Toppilansalmella on
pitkät perinteet Oulun satamapaikkana, mutta olosuhteiden muuttuessa ja
aluskokojen kasvaessa se ei enää jatkossa voi toimia kaupungin pääsatamana
vaan kauppamerenkulun satamatoiminnat keskittyvät Oritkarin, Vihreäsaaren
sekä Nuottasaaren satamien muodostamalle alueelle. Toppilan satama siihen
tukeutuvine työpaikka-alueineen on tämän myötä vapautumassa uuteen käyttöön.
Sen mahdollistamana Toppilansalmen eteläpuolelle asemakaavoitettu
Toppilansaaren asuntoalue on jo rakenteilla ja salmen pohjoispuolisen
Länsi-Toppilan alueen asemakaavoitus on käynnistynyt vuoden 2007 alussa.
Koskelantien puoleinen osa Länsi-Toppilasta on voimassa olevan asemakaavan
mukaan pääosin teollisuustoimintojen alueetta, kun taas salmen puoleinen osa
on asemakaavoittamaton. Toppilansaaren asemakaavassa on osoitettu varaus
Satamatien jatkeeksi sijoittuvaa uutta siltaa varten, joka yhdistää salmen
molemmat puolet toisiinsa ja ympäröivään kaupunkirakenteeseen. Alueella on
säilynyt joukko sataman aikaisia rakennuksia ja rakenteita jotka osaltaan
leimaavat maisemaa ja kaupunkikuvaa, mutta nykyisellään vajaassa käytössä
oleva alue on ympäristöltään epäyhtenäinen ja keskeneräinen.
Linkit
- Ilmakuva 2004 (pdf
7,5 Mt)
- Ote voimassa olevasta asemakaavasta
(pdf 4 Mt)
- Länsi-Toppilan
maanomistustilanne (pdf 5 Mt)
-
Toppilansalmi - Viihtyisää kaupunkiasumista meren äärellä (pdf 2 Mt)