohtori Östen Elfvingin suvun jäsen.
 

Yhteydenotot:
Anneli Syrjänen
museonhoitaja