Ota käyttöön panOULU-lähiverkko!

Käyttöohjeen sisältö

Tämä ohje on työstetty Windows XP Professional -käyttöjärjestelmää varten, mutta sitä voi soveltuvin osin käyttää apuna myös muiden Windowsin käyttöjärjestelmien kanssa. Ohjeessa on kolme osa-aluetta, jotka auttavat panOULU-lähiverkon käyttöönotossa:

1. panOulu-verkon käyttöönotto
2. Automaattinen verkon haku
3. Internet-selaimen asetukset

Oulussa on ollut käytössä vuodesta 2003 alkaen panOULU-niminen langattomaan internet-tekniikkaan (WLAN) perustuva verkko. Verkkoa on rakennettu ja kehitetty Oulun kaupungin, Oulun yliopiston, Oulun seudun ammattikorkeakoulun ja Oulun Puhelin Oyj:n yhteistoimintasopimuksella.

panOULU-verkkoa voi käyttää maksutta

Oululaiset ja kaupungissa vierailevat voivat langattoman verkon peittoalueella eli kuuluvuusalueella käyttää internetiä ja sen peruspalveluja maksutta. panOULU-verkko on tarkoitettu lisäpalveluksi internetin käyttäjille silloin, kun he ovat jossakin muualla kuin kotonaan tai työpaikoillaan kiinteän verkkoyhteyden päässä.

Mitä verkon käyttöön tarvitaan?

panOULU-verkon käyttö ei edellytä erillistä käyttäjätunnusta. Verkkoa voi käyttää tietokoneella tai muulla päätelaitteella, jossa on WLAN-yhteensopiva langaton verkkokortti. Tietokone tai päätelaite voi olla kannettava, pöytäkone tai kämmenmikro. Matkapuhelinvalmistajilta on myös tullut markkinoille älypuhelimia, joiden internet-selaimilla voi käyttää WLAN-verkkoa.

Uusissa kannettavissa tietokoneissa on vakiona langattoman internetin käyttömahdollisuus. Mikäli korttia ei vielä ole, sen saa lähimmästä tietokoneliikkeestä noin 50 euron hintaan. Uusimpien korttien asentaminen ei ole vaikeaa, sillä ne vain kiinnitetään USB-porttiin.

Verkkoa laajennetaan 400 tukiasemalla

Tällä hetkellä tukiasemia on käytössä noin 300. TAITO Oulu 400 -ohjelma laajentaa verkkoa vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä 400 tukiasemalla. Tukiasemia sijoitetaan julkisiin palvelupisteisiin kuten kirjastoihin, asukastuville, nuorisotaloille ja urheilukeskuksiin. Kansalaisverkkoa tarjotaan myös yritysten ja tutkimuslaitosten T&K-käyttöön testiympäristönä. Yhden ulkotukipeittoaseman kantavuus on noin 50-100 metriä riippuen maastoesteistä ja säästä.

Lisätietoja: panOulu ja TAITO Oulu 400

Sivun alkuun

1. panOulu verkon käyttöönotto

Voidaksesi käyttää panOULU-verkkoa tarvitset WLAN-yhteensopivan tietokoneen, kämmenmikron tai puhelimen. Kannettavissa tietokoneissa on nykyään integroitu (sisäänrakennettu) WLAN-kortti, esimerkiksi Intel® PRO/Wireless 2200 (802.11g).

panOULU-verkon tarjoama langaton yhteys on suojaamaton. Langaton internet-yhteys on kuitenkin lähes yhtä turvallinen kuin kiinteä yhteys, koska sen pääliikenne kulkee perinteisesti lankoja pitkin. Huolehdithan siis samoista toimenpiteistä kuin kiinteän yhteyden kanssa toimiessa, eli että päätelaitteesi palomuuri ja virustarkistus ovat ajan tasalla. Jos haluat, saat suojatun yhteyden käyttöösi esimerkiksi SSH (Secure Shell) tai VPN (Virtual Private Network) -ohjelmistolla. Lisätietoja Oulun yliopiston tietohallinnon tietoturvasivuilta osoitteesta http://www.oulu.fi/tietohallinto/tietoturva/sisalto/kayton_ohjeet/tyoasema.htm

panOULUn käyttöönoton ensimmäinen vaihe sisältää langattoman verkkokortin päälle kytkemisen. Sen jälkeen varmistetaan, että koneessa on päällä automaattinen verkon haku ja viimeiseksi asetetaan internet-selaimen asetukset oikeiksi.

Käyttöönotto vaihe vaiheelta:

1.1 Valitse työpöydältäsi Verkkoympäristö -kuvake (kaksoisklikkaa eli paina kaksi kertaa hiiren vasenta nappia).

 

1.2 Valitse vasemmalta Näytä verkkoyhteydet.



1.3 Mene langaton verkkoyhteys Lähiverkkoyhteys –kuvakkeen päälle (Huom! Radioantenni-kuvake).



1.4 Paina hiiren oikeaa nappia ja valitse Ominaisuudet.



1.5 Paina Määritä –nappia.

 

1.6 Valitse Lisäasetukset -välilehti ja laita Langaton käyttö päälle ja paina OK. Nyt langaton verkkokortti on toimintavalmiudessa.

HUOM! Langaton verkko voi olla käyttökunnossa jo tässä vaiheessa riippuen verkkoasetuksista.
Sivun alkuun


Mikäli panOULU-lähiverkko ei vielä toimi koneellasi, tee seuraavat toimenpiteet (1.7-1.14 -kohdat):

1.7 Valitse alapalkista >> Käynnistä >> Asetukset >> Verkkoyhteydet.



1.8 Valitse langaton verkkoyhteys Lähiverkkoyhteys (Huom! Radioantenni-kuvake).



1.9 Valitse hiiren oikealla napilla Ota käyttöön (ruudulla näkyy/vilahtaa Otetaan käyttöön –kuvake, ja sen jälkeen Käytössä –kuvake).



1.10 Valitse hiiren oikealla napilla edellä mainitun Lähiverkkoyhteys –kuvakkeen päältä Ominaisuudet, jonka jälkeen siirryt alla olevaan ruutuun. Valitse sitten >> Internet-protokolla ja paina Ominaisuudet -nappia.



1.11 Varmista että Internet-protokolla (TCP / IP):n asetuksissa haetaan IP-osoite ja DNS-palvelinosoite automaattisesti. Jatka OK –nappia, ja pääset takaisin Verkkoyhteydet –ikkunaan.
Sivun alkuun
1.12 Napsauta oikealla hiiren napilla edellä mainitun Lähiverkkoyhteys –kuvakkeen päältä ja valitse Näytä vapaat langattomat verkot.



1.13 Valitse vasemmalta: Päivitä verkkoluettelo</> ja paina Yhdistä –nappia.



1.14 Tietokoneesi muodostaa yhteyden panOulu toimi alueelle.
Nyt panOulu on valmis käyttöön.
Varmista tämän ohjeen avulla myös se, että koneessasi on päällä automaattinen verkonhaku, ja että internet-selaimesi asetukset tukevat panOULU-lähiverkon käyttöä. Ohjeet löydät dokumentista seuraavaksi.
Sivun alkuun

2. panOulu verkon käyttöönotto

Windowsissa on oletuksena päällä automaattinen verkon haku. Voit varmistaa, että automaattinen verkon haku on päällä seuraavasti:

2.1 Valitse alapalkista >> Käynnistä >> Asetukset >> Verkkoyhteydet (ks. kohta 1.7 sivulla 4).

2.2 Klikkaa hiiren oikeaa nappia langaton verkkoyhteys Lähiverkko –kuvakkeen (Huom! Radioantenni-kuvake) päällä ja valitse Ominaisuudet.




2.3 Valitse Langattomat verkot -välilehti ja laita rasti kohtaan Windows määrittää langattoman verkon automaattisesti.



Nyt työpöydän oikeassa alakulmassa näkyy langattoman yhteyden ikoni (tietokoneen kuva, jonka oikealla puolella näkyy kaksi kaarta). Kuvake muuttuu värilliseksi aina, kun panOULU –lähiverkkoyhteys on kytketty, ja tietolaatikosta käy ilmi myös nopeus, signaalin vahvuus ja verkkoyhteyden tila.

Sivun alkuun

3. Internet-selaimen asetukset

panOULU-lähiverkkoyhteys tarvitsee toimiakseen suoran yhteyden, joten se ei tarvitse välityspalvelinta (proxy). Tämän vuoksi proxy-asetukset kannattaa muuttaa alla olevan mukaisesti. Kytke proxy pois päältä seuraavasti:

3.1 Avaa internet-selain (älä huolestu, jos selain ei avaa hakemaasi sivua, vaan ilmoittaa, että etsimääsi sivua ei löydy; asia korjaantuu säätöjen jälkeen).

3.2 Valitse yläpalkista Työkalut >> Internet-asetukset.




3.3 Valitse Yhteydet-välilehti. Paina Lähiverkko… -nappia. Varmista, että lähiverkkoasetuksissa on rastitettu Automaattinen asetusten haku -kohta. Paina OK-nappia.


3.4 Sulje internet-selain.

3.5 Nyt voit käyttää kannettavalla tietokoneellasi panOULU-lähiverkkoa avaamalla internet-selaimen.

3.6 Löydät panOULUn kuuluvuusalueet osoitteesta http://kartta.ouka.fi valitsemalla sivun vasemmalla puolella olevasta Osoitehakemisto -alasvetovalikosta panOULU tukiasemat.

3.7 Jos panOULU-lähiverkon käytössä on ongelmia, ota yhteyttä panOULU-neuvontaan: Puh. 044 703 1626 tai (08) 558 41626 tai sähköposti: neuvonta@panoulu.net

Sivun alkuun
 
30.10.2006 © Oulun kaupunki - TAITO Oulu 400 Yhteistyökumppanina työvoimahallinto