Barokki 1660-1720

Barokki muotoutui Italiassa renessanssin pohjalta. Sen tärkein kehitys tapahtui kuitenkin Ranskassa sekä Hollannissa, joissa maan vauras porvaristo yksinkertaisti tyyliä muuttaen sen kansanomaisen kodikkaaksi. Barokille on ominaista korostunut juhlavuus ja arvokkuus. Sisustustaiteessa tämä näkyy huonekalujen yhtenäisenä väriasteikkona ja samanlaisen puumateriaalin käyttönä. Huonekalut eivät liity niinkään sisustuksen yleisjäsentelyyn, vaan muodostavat voimakkaasti korostuvia yksityiskohtia.

Barokin aikana tuolin selkänoja muuttui entistä korkeammaksi sekä kapeammaksi ja istuin sai puolisuunnikkaan muodon. Selkänojan kallistuessa hieman taaksepäin tuoli tarjosi entistä mukavamman istuma-asennon. Tuolin jalkainkehä muuttui H:n muotoiseksi ristikoksi. Tasapainon säilyttämiseksi tuolin takajalkoja kaarrettiin alhaalta hieman taaksepäin.

Barokki suosi tuolien verhoilussa tummaa nahkaa, joka kiinnitettiin näkyvästi messinkinupeilla. Pehmikkeenä käytettiin olkea, jouhta tai lehmänkarvaa. Ranskalaistyylisessä barokkituolissa selkäosa oli kokonaan verhoiltu, puuosat usein kierteissorvatut. Sen sijaan englantilais-hollantilais-tyylisessä tuolissa hyvin korkea selkämys koristettiin sorvauksin ja koristeellisin leikkauksin.

Barokin loppuvaiheessa tuolin rakenteeseen tuli muutoksia. Muun muassa nojatuolin käsinojien kannatustolpat eivät enää jatkuneet suoraan etujaloista, vaan ne kiinnitettiin taemmas sarjaan. Samalla tuolin leikkauskoristelu lisääntyi huomattavasti ja jalat saivat käpälänmuotoiset päät, jotka alkoivat suuntautua ulospäin.

Barokin sisustuksessa tuolit sijoitettiin useimmin juhlallisiksi rivistöiksi seinävierelle. Tästä johtuen barokkituolin selkäpuoli ei ollut lainkaan tarkoitettu nähtäväksi. Tuolilla oli selvä julkisivunsa, jota tarkoituksellisesti korostettiin runsaalla veisto- ja leikkauskoristelulla.
 

 
Rokokoo 1720-1775

1700-luvun alkupuolelta lähtien Eurooppa sai kaupankäynnin välityksellä tuntuvia kulttuurivaikutteita Kiinasta. Eurooppalaiset pyrkivät omaksumaan kiinalaisen kulttuurin saavutuksia sekä jäljittelemään sen hienoja elintapoja. Tämä ilmiö vaikutti voimakkaasti eurooppalaiseen taidekehitykseen, etenkin sisustus- ja huonekalutaiteeseen, jotka omaksuivat nyt uuden muoto- ja tyylisuuntauksen, rokokoon. Suuntaus alkoi kehittyä aluksi Ranskassa, josta se levisi nopeasti kulttuurimaihin.

Keveyttä, kaarevuutta ja epäsymmetrisiä muotoja suosivan rokokoon vaikutus tuoleissa näkyi niiden mataloitumisena, jalkojen kaareutumisena, selän taipumisena sekä ornamentiikan muutoksena. Nämä muutokset mahdollisti kovan mahonkimateriaalin käyttöönotto, joka salli muotojen ohentamisen.

Varsinainen rokokootyyli levisi Pohjoismaihin 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla lähinnä ranskalaisen sekä englantilais-hollantilaisen kulttuuripiirin välittämänä. Englantilais-hollantilainen tuolityyppi, joka oli varhaisrokokoomallin sirompi ja hienostuneempi muoto, oli Suomessa suosittu. Tätä tyyliä seuraten sisustettiin monet kodit kokonaan uudelleen. Kotimainen koivu petsattiin ruskeaksi mahonkia jäljitellen tai maalattiin vaalein sävyin. *Balusteri -selkämykseen ilmestyi suureneva avaimenreiän muotoinen koristeaukko. Verhoilussa suosittiin ruutu- ja raitakuosista pellavaa. Silkki- ja puuvillapäälliset olivat sen sijaan kalleutensa vuoksi harvinaisempia.

