Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Inhimillisen kosketuksen ja
teknologian vuorovaikutus, 1987
   

Oulun Ammattikoulu esitti 1983, että koulun tulevaa 20-vuotisjuhlaa (1984) juhlistettaisiin veistoksella.

This page in English >

Sopimus veistoksen tilaamisesta tehtiin Ari Kochin kanssa kuitenkin vasta talvella 1986. Paljastusjuhlan yhteydessä 1987 oli myös koulun uusien tilojen käyttöönottojuhla.

Teokselle on ominaista voimakas tilaan suuntautuneisuus, rytmikkyys ja muotojen moniulotteisuus, joka on hyvänä vastakohtana rakennuksen julkisivulle. 1980-luvulla Ari Kochin pronssiveistosten muotokieltä luonnehti geometrisuus ja kantikkuus, kulmien ja käänteisten vinkkeleiden toisto. Puuhun siirtymisen myötä 1990-luvun puolivälissä pehmeämpi ja orgaanisempi käsiala on vahvistunut.

Koch, Ari (s. 1956)

Oulussa asuva Ari Koch on syntynyt Keminmaalla. Hän opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa 1979 - 82. Koch on tehnyt julkisia veistoksia Ouluun, Haapajärvelle (Karhi, 1990), Haukiputaalle (Meren merkit, 1989) ja Kempeleeseen (Elämän langat, 1982).

Ari Kochin muita teoksia: Tuirasta Ruijan rannoille, 1995

 

  SUURENNA KUVA | LUE LISÄTIETOA | KATSO KARTALTA
  Inhimillisen kosketuksen ja
teknologian vuorovaikutus, 1987

Koch, Ari (s. 1956)
Pronssi, valettu
290 x 235 x 160 cm
Oulun ammattioppilaitoksen edessä,
Joutsentie 1, Kaukovainio

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä