Kivikkokangas
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt
11.4.2011 § 41 Kivikkokankaan asemakaavan.
Projektikortilla
kerrotaan Kivikkokankaan kaavoitusprosessi ja sieltä löytyvät siihen
liittyvät materiaalit.
Tekninen lautakunta on hyväksynyt 19
.10.2010 § 458 Kivikkokankaan asemakaavaehdotuksen asetettavaksi julkisesti
nähtäville.
Asemakaavaehdotus on julkisesti nähtävillä muistutusten esittämistä varten
2-11- 2-12-2010 Oulu10-palveluissa (Torikatu 10).
Tiedotus- ja
keskustelutilaisuus on 17.11.2010 klo 17.30 Myllyojan koululla,
Karvarinaukio 15.
Tiivistelmä
asemakaavasta
Kivikkokankaan
asemakaavan laatimisen lähtökohtana on Hiukkavaaran kaavarunko 24.1.2008,
jossa on esitetty mm. alueen toiminnot, mitoitus sekä liikenne- ja
kunnallisteknisten verkkojen perusratkaisut. Kaavarunko on hyväksytty
ohjeellisena noudatettavaksi alueen asemakaavoituksessa Oulun
kaupunginvaltuustossa 21.4.2008 § 36.
Kirkkokangas
on Hiukkavaaran kaavarunkoalueen ensimmäinen uusi asuntoalue.
Asemakaavoitetun alueen pinta-ala on n. 237 ha. Se sijaitsee tulevan
Hiukkavaaran keskuksen kaakkoispuolella. Alue rajautuu koillisessa
Sarvikankaaseen j Aalikkokankaan alueeseen, kaakossa Mustikkakankaan
alueeseen, lounaassa Vaalantiehen sekä Itä-Saarelan kaavarunkoalueeseen ja
luoteessa tulevaan Hiukkavaaran keskukseen. Vaalantien eteläpuolella
suunnittelualue rajautuu siten, että liittymä- ja alikulkuratkaisut tulevat
kokonaisuudessaan suunnitelluksi Vaalantien kehittäminen Oulun Hiukkavaaran
kaavarungon vaikutusalueella toimenpidesuunnitelman 01.2008 mukaisesti.
Tavoitteena on
ollut luoda kaupunkimainen pientalovaltainen asuntoalue, joka huomioi alueen
maisemalliset ominaispiirteet ja suojeluarvot. Rakentaminen alueella on
sijoitettu maisemarakenne huomioiden siten, että korkeimmat laet ja alimmat
suoalueet jäävät rakentamisen ulkopuolelle. Asumisen lisäkti alueelle on
sijoitettu korttelialueet lähipalveluita varten.
Tavoitteena
on ollut luoda kaupunkimainen pientalovaltainen asuntoalue, joka huomioi
alueen maisemalliset ominaispiirteet ja suojeluarvot. Rakentaminen alueella
on sijoitettu maisemarakenne huomioiden siten, että korkeimmat laet ja
alimmat suoalueet jäävät rakentamisen ulkopuolelle. Asumisen lisäksi
alueelle on sijoitettu korttelialueet lähipalveluita varten.
Kivikkokankaalle muodostuu monipuolinen viheralueverkosto. Asemakaava-alueen
koillisosaan sijoittuu laaja virkistys- ja ulkoilualue, Aalikkokankaan
liikuntamaa, josta on laadittu erillinen yleissuunnitelma. Liikuntamaan
rakentamisessa voidaan hyödyntää Hiukkavaaran läjitysmaita.
Liikenteellisesti Kivikkokangas tukeutuu Vaalantiehen ja tulee myöhemmin
liittymään Hiukkavaaran keskukseen luoteessa ja Mustikkakankaan alueeseen
kaakossa. Alueelle muodostuu kattava pääosin viheralueilla kulkeva kevyen
liikenteen verkosto.
Kivikkokankaan asemakaava-alueen lounaisreunaan on varattu alue Vaalantien
varressa kulkevia sähkölinjoja varten. Vaalantien varteen on osoitettu myös
energiatekniselle huollolle tarkoitettu erityisalue, jonne sijoittuu koko
Hiukkavaaraa palveleva sähköasema.
Asemakaavassa
Kivikkokankaan alueelle sijoittuu 1175 asuntoa, 2788 asukasta ja
asuinkerrosalaa 19 9 000 k-m2. Laskennan perusteen on käytetty Oulun
yleiskaavan 2020 asumisväljyyttä 50 k-m2/hlö. Tarkemmat tonttijakaumat
talotyypeittäin on esitetty Asemakaavan selostuksessa sivulla 26.
Asemakaavan toteuttaminen
Rakentamista
Kivikkokankaan korttelialueilla ohjataan rakentamistapaohjeilla ja
asemakaavan tueksi laaditulla havainneaineistolla.
Viheralueiden
ja yleisten alueiden toteuttamista ohjataan asemakaavan rinnalla laadituilla
kuntatekniikan ja ympäristön yleissuunnitelmilla sekä myöhemmin
laadittavilla rakennussuunnitelmilla.
Maankäytön toteuttamisohjelman 2010-2014
(linkki)
mukaan Kivikkokankaan ensimmäiset asuinrakennukset valmistuvat 2013. Alue
toteutettaneen vaiheittain alkaen Vaalantien varresta. Tontinluovutus
alueella alkanee vuoden 2012 lopussa. Koillisosan ylijäämämassojen
läjitysalueen osalta valmistuminen kestänee koko Hiukkavaaran 1-4
osa-alueiden rakentamisen ajan.
Alueelle
sijoittuvat päiväkoti ja muut mahdolliset palvelut. Ennen Hiukkavaaran
keskuksen palveluiden valmistumista alue tukeutuu lähinnä Saarelan ja
Myllyojan oleviin palveluihin.
Aikataulu
- Tontinluovutus käynnistynee syksyllä
2011