Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Lace Square – Pylväitä ja silmukoita, 2009
   

Kaakkurin torin veistoskokonaisuus on saanut innoituksensa virkatusta pitsineliöstä, pineapple squaresta.

Betonista valmistetut jättikokoiset pylvässilmukat ovat laskeutuneet Kaakkurin torille. Kaksiosainen Lace Square -ulkoveistos hankittiin tilaustyönä Oulun taidemuseon ja teknisen keskuksen katu- ja viherpalveluiden toimesta. Hankkeen ohjausryhmänä toimi kaupungin eri virastojen asiantuntijoista ja virkamiehistä koostuva Kuvataidetyöryhmä.

Vaikka ulkoveistokset ovat kooltaan monumentaalisia, jyhkeää kokonaisvaikutelmaa keventää pylväiden ulkopinnoilla risteilevä herkkä pitsiaiheinen kuviointi. Square tarkoittaa suomennettuna toria ja aukiota, mutta myös neliötä ja ruutua. Teoksen lähtökohtana kuvanveistäjä on käyttänyt pineapple square – virkattua pitsineliötä, jossa luontoaihe yhdistyy logiikkaan ja matemaattisiin lainalaisuuksiin. Hän on poiminut virkattujen pitsien vaihtelevasta kuvastosta yksityiskohtia ja muokannut niitä rakentaen omanlaisensa synteesin. Vastaavantyyppistä rakenteiden järjestelmällisyyttä ja muovautumista on laajemminkin nähtävissä elin- ja asuinympäristössä: asemakaavassa, kaupunginosissa ja julkisissa tiloissa. Ulkoveistosten muoto, vihreä väri ja ornamentaalinen koristeaihe palauttavat ajatukset kiertoteitse myös takaisin luontoon.

Minna Kangasmaa (s.1968)

Naisten käsityöt, virkkausmallit ja yksittäiset pitsikuviot ovat jo vuosien ajan kiehtoneet Kaakkurin torin teoskokonaisuuden suunnittelijaa. Tällä kertaa materiaali, betoni ja mittakaava ovat perinteisiä työmenetelmiä suuremmat ja järeämmät.

Minna Kangasmaalla on ennestään julkinen tilaustyö Oulun kaupungin kokoelmassa. Patamäen ala-asteen ruokasalissa sijaitseva Kasvu -mosaiikkibetoni-reliefi on hankittu prosenttiperiaatteella vuonna 2005.

 

  SUURENNA KUVA | LUE LISÄTIETOA | KATSO KARTALTA
  Lace Square – Pylväitä ja silmukoita, 2009

Minna Kangasmaa (s.1968)
betoni
Kaakkurin tori, Kaakkuri

 

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä