|
Asukastupaverkostolla on
ollut tarve saada lisää tietoa
yhdistystyönantajana
toimimisesta. Laatukäsikirja on
tehty vastaamaan näihin
tarpeisiin.
Laatukäsikirja on tarkoitettu
toiminnan kehittämisen tueksi,
perehdyttämisen välineeksi sekä
kestävää työllisyyttä
palvelevaksi.
Laatukäsikirjassa käsitellään
asukastupatoimintaa yleisesti,
työntekijän ja työnantajan
vastuut ja velvoitteet,
työyhteisön kehittäminen ja
työsuojelu, sekä työnopastus ja
perehdyttäminen. Tämän lisäksi
jokainen tupa on voinut tehdä
vielä tupakohtaiset
ohjeistukset.
Tämä kirja on tarkoitettu
niin työntekijöille kuin
yhdistystyönantajille. Toivomme,
että työyhteisöt
käyttäisivät tätä oman
toimintansa kehittämiseen
esimerkiksi niin että jokainen
työntekijä perehdytetään hyvin
työhönsä ja jokainen työyhteisön
jäsen lukee tämän kirjan tai
osan siitä ja keskustelevat
siitä sen jälkeen, mitä
ajatuksia tai kehittämisideoita
kirja herättää suhteessa omaan
työhön tai työ-
yhteisön toimintaan. Keskustelun
apuna voi käyttää myös lukujen
jälkeisiä pohdintatehtäviä.
Näistä linkeistä
pääset tutustumaan
laatukäsikirjaan:
Sisällysluettelo
Asukastupatoiminnan
esittely
yleisesti
Työsuhdeasiat,
työntekijän
oikeudet ja
velvollisuudet
Työnopastus
Työsuojelutyöntekijöiden
oikeudet ja
velvollisuudet
Yhteisöllisyys
ja työyhteisön
kehittäminen
Työnantajan
oikeudet ja
velvollisuudet
Tuvilta
työelämään
–verkostohanke
asukastupatoiminnan
kehittämistä
edistämässä
|