Suomalainen rokokootuolimallisto jäi perin vaatimattomaksi eikä sillä ollut suurempaa vaikutusta talonpoikaistuoleihin. Rokokootuolit edustivat yleensä niin taidokasta muotoilua, ettei niiden tyylipiirteitä ole sanottavasti pystytty jäljittelemään maalaispuuseppien yksinkertaisin välinein.

Suurin osa Suomeen tuoduista rokokootuoleista tuli Tukholmasta, jonka tuolintekijät velvoitettiin vuodesta 1765 lähtien leimaamaan myytäväksi valmistamansa tuolit nimikirjaimillaan.

* Balusteri (ransk. balustre=pilari)

 Kustavilainen tyyli 1775-1810

1700-luvulla elpynyt antiikin ihailu johti uuden tyylisuunnan, uusklassismin, syntyyn. Hyläten rokokoon oikulliset muodot ja kaarevat linjat uusklassismin kannattajat pyrkivät jäljittelemään antiikin yksinkertaista suoralinjaisuutta. Tämän uuden tyylivirtauksen edelläkävijämaita olivat Ranska ja Englanti, joista käsin se sai pian jalansijaa myöskin Pohjoismaissa.

Ruotsi-Suomessa uusklassismi kehittyi omaksi kotimaiseksi, eri lähteistä saatuja vaikutteita yhdisteleväksi niin sanotuksi kustavilaiseksi tyyliksi, jolla oli voimakas vaikutus nimenomaan sisustustaiteeseen. Arkkitehtonista selkeyttä ihaileva kustavilainen sisustustyyli suosi suoraviivaisia ja vaaleapintaisia huonekaluja. 

Tuoli muotoiltiin ryhdikkääksi, sen jalat suoristuivat ja selkä muotoutui joko soikioksi tai suorakaiteiseksi. Selkänoja muodosti usein takajaloista riippumattoman, itsenäisen, geometrisen kuvion, jonka ääriviivoja koristettiin joko uurroksilla tai veistetyllä klassisaiheisella koristenauhalla. Tuolinjalat sorvattiin alaspäin kapeneviksi pylväiksi, joiden koristeena oli pystykourut.

Ranskalaistyyppisten tuolien selkänoja ja istuin olivat edelleen kiinteästi pehmustetut ja jalat ilman ristikkoa. Sen sijaan englantilaistyyppisten tuolien puusta veistetty soikea, kilpimäinen ja myöhemmin suorakaiteinen selkänoja oli joko balusterilevyn tai säleikön tukema.

Tyylivaiheen lopulla, niin sanotulla myöhäiskustavilaisella kaudella, tuli yleiseksi tuolityypiksi säleselkäinen malli. Kansanomaistuessaan se syrjäytti maaseudulla vanhan, pitkään käytössä olleen renessanssituolin. Tähän oli ratkaisevasti vaikuttamassa juuri kustavilaistyylille ominainen muodon suoralinjaisuus sekä yksinkertainen koristelu, jotka voitiin saada aikaan myös vaatimattomilla työkaluilla. Näin tyyli oli helposti kansanmestareiden opittavissa.

Kustavilaistyyliset huonekalumallit tulivat Suomeen ruotsalaismestareiden välittäminä ja kotiutuivat kaikkialle kartanoista maataloihin jääden vallitseviksi pitkälle 1800-luvulle.
 

Empire eli Keisarityyli 1810-1830

Tälle Napoleon I:n (1769-1821) keisarikaudella (1804-1814) kehittyneelle tyylisuuntaukselle oli ominaista antiikin esikuvien entistä tarkempi jäljittely. Antiikin mallien ja aiheiden suora kopiointi antoi keisarityylille mahtipontisen ja samalla entistä jäykemmän linjan. Uusklassismille ominainen sirous ja värien vaaleus sai nyt väistyä jykevien muotojen, tumman mahongin ja raskaiden pronssihelojen tieltä. Sisustuksessa empire kehitti yhtenäisen kaluston; sohva, pöytä, noja- ja pikkutuolit sommiteltiin ensimmäisen kerran yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Suomessa empire jäi sävyltään melko vaatimattomaksi, sillä kustavilaiset muodot säilyivät empiren rinnalla. Usein onkin suorastaan vaikeata vetää rajaa myöhäiskustavilaisen tyylin ja empiren välille. Istuinhuonekalut valmistettiin edelleen tavallisimmin koivusta ja maalattiin. Huonekalut saivat nyt joko vaaleanharmaan tai valkoisen värin, koska uskottiin, että antiikin aikoina marmorinvalkoisuus oli ollut vallitsevana värisävynä. Koristeosat kullattiin tai pronssattiin.
 

