Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Leevi Madetojan patsas, 1960
   

Vuonna 1962 Oulun kaupungintalon viereiseen puistoon pystytettiin Leevi Andreas Madetojan (1887-1947) muistopatsas. Veistos on muotokieleltään realistinen. Nuori mietteliäs säveltäjä seisoo jalustalla ja hänellä on kädessään nuottivihko.

This page in English >

Madetojan puisto perustettiin vuonna 1965. Keväällä 1983 kaupunkiin valmistui musiikkikeskus, jossa sijaitsee säveltäjän mukaan nimetty konserttisali.

Madetoja oli syntyisin Oulusta. Perheen isä, joka toimi perämiehenä, sai tiedon pojan syntymästä Yhdysvaltoihin. Hän sairastui siellä malariaan ja kuoli näkemättä lastaan. Leevi Madetoja kävi Oulun suomalaisen lyseon, jonka jälkeen jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa 1906 - 1910. Hän täydensi opintojaan ulkomailla, Pariisissa ja Wienissä 1910 - 11 sekä Berliinissä 1911 - 12. Vaikka lahjakkaan nuoren miehen tie vei maailmalle, hän ei unohtanut syntymäkaupunkiaan, vaan vietti usein kesiään maaseudulla Oulun lähellä.

Madetoja sävelsi vuosina 1920 - 23 Pohjalaisia oopperan, joka sai kantaesityksensä Suomalaisessa Oopperassa 25.10.1924. Madetojaa pidetään ”suomalaisen oopperan isänä”, sillä ennen hänen sävellyksiään taidemuoto ei ollut maassamme kovin tunnettu.

Aaltonen, Aarre (1889 - 1980)

Aarre Aaltonen oli äidinpuolelta sukua kuvanveistäjä, akateemikko, professori Wäinö Aaltoselle. Hän opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1906 - 09 ja Emil Wikströmin johdolla 1912 - 13. Kuvataiteiden ohella Aaltonen oli myös musikaalisesti erittäin lahjakas, ja hän rakensi itse soittimia, esimerkiksi viuluja.

Valmistumisensa jälkeen Aarre Aaltonen valitsi alakseen kuvanveiston eikä maalaustaidetta, jota oli opiskellut. Samanlaisen valinnan teki urallaan myös hänen serkkunsa Wäinö Aaltonen, joka opiskeli itsenäisesti kivenhakkuu- ja kuvanveistotekniikkaa Aarre Aaltosen avustuksella taideopintojensa loppuvaiheessa 1914 - 16. Serkkunsa luona hän myös punkteerasi eli merkitsi muutamien veistosten tärkeimmät koho- ja syvyyskohdat teräspuikkoisella porakoneella marmoriin.

Aarre Aaltonen toteutti sankarimuistomerkkejä muun muassa Mynämäelle, Paimioon ja syntymäpaikkakunnalleen Pöytyälle. Ouluun pystytetty Leevi Madetojan patsas on hänen pääteoksiaan.

 

  SUURENNA KUVA | LUE LISÄTIETOA | KATSO KARTALTA
  Leevi Madetojan patsas, 1960

Aaltonen, Aarre (1889 - 1980)
Pronssi, valettu
260 x 100 x 80 cm
Madetojan puisto, Pokkinen, keskusta

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä