In english
Sivukartta
Palaute
 
Ajankohtaista
Info
Näyttelyt
Museokauppa
Toiminta
     
 
   

Jaakko Mattila - Lohikäärmeen vuosi
21.1. - 5.4.2012

Taidemaalari Jaakko Mattila (s. 1976) on Oulun taidemuseon OMA-taiteilija 2012. Taiteilijan ensimmäinen laaja museoesittely painottuu viime vuosien tuotantoon, alkydimaalauksiin, akvarelleihin ja Grafiikanpaja Himmelblaun kanssa yhteistyössä tehtyyn grafiikkaan. Mattila toteuttaa näyttelyyn myös seinämaalausinstallaation. Taidemuseo juhlistaa OMA-taiteilijaa uudella näyttelyjulkaisulla.

Geometrinen ja ekspressiivinen muotokieli ovat vuorotelleet tasavahvasti Mattilan tähänastisessa tuotannossa. Maalauksissa yhdistyy hienovaraisella tavalla systematiikka ja sattuma. Muotojen ja värien suhteista syntyy omalakista geometrista ajattelua, mutta nykyisin myös entistä vapaampaa fyysis-materiaalista ilmaisua. Nonfiguratiivisen luonteensa vuoksi useimmat Mattilan teokset ovat vailla selkeitä viittaussuhteita ulkonaiseen todellisuuteen. Silti osa teoksista luo illuusion tilallisuudesta, liikkeestä tai prosessimaisesta tapahtumisesta.

Jaakko Mattila: Palava kuutio, 2010    
Palava kuutio, 2010.    

Merkittävä käännekohta Mattilan työskentelyssä oli vuosi 2008, jolloin hän maalasi pitkällisen kypsyttelyn seurauksena ensimmäiset maisemiksi nimetyt teokset. Yön ja päivän, kesän ja kylmän näkymät keskittyvät pohjoispohjalaisen maiseman suuriin linjoihin. Luonnon esteettisessä ja metafyysisessä kokemisessa yhdistyy taiteilijan maalaustekninen kekseliäisyys ja abstraktin ekspressionismin perintö: on värin juoksuttamista kepakoilla, ruiskutus- ja roisketekniikkaa, liuottimilla sekoittamista, sormikontaktia ja mitä erilaisimpia pensselinjälkiä.


Jaakko Mattila: Maisema (kesä), osa teoksesta.    
Maisema (kesä), yksityiskohta teoksesta, 2010.  

Aivan uusimmissa alkydimaalauksissa Mattila yllättää jälleen - maisemien ohella myös muunlainen esittävyys nostaa päätään ja toisaalta taiteilija tavoittelee entistä rohkeammin maalauksen suoraa ja välitöntä ilmettä. ”Viime aikoina olen miettinyt ehkä eniten, miten päästä primitiivisempään lähestymistapaan luomisprosessissa”.

Jaakko Mattila: Alkaja, 2011.    
Alkaja, 2011.    

 

 

 

 

 
 
Jaakko Mattila: Auringonkukka, 2011.