Oulun taidemuseo - julkiset ulkoveistokset
Palaute
Tekijänoikeudet
 
  Toripolliisi, 1987
   

Toripolliisi on Kajaanissa syntyneen Kaarlo Mikkosen ainoa julkinen teos.

This page in English >

Patsashankkeen ”primus motorina” toimi taidemuseon silloinen näyttelysihteeri Kaija-Rita Koivisto, joka näki Mikkosen luona vieraillessaan pienen poliisiveistoksen.

Toripolliisin rahoitusta varten käynnistettiin kansalaiskeräys 1985. Saldon etenemistä seurattiin paikallisissa lehdissä. Keräystä vauhditettiin haastekampanjalla ja myymällä minipatsaita, postikortteja sekä Antellin toripoliisiaiheisia piparkakkuja. Pronssinen Toripolliisi-veistos paljastettiin syyskuussa 1987.

Teoksen nimi viittaa torilla vuosina 1934 - 79 toimineeseen kolmeen toripoliisiin, joiden tehtävänä oli valvoa alueen kuria ja järjestystä.

Mikkonen, Kaarlo (1920 - 2001)

Kaarlo Mikkonen valmistui Suomen Taideakatemian koulun maalauslinjalta 1949. Ensimmäisen kerran hän asetti veistoksia näytteille 1963. 1970-luvulla hän siirtyi kokonaan kuvanveiston pariin.

Mikkonen ryhtyi päätoimiseksi veistäjäksi vasta 50-vuotiaana, mutta oma kieli löytyi etsimättä: ”Rupesin vaan tekemään”. Mikkonen kuvaa elämän pieniä sattumuksia ja tunnetiloja vähäeleisesti ja ilman paatosta. Pelkistetyt pienoisveistokset on tehty pääsääntöisesti vuolukivestä. Viime vuosina mukaan on tullut myös pronssi.

 

  SUURENNA KUVA | LUE LISÄTIETOA | KATSO KARTALTA
  Toripolliisi, 1987

Mikkonen, Kaarlo (1920 - 2001)
Pronssi, valettu
220 x 150 x 112 cm
Kauppatori, keskusta

   
Taiteilijat
Teokset
Kartta
Veistoskokoelma
Toteutus
Kuvataidetyöryhmä