| Julkisten
taideteosten ja ns. prosenttitaiteen laajempia ylläpitoprojekteja
2004 lähtien
Oulun taidemuseon ja Oulun kaupungin taidekokoelmia
hoitaa tarkastuksin, toimenpitein sekä valvomalla
ylläpidon toimia taidemuseon konservointiyksikkö.
Toimenpiteet ja projektit suunnitellaan konservointiyksikössä.
Osa julkisista taideteoksista kuuluu vuosittaisen ylläpidon
rahoituksen piiriin ja niille tehtävät toimenpiteet
määritellään vuosittain tarpeen
mukaan (ei ole mainittu vuosittaisessa listauksessa).
Taidemuseo tekee konservointi- ja ylläpitotoimia
omana työnä konservaattoreiden toteuttamana
sekä käyttäen konservoinnin ostopalvelua
sekä muita eri alojen asiantuntijoita, puuseppiä
ja asentajia.
Taideteoksien käsittelyjen ohjeistusta ollaan
kehittämässä 2008 lähtien kirjaten
rajoittavat ohjeet sekä ylläpidon että
säilyttämisen osalta Haahtela RES –kiinteistön
ylläpito-ohjelmaan. Ohjelmaa käyttävät
kiinteistöjen käyttäjän edustajat,
kiinteistöhoitajat ja siivoojat.
Vuosi 2004 >
Vuosi 2005 >
Vuosi 2006 >
Vuosi 2007 >
Vuosi 2008 >
|