Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Kuvataidetyöryhmä
   

Julkisten ulkoveistosten ja muistolaattojen hankintaan, dokumentointiin, tutkimukseen ja huoltoon on kiinnitetty enemmän huomiota 90-luvun loppupuolelta lähtien.

Oulun kaupunginhallitus asetti vuonna 2001 kuvataidetyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella ulkoveistosten ja muistolaattojen hankintaan ja huoltoon liittyviä toimenpiteitä. Työryhmään kuuluu taidemuseon, Pohjois-Pohjanmaan museon ja teknisen keskuksen edustajat.

Taidemuseolle on myönnetty ulkoveistosten hankintaan ja huoltoon tarkoitettu määräraha. Reijo Hukkasen Kangastus -veistos tilattiin taidemuseon ja teknisen keskuksen katu- ja viherpalveluiden toimesta Kiikelin puistoon vuonna 2003. Kaupungin 400-vuotisjuhlavuonna 2005 pystytetään ympäristötaiteilija Anni Rapinojan veistos Teknologiakylään. Nykyään ulkoveistostoiminta on hyvin suunnitelmallista ja järjestelmällistä, sillä sekä uusille että vanhoille veistoksille laaditaan taidemuseon toimesta yksilöllinen hankinta- ja hoito-ohjelma.

 

 

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä