In english
Sivukartta
Palaute
 
Ajankohtaista
Info
Näyttelyt
Museokauppa
Toiminta
     
 
    Jos näet ulkoveistoksia tahritun tai muuten vahingoitetun, niin voit tehdä vaurioitumisilmoituksen. Näin nopeutat vaurion korjaamista.

Kaupungin taidekokoelmaan kuuluvien ulkoveistosten huollossa on vuodesta 1999 lähtien käytetty asiantuntijatehtävissä konservaattoreita. Toiminta vakiintui vuonna 2000, mistä lähtien ulkoveistoshuollossa on kesäkausina toiminut vesipesuissa ja muissa töissä aluksi metalliartesaani ja vuodesta 2005 lähtien konservaattori.

Töhrynpoistot ja muut laajemmat toimenpiteet toteuttaa tai ohjaa taide- tai esinekonservaattori. Kaikki toimenpiteet dokumentoidaan. Museon taidekonservaattori hoitaa ulkoveistostyön toimenpide- ja budjettisuunnittelun.

Huoltotoimintaa valvoo vuonna 2001 perustettu kuvataidetyöryhmä. Sen jäseniä ovat taidemuseon johtaja, taidemuseon kokoelma-amanuenssi ja konservaattori sekä kaupungin arkkitehti, maisema-arkkitehti ja kaavoitusarkkitehti, kaupungin puutarhuri teknisestä keskuksesta ja Pohjois-Pohjanmaan museon johtaja.

Ulkoveistosten huollon lisäksi taidemuseo huolehtii toistaiseksi Oulun kaupungille lahjoitettujen muistolaattojen ja -kivien perushuollosta kuvataidetyöryhmän määrittelemässä laajuudessa.

Julkisten ulkoveistosten konservointiprojekteja

Takaisin konservoinnin pääsivulle >