Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Kaarnavenepoika, 1956
   

Oululaiset tuntevat Kaarnavenepoika -veistoksen paremmin nimellä Kaarnapoika.

This page in English >

Kaarnavenepoika paljastettiin vuonna 1966 Vaaranpuistossa, josta se sitten siirrettiin Kantakrouvin patiolle.

Seuraavan kerran teoksen sijaintia muutettiin vuonna 1996, jolloin veistos pystytettiin Snellmanin puistoon. Tällä hetkellä veistos sijaitsee Ainolan puistossa.

Veistos kuvaa pientä alastonta poikaa, joka seisoo kaarnalaiva kädessään. Pojan polvet ovat hieman koukussa aivan kuin hän juuri olisi laskemassa purttansa veteen. Uno Aro työsti mielellään herkkiä lapsiaiheisia veistoksia, sillä hän oli luonteeltaan hyvin lapsirakas.

Aro, Uno (1899 - 1963)

Uno Aro aloitti opintonsa Helsingin yliopiston piirustussalissa vuonna 1918. Hän jatkoi taideopintojaan Helsingin Taideyhdistyksen piirustuskoulussa 1922 - 23. Ranskassa, Pariisissa hän opiskeli Antoine Bourdellin johdolla vuonna 1928.

Uno Aro on suunnitellut julkisia veistoksia ympäri maata. Hänen tuotantoaan on muun muassa Joensuun kaupungintalon vieressä sijaitseva myös pientä poikaa esittävä Ryhtipatsas (1957) ja Rauman rautatien muistomerkki (1962). Kuvanveistäjän viimeinen tilaustyö oli pohjoiseen, Hautajärven erämaakappeliin toteutettu alttarikrusifiksi.

 

  SUURENNA KUVA | LUE LISÄTIETOA | KATSO KARTALTA
  Kaarnavenepoika, 1956

Aro, Uno (1899 - 1963)
Pronssi, graniitti, valettu
95 x 40 x 38 cm
Ainolanpuisto, Myllytulli

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä