Palveluliikenne
Vammaispalvelun kuljetuspalvelut
Palveluliikenne on osa kaikille avointa joukkoliikennettä ja siinä on erityisesti otettu huomioon ikääntyneiden ja toimintaesteisten henkilöiden tarpeet.
Palveluliikenne on perinteisen linja-auto-liikenteen ja taksiliikenteen välimuoto. Asiakas kuljetetaan tarvittaessa ovelta ovelle kaupunkialueella.
Matkojenyhdistelyn tavoitteena on lisätä esteettömiä kulkumahdollisuuksia, parantaa kuljetuspalveluja kaupunki-alueilla, sekä järkiperäistää yhteisten varjojen käyttöä. Palveluliikenne on julkista, valmiiksi reititettyä avointa joukkoliikennettä, jonka henkilöliikenteen ostopalveluun on saatu valtionapua 50 %.
Kuljetuspalveluja järkeistämällä voidaan tarjota matkoja entistä laajemmalle käyttäjäjoukolle.
Tilaus kannattaa tehdä etukäteen, vaikka jo muutama päivä ennen matkaa, mutta vielä ennen auton lähtöäkin ehtii. Paluukyydin voi tilata samalla kertaa. Matkaa tilattaessa on ilmoitettava nimi, lähtöpaikan osoite sekä matkan päätepiste. Kerro, jos sinulla on mukana liikkumis-apuvälineitä tai avustaja. Keskus on avoinna arkisin klo 7.00 - 17.00. Muina aikoina puhelut ohjautuvat Oulun Aluetaksiin. Tilausnumero kaikkina vuorokauden aikoina 08-5584 4015 (paikallispuhelumaksun hinta).
Palveluliikenteen kertalipun hinta on enintään linja-autotaksan suuruinen.
Sotiemme veteraaneille ja miinan-raivaajille, joilla on matkoihin oikeuttava kortti, sekä pyörätuoliasiakkaille ja hänen avustajalleen matka on maksuton. Palveluliikenteessä käyvät myös kaikki kaupungin joukkoliikenteen lipputuotteet.
Vammaispalvelumatkoina omavastuumaksut ovat:
Palveluliikenne:
| aikuinen | 1,60 € |
| työ- ja opiskelu | 0,80 € |
| alle 12-vuotiaat | maksuton |
| yksi saattaja | maksuton |
| veteraani | maksuton |
Logistiikan autot:
| Yhdistelty matka | Yksin tai saattajan kanssa |
| kaupunki alue | 1,60 € |
| työ- ja opiskelu | 0,80 € |
| alle 12-vuotiaat | maksuton |
| veteraani | maksuton |
| saattaja | maksuton |
| lähikunnat | 3.70 € |
Taksit:
| kaupunki alue | 3,20 € | |
| työ- ja opiskelu | 1,60 € | |
| alle 12-vuotiaat | maksuton | |
| veteraani | maksuton | |
| saattaja | maksuton | |
| lähikunnat | LVM |
Palveluliikenteessä asiakas voi matkustaa maksamalla muun yleisen joukkoliikenteen mukaisen maksun, tai matkustaa vammaispalvelumatkana, jolloin kuljetuspalvelukortista menee yksi matka ja pienempi omavastuu.
Oulun MATKAPALVELUKESKUS
Vaikeavammaisten kuljetuspalveluissa MPK otettiin käyttöön 1.6. 2003. Oulun Aluetaksi siirtyi samanaikaisesti uuteen MPK -ohjelman kanssa yhteensopivaan Mobitaxi matkojen välitys-, laskutus- ja seurantaohjelmaan. Tämä on mahdollistanut TEKLIn Logistiikkayksikön, Aluetaksin ja invataksien yhteisen kuljetusten välittämisen, suorittamisen ja yhdistelyn. Matkojen järjestämiseksi TEKLIn Logistiikkayksikössä on neljä työasemaa, Oulun Aluetaksissa kaksi työasemaa, sekä lisäksi vammaispalveluissa kaksi työasemaa asiakasrekisterin ylläpitoa varten.
Vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelumatkat tilataan Matkapalvelukeskuksesta. Matka järjestetään viimeistään tunnin kuluttua tilauksesta tai muuna sovittuna aikana. Tilaus ohjataan asiakkaalle sopivaan kulkuneuvoon.
Matkapalvelukeskus toteuttaa kuljetuksia matalalattiabusseilla, TEKLIn Logistiikkayksikön autoilla, sekä takseilla. Autojen yhtenä vaatimuksena on, että niihin on helppo nousta. Myös kuljettaja on palvelualtis ja avustaa tarvittaessa kyytiin nousemisessa. Autoissa on tilaa pyörätuoleille ja muille apuvälineille.
Matkapalvelukeskus ottaa vastaan vammaispalveluiden kuljetustilaukset, reitittää ja tarvittaessa yhdistää samalta suunnalta ja samaan suuntaan kohdentuvat matkat. Järjestelmä pohjautuu reaaliaikaiseen karttapohjaiseen reititykseen ja aikataulutukseen. Kuljetukset tilataan yhdestä puhelinnumerosta ympäri vuorokauden.
Muutokset 1.6.2003
Sosiaali- ja terveyslautakunta on ohjeistanut vammaiskuljetusten käyttöä, viimeksi sote ltk 20.3.2003, § 53. Asiakkaiden kuljetuspalvelukäytännöt säilyivät pääosin ennallaan. Matkojen määrä ei muuttunut. Oleellista muutoksessa oli, että samassa autossa voi olla useampi kuin yksi matkustaja, samoin kuin uusi mahdollisuus matkustaa täysin ilmaiseksi. Kuljetusohjeisiin tehtyjä tarkistuksia olivat:
MPK:n käyttöönotto 1.6.2003, jonka jälkeen kuljetuspalvelut tilataan kaikkina vuorokauden aikoina yhdestä puhelinnumerosta. Kuljetustilaus yhdistyy tilausajasta riippuen joko TEKLIn Logistiikkayksikön tai Aluetaksin MPK -keskukseen. Keskukset toimivat yhtenäisin toimintaohjein. Kuljetuksen välittäjä valitsee ohjeiden mukaisesti asiakkaalle sopivan kuljetusmuodon.
Kuljetuspalveluratkaisut tehdään yksilölliseen harkintaan perustuen. Mikäli asiakas vammansa tai terveydentilansa vuoksi ei sovellu MPK-palveluun, voidaan hänelle tehdä päätös, joka mahdollistaa yksilöllisen, tarpeisiin soveltuvan kuljetustavan. Sähköpyörötuolia käyttävät asiakkaat ja näkövammaiset ilman saattajaa kuuluvat tähän erityisryhmään.
Matkan tilauksesta on annettu ohje, että se tulee tilata vähintään tuntia ennen matkan alkua. Kiireelliset matkat on järjestetty nopeammin.