Biedermeier n. 1830-1850

Empire-tyylin pohjalta yksinkertaistui myöhäisempire, joka tunnetaan sisustustyylinä Suomessa tavallisesti nimellä biedermeier. Vaikka tyylikauden nimi viittaa Saksaan, meillä tyyli oli vahvasti venäläinen. Suomessa biedermeieraika osuu jotakuinkin keisari Nikolai I:n hallitusvuosiin 1825-1855. Uuden tyylin myötä kotien sisustamisen päämääräksi tuli porvarillisen viihtyisyyden tavoittelu.

Biedermeierin huonekalutaiteessa näkyi uusklassisen muotokielen symmetria, yksinkertaisuus, muotojen ja linjojen selkeys. Tuolien muotoilu oli pehmeää; selkänojan kaari jatkui yhtäjaksoisena sarjaan ja etujalkoihin. Näin selkänoja ja takajalat vaikuttavat yhdestä puusta veistetyiltä.

Suosittuja materiaaleja huonekaluissa olivat pähkinäpuu, saarni, koivu ja mahonki.  Mahonkia myös jäljiteltiin ootraamalla. Pilastereihin, pylväisiin ja palmetteihin* perustuva ornamenttikoristelu oli tyylille ominaista. Myös voluutti*kiermuroina eteenpäin suuntautuvat käsinojat kuuluivat tyyliin. Tuolien mukavuutta korostettiin verhoilulla sekä jalkojen ja selkänojien kaarevuudella; jalat kaartuivat voimakkaasti eteen- ja taaksepäin.

* Palmetti eli viuhkamaiseen muotoon levitetty palmuaihe.
* Voluutti eli voluutta on kiertyvä koristeaihe, joka on kuulunut joonialaisen pylvään kapiteeliin.   Latinan sana volutum tarkoittaa kääröä.

Toisen kerroksen biedermeier-interiöörissä on nähtävänä tyylisuunnan mukainen pikkutuoli ja keinutuoli.

Kansanomainen biedermeier

Vakiintunut käsitys siitä, että tietyt kansanomaiset biedermeiertuolit ovat "tyrnäväläisiä" ja tietyt "liminkalaisia" ei näyttäisi pitävän paikkaansa, vaan molempia kansanomaisia tuolimalleja on valmistettu niin Tyrnävällä kuin Limingassakin. Tuolien valmistaminen on ollut hyvä tulonlähde seudun asukkaille etenkin nälkävuosina 1860-luvulla. Hyvien koivumetsien ansiosta raaka-ainetta oli helposti saatavilla.

Vastaavanlaiset tuolit ovat esillä museon perusnäyttelyssä, ensimmäisessä kerroksessa.
 

Kertaustyylit n. 1830-1890

Muoti toistaa itseään myös tyylihistoriassa. Vuosien 1830-1900 välistä aikaa kutsutaan kertaustyylien ajaksi. Historiallisia valtatyylejä ryhdyttiin nyt toteuttamaan koneellisen voiman avulla; 1820-luvulta alkaen yleistyivät sorvaus- ja muut huonekaluteollisuutta hyödyttäneet laitteet. Uusi tekninen ratkaisu oli myös kierrejousitus, joka patentoitiin Lontoossa 1820-luvulla.

Kertaustyyleistä museon perusnäyttelyssä on esillä uusrenessanssi. Pietarista omaksutut kertaustyylit olivat vauraiden oululaisten sisustajien suosiossa. Sali kalustettiin yleensä uusrokokoo- tai uusrenessanssihuonekaluilla. Jotkut oululaiset kauppiaat tuottivat huonekaluja saleihinsa Pietarin ohella Tukholmasta ja Lontoosta. 1800-luvun loppu oli sisustuksessa runsauden aikaa; taulujen, koriste-esineiden ja patsaiden määrä oli ylitsepursuava.

Huonekalujen koristelu oli näyttävää; niissä suosittiin sorvausta, profilointia, uritusta ja listoja. Tuolin jalat olivat suorat, muotoon sorvatut. Tuolit olivat korkeaselustaisia. Hartialaudan huipennuksena oli päätykolmio tai palloihin päättyvät pylväät, joskus jopa kummatkin näistä. Istuinosa saattoi olla rottinkia, rei'itettyä vaneria tai pehmustettu. Yleisin päällystekangas oli punainen plyysi.